keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Papukaija kaatui ja lokit ovat palanneet

Puoleentoista viikkoon on ehtinyt mahtua jos jonkinlaista puuhaa ja huomion arvoista asiaa. Ensinnäkin eilettän näin jään reunalla suuren lokkiparven. Lokit kirkuivat ja kyllä, samantien mahtava kesä-fiilis valtasi mielen. Lokit olivat palanneet ja järvikin jo sulanut. (Älköön nyt kukaan väittäkö, että lokit olivat luultavasti majailleet kaupungissa koko talven, mutta nyt vain sattuneet kerääntymään kohtaan, jossa ne näin). Toisaalta tänään kävin tunnin mittaisella iltalenkillä vasta yhdeksän maissa, vesisateessa ja tuntui aivan siltä, kuin olisi kertarysäyksellä palannut takaisin syksyyn. Että niin se vaihtuu, nopeasti ja arvaamatta. Reissusta tuli muutenkin varsin mieleenpainuva. Ajattelin käyväni vain ihan vähän kävelemässä, mutta sitten keksin lähteä yhdelle tielle, joka kulki pimeässä metsässä, kallioiden välissä. Yhtäkkiä tajusin, että en uskalla kääntyä enää takaisin, vaan minun on kuljettava rautatieasemalle asti ja palattava kotiin toista reittiä. Tälläkin reitillä päätin hieman "oikaista" ja jouduin kävelemään ladunpohjaa, joka upotti salakavalasti noin joka neljännellä askeleella. Juuri kun ehti ajatella, että kyllä tämä nyt kestää niin hump, jalka oli uponnut hankeen.

Viikonloppuna vietettiin kavereiden kanssa oikein lapsetus ilta. Ensin pelattiin tanssimatolla (sitä hytkimistä ei voi kyllä tanssiksi kutsua) ja sitten tehtiin oikein hyviä tortilloja. Kun vatsat oli täynnä, katsottiin Aristokatit vanhalta kunnon särisevältä ja tärisevältä vhs-nauhalta. Voi että en muista milloin olisin viimeksi elokuvaa katsoessani hihitellyt niin paljon :D Aristokatteja kun en muutenkaan liian usein lapsena nähnyt, ehkä kerran tai pari, joten en juuri muistanut mitä siinä edes tapahtui. Huippu elokuva. Sunnontaina jatkoin lapsetusmeininkejä kahlailemalla vesilätäköissä ja hajottamalla jäiden reunoja jalkakäytävien reunoilta. Olen aina ajatellut, että mitä enemmän niitä särkee, sitä nopeammin ne sulaa ja siten voin nopeuttaa kesän tuloa... Heh. Savonlinnan taitoluistelijat olivat järjestäneet kevätnäytöksen, jonka aiheena oli Aladdin. Disney-meinigit siis jatkui. Esitys oli hyvä ja varsinkin alussa ihmettelin, miten ihminen voikaan tulla niin hyvälle tuulelle pelkän luistelun katselusta. Ja se ei haitannut yhtään, vaikka suurin osa esiintyjistä oli aika heikkoja ja he kaatuilivatkin aika usein. Lähellä istuneen pojan kommentti oli silti jotenkin huvittava "Äiti kato, papukaija kaatui".

Launatain ja sunnuntain välisenä yönä kuuntelin yöradiota. Kun juontaja sanoi, että "studioon voi soittaa ja kertoa mielipiteensä aiheesta ilmastonmuutos" minä suorastaan kauhistuin. Eihän sinne ketkään muut soita kuin jotkut humalaiset. No, muutaman hiukan sekavan ja hyvin lyhyeksi jääneen puhelun , yksi ehti lähinnä kiroilla linjoilla, jälkeen studioon soitti suht selvästi kommunikoinut mies. Hän kertoi oman mielipiteensä ilmastonmuutoksesta. Hänen mielestään ilmastonmuutos on vain yksi suuri uskonto, johon kaikki on saatu uskomaan. Hetken aikaa minä uskoin tätä miestä. En kyseenalaistanut häntä, en ajankohtaa, en juopumusta (siis hänen, en itseni), enkä muutakaan vaan olin sitä mieltä että tämän miehen on pakko olla oikeassa. Sitten juontaja naurahti ja sanoi hieman ivalliseen sävyyn "No, tämä on sinun mielipiteesi, kiitos soitosta ja hyvää yötä". Enkä minä sitten enää uskonutkaan tähän uskontoteoriaan. En hetkeäkään, mutta kyllä tämä juopunut mies jossain ylen taajuuksilla silti onnistui herättämään mielenkiintoni keskellä keväistä yötä. Hmh.

Aamulla odottaa junamatka ystävän kanssa, eväät ja musiikki. Loma isän luona ja sitten pyhien jälkeen uusi junamatka kohti Kajaania.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

soittelisi illat

Itken pitkästä aikaa linja-autossa. Kuuntelen tuttua laulua, jonka olen kuunnellut miljoona kertaa aiemminkin, mutten koskaan ennen itkenyt sitä kuunnellessa. Harvoin itken muutenkaan, elokuvia katsellessa tuskin koskaan. Välillä pidän itseäni tunnevammaisena, mutta eikai tuntemiseen aina tarvita kyyneleitä. Kirjoitetaanko muuten eikai yhteen vai erikseen? Ei kai, eikai, no ei kai sitten.

Liukastelin tänään jäisellä ladulla. Hiihdin kevätauringossa ja odotin huhtikuuta, vappua ja kesää. Kesän suhteen kaikki on vielä hyvin epävarmaa. Kesätöistä ei ole varmuutta, ei edes siitä, jäänkö kesäksi tänne vai menenkö kotiin. Sekin riippuu paljon siitä, mistä saan töitä, vai saanko mistään. Toisaalta ärsyttää elää tällaisessa epätietoisuudessa, mutta toisaalta olen onnellinen. Nyt olen avoin uusillekin kokemuksille ja mahdollisuuksille.

Koulussa soitin pianolla Suvivirttä. Olen harjoitellut sitä jo monta kuukautta, ja vihdoin sen soitto alkaa sujua. Opettajammekin sanoi, että virsi alkaa jo kuulostaa hyvältä. Pianon soiton opettelu on ollut muutenkin oppimisprosessi parhaasta päästä. Aluksi tuntui, ettei se luonnistu ollenkaan ja jouduin tankkaamaan samoja kappaleita uudelleen ja uudelleen, eikä sujunut siltikään. Jatkoin kuitenkin harjoittelua ja tänä keväänä sormet ovat yllättäen alkaneet löytääkin tietään oikeille koskettimille. Nuottien luku on yhä nopeampaa ja hallitumpaa, enää en joudu laskemaan jokaista pallukkaa erikseen alkaen c:stä. En enää unohtele ylennyksiä tai alennuksia samalla tavoin kuin ennen. Alkuvaiheessa kieltäydyin huomioimasta niitä ollenkaan. En haluaisi unohtaa harjoittelua pakollisen pianotentin jälkeenkään. Olisi oikeastaan aika mukavaa päästä joskus käymään oikeilla pianotunneilla. Tulla niin hyväksi, että voi soittaa Ultra Brata tai Egotrippia takeltelematta, laulattaa lapsia koulupäivien lopuksi ja lomien alussa.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Fysiikkaa ja muuta

Tänä aamuna tunsin itseni jotenkin tosi opiskelijaksi :) Se johtui lähinnä siitä, että luin ensimmäistä kertaa yliopiston kirjastolla fysiikan ja kemian tenttiin. Yleensä en harrasta kirjastoissa opiskelua, vaikka kirjastoissa muuten tykkään käydäkin. Fysiikka on muuten kumma aine. Sitä aina luulee, ettei siitä tykkää ja yläasteella se oli yksi ärsyttävimmistä aineista mitä ylipäänsä lukujärjestyksessä oli. Kuitenkin aihetta vähän lukiessa tajuaa, että fysiikkaan ja kemiaan liittyvät kaikki elämän ihmeet. Koko maailman toiminta ja ihmeellisyys voidaan selittää fysiikan ja kemian lakien avulla. Luin ahmien tietoa ääniaalloista, värien muodostumisesta, säteilystä ja vetovoimista, joiden varaan kaikki on rakentunut. En olisi sitten lopulta malttanut edes lopettaa ja hetkellisesti olin jopa valmis vaihtamaan opettajan uran fyysikon uraan. Voi kun nämä kaikki asiat voisi joskus ymmärtää. Tuskin sitä sitten osaisi edes suhtautua maailmaan samalla tavoin kuin nyt. No, jos nyt en ihan alan vaihtoa lähtenyt toteuttamaan, kävin kuitenkin pääkirjastosta lainaamassa paksuhkon, tähtitiedettä käsittelevän kirjan.

Muita hyviä juttuja lähipäivien ajalta:

- Marja Tyrni
Putousta en katsonut jaksoakaan, mutta netin välityksellä olen löytänyt tämän sketsihahmon. Kaikista parhaita ovat ne hetket, kun näyttelijä huvittuu omista jutuistaan ja Marja Tyrnin naamasta huomaa, että nyt naurattaa.

- Jos sä tahdot niin -biisi
Tällä hetkellä tehokuuntelussa Jipun ja Samuli Edelmanin versio

- Pitenevät päivät
Iltaisin valoisaa aikaa kestää jo paljon pidempään eikä aamutkaan ole enää yhtään niin pimeitä kuin sydäntalvella. Kevät kevät kevät!

- Facebook
Kumman koukuttava paikka

- Pitkät viikonloput
Meillä ei ole lukujärjestykseen merkitty opetusta yhdellekään perjantaille koko keväänä. Ja sehän siis tarkoittaa, että saa nukkua pitkään ja tehdä kaikkea muka hyödyllistä koko päivän.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Tänään

On todella vaikeaa saada aikaiseksi mitään, ellei ole ihan pakko pakko pakko. Olen aika hyvä tappamaan aikaa facebookissa, Gilmoren tyttöjen äärellä, blogeja selaillen, radiota kuunnellen jne. Oli muuten hyvin hämmentävää, kun radiojuontajat repesivät tänään aivan totaalisesti kuulijan viestille ja nauroivat ja nauroivat. Välillä he yrittivät jatkaa spiikkejään asiallisesti, mutta sitten aina joku purskahti uudelleen nauruun. Itse olen aina pelännyt tuollaisia tilanteita. Kun alkaa naurattaa, eikä sitä sitten saa loppumaan. Silloin ei ole mitään tehtävissä, ääni värisee, naama muuttuu punaiseksi ja mahaan koskee. Ja mitä enemmän ajattelee, että nyt ei sitten saa nauraa, niin johan naurattaa. Mutta on aika lohdullista, että myös radiojuontajille voi käydä niin. Se on siis inhimillistä :)

Olen tänään saanut aikaiseksi vain vähän. Kävin istumassa koululla viimeisen kemian tunnin ja täyttelemässä monisteita englannin tunnilla. Siellä meininki on kuin ala-asteella. Oppilaat viittaa ja opettaja jakaa vastausvuoroja. Tuntiaktiivisuus nostaa numeroa. Juttelin kyllä tunnilla englantia vieressäni istuvalle vaihtarille muutaman sanan, mutten viitannut kertaakaan. Lasketaanko se tuntiaktiivisuudeksi? Iltapäivällä kävin katsomassa kuudennenluokan hiihtotuntia ja löysin opettajaesikuvani. Aurinko paistoi ja kevään aavistuksen saattoi jo aistia. Kotona olen lähinnä vain ollut. Söin kolme korppua. Korput on hyviä ja olin unohtanut, että minulla edes on korppuja. Kohta lähden ehkä ulos. Iltalenkin jälkeen nukkuu paremmin. Ei vielä pidä nukkua. Ehkä ensin vähän Gilmoren tyttöjä tai sitten voisi tietty katsoa olympialaisia.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Siperia opettaa - niin minäkin!

Viime viikonloppuna näin Anna Puun. Tanssimassa lavalla ihanassa mekossa, laulamassa, hymyilemässä ihmisille, jotka räpsivät kuvia ja pyysivät nimikirjoituksia. Anna oli hyvin lyhyt, päätä lyhyempi bändin muita jäseniä. Tänä viikonloppuna näin Ilkka Jääskeläisen. Ruokajonossa, koululla. No, ei siitä sen enempää, koska Ilkka oli ehkä kaikista vähäpätöisin asia, jonka haluan kuluneesta Talvipäivä-viikonlopusta muistaa. :)

Sen sijaan haluan muistaa torstai-illan jännityksen ja levottoman yön, jonka aikana heräsin siihen, että olin aivan hikinen ja kuumissani. Perhanan jännitys. Perjantai-aamu valkeni kuitenkin aurinkoisena ja sain kaikki tavarani raahattua koululle, vaikka se viimeinen mäki tuottikin lähes ylivoimaisen esteen. Kädet tutisten sain syötyä ja matka kohti Jyväskylää saattoi alkaa. Tavaroiden raahaus jatkui määränpäässä kolmannen kerroksen huoneeseen, ruokailuun, avajaisiin ja niin edelleen. Aika majoituksessa kului juomapelien ja muun yleisen hengauksen merkeissä. Ilta toi tullessaan jääkylmän ulkoilman, pitkän baarijonon, täpötäyden baarin jos toisenkin. Pizzerian ja pojan, joka jäi meidän lähdettyä syömään pizzojemme jämiä. Ja oikeastaan kaksi hyvin sekavaa taksin tilaus-sessiota, joiden ansiosta lopulta pääsimme lämpimässä autossa takaisin kouluun ja nukkumaan.

Toisena päivänä laskettiin pulkalla, pelättiin norovirusta, jonotettiin vessaan, syötiin, hengailtiin, jonotettiin vessaan ja kuunneltiin, kun helsinkiläiset pelasivat hauskaa muumiaiheista peliä. Illalla lähdimme omalla porukalla syömään ja saimme eteemme niin valtaisat annokset, että osa taisi jokaisella jäädä syömättä. Mutta pääasia oli, että ruoka oli hyvää ja maha tuli täyteen. Sitten taas baarijonoon. Pitkään. Joku sanoi, että olimme jonottaneet 40 minuuttia. En jostain syystä ihmetellyt, miksi varpaani eivät enää sisälle tultaessa tunteneet mitään, eivätkä oikeastaan taipuneetkaan mihinkään suuntaan. Nice. Mutta sitten oli taas lämmin ja tanssitti jälleen.

Opiskelijabileissä on paljon hyviä puolia. Eräs on haalarit. Ei tarvinnut juuri viikonloppuna miettiä, mitä laittaisi päälle, koska aina oli haalarit. Tosin, se mitä niiden alle sitten laittoi estääkseen jäätymiskuoleman, onkin sitten asia erikseen. Toinen hyvä puoli on hyvä yhteishenki. Ikuisuuksia kestäneissä vessajonoissa yhteisiä puheenaiheita löytyi helposti ja lähes kaikki lämpenivät samanlaiselle ope-huumorille. On se vaan niin kivaa olla okl:ssä. Ensi vuonna bailataan sitten Tampereella.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Värikuvina jossain lensi linnut

Olen hämmentynyt viimeaikoina lumen määrästä. Lumikasat ovat valtavia, tai ainakin ne tuntuvat olevan paljon suurempia kuin ennen. Kävelytie, jota normaalisti tallustan aamuisin kouluun, on muuttunut pelkäksi poluksi, jossa kaksi ihmistä ei mahdu toisiaan ohittamaan. On ollut kylmä ja luminen talvi. Sanoisin. Ja se jatkuu, mutta ehkä keväästä on jo aavistus ilmassa. Ainakaan ei ole enää yhtään niin pimeää kuin joulukuussa. :)

Koulussa opettaja kutsui luokkaamme tänään kusiaispesäksi. Kaikki hötkyilivät sinne tänne, yksi sai maalia paidalleen ja ainakin minulla tuntui koko ajan olevan joko siveltimet, maalit tai vedospaperit juuri väärällä pöydällä ja väärän väriseen maaliin sotkeutuneina. Paperit loppuivat kesken ja maali kuivui liian pian, joku oli "varastanut" siveltimeni ja viivotin unohtui lopulta kouluun. Hmm. Vaikkei ehkä nyt siltä kuulostakaan, niin kyllä. Olen oikeassa koulussa. Yliopistossa. Joskus mietin, miten minulla juuri on käynyt niin hyvä tuuri, että olen ensi yrittämällä löytänyt ja päässyt kouluun, jossa viihdyn ja vielä kaiken huipuksi saanut niin hyvän luokan, että ihmiset ympärilläni saavat väkisin hymyn huulille. Joskus kuuntelen erään ystäväni tuskailuja omasta opiskelustaan. Siitä, kuinka hän laskee kutakuinkin viikkoja valmistumiseensa (ja hänenkin kohdallaan puhutaan kuitenkin vielä vuosista). Haluaisin kysyä "Miksi olet siinä koulussa? Jos kerran koulukin on jo noin vastenmielistä, oletko ajatellut, että tulet tekemään sitä työtä vuosikaudet?" Tietenkin hän on, mutta jatkaa silti. On aika surullista, jos opiskelu ja työ määrittelee elämää, eikä päinvastoin.

Minusta tuntuu joskus, että blogia päittäessä ajattelen kirjoittaa yhdestä asiasta, mutta päädyn kertomaan toisesta. Ehkä tässä kävi niin nytkin, mutta pääasia oli se, että eläminen on pääasia ja kaikki muu on vain elämän oheistoimintaa. Hmm... Tänään tulee Bridget Jones telkkarista, ihan kohta oikeastaan. Tykkään siitä, koska se vain on niin hömppä.

torstai 28. tammikuuta 2010

Hetket ennen huokauksia

Olen päättänyt sen sivuaineen. Jippijee. Nyt vaan toivon, että myös pääsen niiden onnellisten 20 joukkoon sitä opiskelemaan, vailla..noh.. kehuttavia lahjoja. Aion siis hakea liikuntaan. :)

Ulkona on taas vaihteeksi tällä viikolla ollut niin kiitettävästi pakkasta, että illat ovat kuluneet lähinnä koneen äärellä, kuten nytkin. Kello on jo melkein kymmenen ja ranne ja oikea käsi lähestulkoon jääkylmät, mutta tässä sitä vain nökötän. Musiikkina The Capital Beat. Olen ennen luullut, etten muka tykkää tällaisesta musiikista, mutta pyh ja pah. Ehkä en ole vain aiemmin kunnolla kuunnellut muuta kuin sitä keskiverto pop-rockia. Mutta näköaloja on hyvä laajentaa. Ja musiikista on hyvä aloittaa.

Eilen uhmasin pakkasta ja vietin illan kaupungin toisella puolella katsellen leffaa, joka edusti genreä, josta en aiemmin myöskään luullut pitäväni. Action-leffat kuuluivat vielä yläasteella (ja oikeastaan sen jälkeenkin) siihen kategoriaan, jota en vapaaehtoisesti kotiin kantanut tai televisiosta katsonut. Mutta niin vain kävi siinäkin. Näköala laajeni, kiitos oikeastaan Deja vu -leffan, joka katteltiin joskus toissa syksynä. Huomasin, että "hei, tämähän on oikeasti hyvä". Näköaloja on siis ehdottomasti hyvä laajentaa.

Tein äsken listan asioista, joita minun pitää huomenna hoitaa. Siihen kuuluu muutama kesätöihin liittyvä puhelu ja yhden hakemuksen lähettäminen. Sitten siihen kuuluu nokkahuilun soittoa ja kirjastossa käynti. Lonkeron ja kinkkusuikaleiden ostamista lauantain tupareita varten. Litterointia. Eipä muuta, mutta tuossakin ihan tarpeeksi. Nyt ehkä eilinen Karjalan kunnailla jakso ja iltapalaa. Nukkumaan kahden lämpöisen peiton alle. Huokaus.