Keskitalven juhlaa

Lumikon jälkiä hangella. Koirat singahtelevat tohkeissaan niiden jäljessä ja upottavat jokaiseen painaumaan kuononsa. Tuntuu kummalta ajatella, että lumessa voisi vielä olla jäljellä eläimen tuoksua. Koko joulupäivän pakkanen lähentelee kolmeakymmentä astetta ja yön tunteina se käykin kahdessakymmenessäyhdeksässä. Ulkona liikutaan vain muutama tunti päivässä, silloin kun on valoisaa. Kaikista parasta on ottaa koira vapaana mukaan ulos ja potkia sille palloa jäällä. Jäällä on paljon tilaa juosta ja siellä tuulee aina. Jää myös paukkuu pelottavasti, joskus se paukkuu ihan jalkojen alla. Muistan, kun joskus pari vuotta sitten jää oli ihan sileä ja luistelin siellä pikkusiskon kanssa. Luistelin silmät kiinni ja kaaduin ja juuri silloin jää paukahti kovasti allani. Säikähdin, koska ääni muistutti tykkien ääntä.

Metsä on ihan äänetön. Tai ei ihan. Eilen kuulin lenkillä tikan hakkaavan jossain ja tänään oli tiaisten parvi lentänyt lähikuusiin piiskuttamaan. Mutta muuten on hiljaista ja valkoista. Valkoista ja hiljaista. Kynttilöitä palaa pihalla, lyhdyissä ja jäälyhdyissä, jouluvalot hohtavat sisällä. Kuu kumottaa iltaisin ja öisin jään yllä ja tekee kaikesta aavemaisen hopeaista ja sinistä. Voisin hyvin kuvitella suden juoksevan pitkin hankea. Ulvovan. Äh. Minun mielikuvituksella on parasta pysyä pimeällä sisällä. Paitsi vessassa on pakko käydä. Vessareissuihin pitää varustautua toppavaatteilla ja lyhdyllä. Ottaa hiukan rohkeutta mukaan. Tähän asti niistä on selvitty kunnialla.

Viimehetket, vähän sinne päin ja näin

Tiskipöytä lainehtii vielä likaisista astioista, vaatevuoret ovat sen sijaan jo löytäneet tiensä pyykkikoneeseen. Olisi ilmeisesti aika alkaa valmistautua pakkaamiseen ja saada paikat sillä tavalla kuntoon, että olisi sitten tammikuussa mukava palata siistiin kotiin. Viimeiset pikkujoulut olivat eilen ja venyivät aamun viimeisille pikkutunneille. Tänään ei onneksi tarvinnut mennä kouluun kuin vasta kahdeksi, joten aamu oli kerrankin kaikin puolin onnistunut. Sai nukkua myöhään, herätä ja syödä rauhassa, kuunnella radiota ja kuitenkin olin koululla jo kahtakymmnetä vaille kaksi. Viimeinen musiikintunti kului hiukan levottomissa tunnelmissa. Kitaran soitto ei sujunut, mutta rytmimunan soitto sen sijaan sujui, ainakin jotenkuten. Hupia tuntiin tuotti varsin onnistunut T:n kokoama yhdenmiehenorkesteri, soittimina kitara, rytmimuna ja marakassi :)
Tottapuhuen musiikki on kyllä aihe, josta en voisi varmaan vähempää ymmärtää.

Olen havainnut itsessäni yhden aika häiritsevän piirteen. Tämä piirre on korostunut viimeaikoina ainakin teknisentyön tunneilla ja eilen, kun lähetin joululahjan postissa. Yleensä olen ajatellut olevani melko tarkka ihminen ja olen aina hoitanut esim. kouluhommat pois ajallaan sun muuta. Nyt olen kuitenkin huomannut asian olevan oikeastaan täysin päinvastoin. Tietyissä asioissa olen hyvin suurpiirteinen, enkä viitsi välittää asioista, jotka menevät "ehkä vähän väärin". Jälkeenpäin tietenkin harmittaa, kun sorvaus ei sitten onnistunutkaan ("no ei kai sen keskipisteen nyt IHAN keskellä tartte olla") tai jos jakkaraan jäi hieman epätasaisia paakkuja vahaa ("no en mä kyl enää jaksa tän kanssa nyhertää"). Eilen sitten lähetin postissa a4 kokoisia kirjekuoria (ja myös muuta pienikokoisempaa) eräälle henkilölle joululahjaksi. Ostin lähetyspaketin, joka oli kooltaan juuri A4. No, kaikki muut asiat sinne mahtui, mutta nämä kirjekuoret oli pakko taivuttaa keskeltä. Suurpiirteisyys iski jälleen "No, ei kai se nyt niin paljon haittaa, jos niissä on taitos keskellä". Tyytyväisenä lähdin postista, vaikka tietenkin asia jäi hieman harmittamaan. En kuitenkaan viitsinyt enää uuttakaan lähetyspakettia ostaa, joten annoin asian olla. Tänään kun puhelimessa äidille asiasta mainitsin, hän kutakuinkin suuttui ja sanoi, ettei lahjan saaja varmasti niitä kuoria voi enää käyttää, koska on niin tarkka. Ja siihen se puhelu sitten katkesikin.
Siispä miksi miksi minä en van osaa olla tarkka? Miksi minun pitää aina antaa periksi sille "no ei kait se nyt niin paljon haittaa" -jutulle. Kun sitten kuitenkin tietää, että haittaa jälkeenpäin. Onko se niin vaikeaa siinä tilanteessa ottaa ja hoitaa asiaa kunnolla? Mitata ne helevetin kappaleeet sata kertaa sillä millimetriviivaimella tai ostaa sitten uusi lähetyskuori jos huomaa, että edellinen onkin liian pieni. Ehkä mun pitäisi tehdä uudenvuodenlupaus tästä asiasta ja koettaa pitää siitä kiinni ainakin kevään tekstiilityön kurssin ajan. Jos vaikka kerrankin joku työ onnistuis...

Satunnaisia havaintoja

Joulkalenterin luukut aukeavat huolestuttavaa vauhtia, lumi tekee kaikesta kauniimpaa, yöradio-paras radio, koulujuttuja ei oikeastaan kannata tehdä ennen kuin on ihan pakko, jotkut nimeävät opiskelun harrastuksekseen, pimeys tekee olon väsyneeksi, ja väsymys voi iskeä hyvin odottamattomalla hetkellä, joulukalenterin suklaa on yleensä aina hyvää, vanhukset näyttävät hassuilta hyppiessään yhdellä jalalla koettaessaan saada vettä korvasta, joulutorttujen tekoon tarvitsee myös kananmunaa (voiteluun), joskus saa inspiraation kuunnella levyjä, jotka on jo luullut haudanneensa ikuisiksi ajoiksi levyhyllyn syvimpään nurkkaan (=Anssi Kelaa), joululoman odottaminen on ihanaa. LOMA

Tällä viikolla olen ollut jo valmis itsekin nimeämään opiskelun harrastuksekseni. Koululla on kulunut hurjan monia tunteja, mutta oikeastaan olen vain nauttinut siitä. Tai no, ironista kyllä, olen nauttinut niistä tunneista, jotka vietän siellä ns. omasta tahdostani, mutta heti jos pitäisi keskittyä johonkin oikeaan, lukujärjestykseen merkattuun toimintaan, into laantuu. Jaksan suunnitella ja toteuttaa ryhmätöitä sohvilla istuen, syödä puuroa puurojuhlassa, istua lähes puolitoista tuntia vapaaehtoisesti luennolla kuuntelemassa luentoa aiheesta "Voiko Jumalaa tutkia?" tai soittaa pianoa pianoluokassa. Mutta ehkä se onkin niin, että nämä juuri ovat niitä tärkeimpiä ja muistamisen arvoisimpia asioita, eikä niitä pitäisi vähätellä. Pitää kiittää ja kehua koulua. Hyvä koulu. Minun koulu.

Joululoman läheisyyden voi onneksi jo aistia. Tuntuu ihanan helpottavalta tietää, että ihan kohta pääsee moneksi viikoksi kotiin, pois näistä ympyröistä, saa vähän huoahtaa pitkän syksyn jälkeen.