Skotlanti

 Lauantaiaamuna oli herätys kello neljä ja kahdeksalta istuin jo jossakin huoltoasemalla Manchesterin ja Edinburghin välillä syömässä evässalmiakkia. Matka oli pitkä ja uninen, mutta maisemien katselu veti lopulta pidemmän korren, enkä nukkunut matkalla yhtään. Skotlannin puolella yksittäiset kukkulat vaihtuivat toinen toistaan seuraaviksi "vuoriksi", joiden rinteillä laidunsi lampaita. Varsinaista metsää näkyi käytännössä koko matkan aikana vain yhdessä kohdassa.

Varhainen aamupala ja melko kevyet eväät bussimatkan aikana aiheuttivat sen, että perillä olisin halunnut ensitöikseni syömään, mutta ohjelma oli suunniteltu siten, että ensin kierettiin keskustassa ja kiivettiin linnan luokse, jonka jälkeen sai valita mitä tekee. Oma porukkani päätti tutustua Camera Obscura museoon. Siinä vaiheessa päätin, että voin syödä useamman kuin yhden banaanin saman päivän aikana (mistähän tuommoisenkin säännön olen keksinyt??) ja jaksoin kuin jaksoinkin vielä monta tuntia kuolematta nälkään.

Lopulta päädyimme syömään italialaiseen ravintolaan pizzaa ja loppupäivä menikin paljon mukavammissa merkeissä.

 Sitä yhtäkkiä tajusi olevansa keskellä Harry Potter maailmaa. Kaupungin korkeat, harmaat ja silti kauniit kerrostalot suorastaan huusivat kulkijan korvaan "Täällä asuu velhoja!" Olisi tehnyt mieli ottaa kynä käteen ja alkaa kirjailla jotain, vangita sen kaupungin taika paperille. Vaikka tuskin se olisi mitenkään onnistunut.

 Illalla Harry Potter huuru kohosi vielä entisestään, koska kävimme jälkiruualla Elephant Housessa, jossa J.K. Rowling on kirjoittanut ensimmäistä Harry Potter kirjaa. (Tässä jälkeenpäin vähän googlettelin Rowlingista ja hän on asunut myös Manchesterissa ja itse asiassa keksinyt Harry Potterin junamatkalla Manchesterista Lontooseen.)

 Ei sitä voinut kuin ihmetellä. Minä tosiaan katselin auringonlaskua Skotlannissa. SKOTLANNISSA! Skotlanti on jotenkin sellainen paikka, että en ole koskaan oikeastaan ajatellut sen olemassa oloa ja nyt kun menin sinne, tajusin että juuri siellä olen aina halunnut käydä. Skotlanti ja säkkipillit ja niiden vinkuna kiviseinien katveessa merimaiseman ja kukkuloiden siintäessä horisontissa.

 Ilta meni eräänlaisessa baarissa ja kello kahden kotimatka karttaa lukiessa. Ja kysyttiin jopa poliiseilta neuvoa, ettei varmasti eksytä kun kahdestaan oltiin yhden toisen suomalaisen kanssa palailemassa hostellille.

Sunnuntaiaamuna satoi räntää ja vettä, eikä ohjelmaan kuulunut kiipeäminen eräälle "vuorelle" oikein houkuttanut. Luvatun upean näköalan missaaminen minua harmitti eniten. Erasmusryhmämme kuitenkin päätti lähteä kipuamaan ja onneksi, koska matkan alkuvaiheessa  koko taivas repesi äkkiä siniseksi ja kirkkaaksi. 

 Tässä kohdassa näytti vielä vähän epätoivoiselta.

 Mutta tässä jo hymyilytti.

 Eilisen Harry Potter fiilikset muuttuivat täällä kiipeillessä totaalisesti Taru Sormusten Herrasta fiiliksiksi. Tuntui, että tällä yhdellä pienellä alueella Edinburghin liepeillä oli vähän jokaista maisemaa sormuksen ritareiden kulkumatkan varrelta. Varsinkin tuossa yläpuolen kuvassa yritin tavoittaa kuvaan noita lintuja ja sitä tunnelmaa, joka on elokuvassa siinä kohdassa, kun joukko on jollain vuorella ja yhtäkkiä tiedustelijoiden lintuparvi hyökkää heidän kimppuunsa.

 Kiipeäminen ja laskeutuminen vuorelle oli todella vaikeaa, koska polku oli mutainen ja kivinen ja liukas. Minulla oli uudet vaelluskengät jalassa ja ne pitivät todella hyvin jopa liukkaalla kivikolla ja mutaisella tiellä. Mutta uusissa kengissä oli se vika, että ne olivat vielä liian kovat ja ne alkoivat hangata todella kivuliaasti matkan aikana. Vuorelta alas pääsin vielä melko kivuttomasti, koska en ajatellut kovinkaan paljon muuta kuin maisemia ja pystyssä pysymistä, mutta viimeiset tunnit könkkäsin Edinburghissa kuin jokin vaivainen mummeli. Enkä ole ehkä ikinä kokenut yhtä kamalaa kipua jaloissani kuin sinä iltapäivänä ja iltana. Yksikin väärä liike ja tuntui kuin joku olisi työntänyt puukkoa kantapäähän.

Paluumatkalla ajattelin, että nyt on niin pimeää, että voin hyvällä omalla tunnolla nukkua. No, pidin silmiä kiinni ja kuuntelin musiikkia. Sitten havahduin ja katsoin ulos ja näin, kuinka täysikuu loisti Skotlannin kukkuloiden ylle, kuinka kukkulat loivat aavemaisia tummia seinämiä pimeyden kekselle ja Orion loisti taivaalla. Sitten jossain pienen kylän laitamilla saattoi nähdä linnan tumman hahmon piirtyvän keskelle pimeyttä. Oh no, ei sitä vaan voinu nukkua!

Yksi viikko on kuin kokonainen elämä

 Sen yhden viikon aikana löytää itsensä juoksemasta hullun lailla juoksumatolla PMMP:n Matojen tahtiin, makaamasta kuumeessa sängyn pohjalla, syömästä lettua pannukakkupäivänä, tanssimasta täpötäydessä baarissa tuntemattomien ja puolituttujen ihmisten ympäröimänä, valehtelemasta eräälle että "joo, kyllä mä tykkään susta, mulla on vaan poikaystävä Suomessa" ja angstaamasta sitä, että "miks mun pitää olla aina tällainen epäsosiaalinen ja ujo ihminen?".

Sen yhden viikon aikana voi löytää itsensä myös angstaamasta sitä, että miks piti taas juoda doublevodkamixejä enemmän kuin suunnitteli ja heti sitä seuraavana iltana tajuaa olevansa ehkä maailman ihanimmassa indiebaarissa juomassa taas vodkamixejä (nyt ei sentään ollu double) ja tanssimassa The Killersin ja The Smitsin tahtiin englantilaisten ihmisten kanssa. Kuka muka väittää, ettei vaihtarina voi tutustua paikallisiin? Ja voi myös viettää aikaa erään Manchesterilaisen tytön kanssa, joka tykkää Indicasta ja salmiakista ja haluaa vapaaehtoisesti viettää aikaa juuri minun kanssani esitellen kaupunkia.

Ja sen yhden viikon aikana voi myös tajuta, mitä kielimuuri oikeasti tarkoittaa. Sen tajuaa silloin, kun baarissa (juurikin siellä indiebaarissa) sinulle tulee puhumaan joku hyvännäköinen poika, jolle ei tulisi mieleenkään valehdella mitään mistään poikaystävistä. Mutta kun et tajua sanaakaan mitä hän sanoo ja tuijotat vaan typerän näköisenä ja ja ja ja. ..No se siitä sitten.

Sunnuntaina aurinko paistaa, ihmiset on puistossa ja siellä on myös jäätelöauto. Ja joku tarjoaa teetä. Ja kun kieltäydyn, hän sanoo "okei, mutta nauti auringosta".

School Placement

En ole kirjoittanut tänne blogiin vielä oikeastaan mitään varsinaisesta opiskelusta täällä. Aika korjata asia. Minulla on yliopistoa maanantaisin ja tiistaisin, keskiviikkona sen sijaan on ns. school placementin vuoro. Vietän siis yhden päivän viikossa paikallisessa peruskoulussa tehden mahdollisia avustajan hommia tai vain tarkkaillen opetusta. Täällä käsittääkseni kaikki harjoittelut hoidetaan tällä tavalla kerran viikossa tapahtuvan placementin avulla, eikä yhtenäisinä "köntteinä" kuten Suomessa. En tiedä, mitä kaikkea paikalliset opiskelijat saavat omissa kouluissaan tehdä, luultavasti he ainakin opettaa :) 

Jonkin verran eroavaisuuksia olen jo kahden keskiviikon perusteella huomannut täkäläisessä koulussa verrattuna suomalaiseen. Ensinnäkin tietysti se, että täällä koulu alkaa jo lasten ollessa about neljä vuotiaita. Itse olen 7-8 vuotiaiden luokalla, joka on luokka 3. Jokaisessa luokassa on kaksi opettajaa, joista toinen on varsinainen opettaja ja toinen avustava opettaja, joka hoitaa joskus opetusta, mutta lähinnä kaikenlaisia järjestely ja valmistelu juttuja. Eräänlainen resurssiopettaja siis. Täällä opettajat eivät valvo oppilaita välitunneilla tai ruokailussa, vaan sitä varten on muita aikuisia. Tämä on aika mielenkiintoinen yksityiskohta, koska Suomessa meille harjoitteluiden aikana nimenomaan painotettiin, että lapsista ja heidän välisistä suhteistaan oppii todella paljon tarkkailemalla heitä nimenomaan vapaassa toiminnassa. Esimerkiksi mahdollisia koulukiusaamisjuttuja huomaa helpoiten juuri välitunneilla. Koska täällä opettajat eivät ole lasten kanssa muuten kuin oppitunneilla, en loppujen lopuksi tiedä, miten hyvin he oppilaitaan edes tuntevat. Toisaalta kahden päivän perusteella ainakin tässä luokassa kaikki näyttäisi sujuvan mallikkaasti ja lapset tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään. 

Varsinaiset opetustuokiot hoidetaan tässä luokassa ainakin siten, että oppilaat ottavat omat tussitaulunsa ja tussinsa ja tulevat luokan keskellä olevaan tilaan lattialle istumaan. Opettaja opettaa ja kyselee lapsilta vastauksia, ja lapset joko vastaavat suullisesti tai kirjoittavat vastaukset tussitauluihinsa ja näyttävät opettajalle. Mielestäni tämä on oikein hyvä järjestely ja toimii paremmin kuin se, että kaikki oppilaat istuisivat omien pulpettiensa ääressä. Opetustilanne on jotenkin kotoisampi ja opettajan on helpompi valvoa, että kaikki ovat ajantasalla. Tämän jälkeen oppilaat siirtyvät pulpettiensa ääreen tekemään kirjatehtäviä. Jokaisella lapsella ei ole omaa kirjaa, vaan opettaja jakaa kullekin parille esim. matematiikan kirjan, jonka tehtävät lasketaan vihkoon. Lyhyen katsauksen perusteella ainakin matematiikan kirjat ovat täällä jopa vielä kökömpiä kuin Suomessa. Tehtävät toistavat itseään eivätkä minun mielestäni ole ikäryhmälle oikein ollenkaan sopivia. Viime tunnilla opeteltiin esimerkiksi muuntamaan millilitroja litroiksi ja toisinpäin. Kaikki tehtävät olivat kutakuinkin samankaltaisia ja ainoa "haaste" oli se, että 500 ml olikin merkitty murtolukuna 1/2. Ja 250 oli merkitty 1/4. Varmaan kukaan lapsi ei tajunnut mitä murtoluvuilla haetaan takaa ja opettajat sanoivat vastauksen suoraan. Itsekin tein toki niin, koska en millään olisi kyennyt selittämään asiaa englanniksi. Tosin en oikein tiedä miten olisin selittänyt asiaa suomeksikaan, koska lapsilla ei selvästi ollut juurikaan aiempaa kokemusta murtoluvuista.

Opetajia puhutellaan täällä paljon virallisemmin kuin Suomessa. Ketään ei kutsuta etunimellä, vaan tyyliin Miss se ja se. Esim. Meidän luokan opettaja on Miss Lowet. Minua sanotaan joko Lauraksi tai sitten jostain kuuluu pelkkä Miss... Toisaalta opettajat toimivat ainakin jossain määrin paljon lapsellisemmin kuin mihin Suomessa olen tottunut. Toisaalta se saattaa olla kiinni vain kunkin opettajan tyylistä, mutta ainakin tämä meidän opettaja auttoi lapsia värittämään heidän tekemiään supersankari sarjakuvia. Oli jotenkin friikki tunne katsella vierestä, kun opettaja istuu lapsen vieressä ja värittää suunnilleen yhtä innokkaasti kuin lapsi itsekin. Toisella tunnilla lapset tekivät postereita aiheesta hyvä terveys ja terveet elintavat. Vaikka lapset osaavat kirjoittaa itse, avustava opettaja kävi siitä huolimatta lisäilemässä mielensä mukaan selventäviä otsakkeita lasten postereihin. Lisäksi huomasin, miten eriarvoisesti hän kohteli kahta poikaa. Toinen pojista oli piirtänyt posteriinsa pelkän jalkapallokentän, ja avustava opettaja piti pojalle kauhean saarnan siitä, että hän ei halua nähdä pelkkää jalkapallokenttää jos tehtävänä oli piirtää terveistä elintavoista. Toinen pojista, joka ei koskaan puhu mitään kellekään aikuiselle, oli piirtänyt olympiastadionin. Tällä mykälle pojalle avustava opettaja ei sanonut aluksi yhtään mitään ja kun hän myöhemmin tuli, hän sanoi, että lisätään tähän sun posteriin teksti tyyliin "urheile ja pysy terveenä". Ja niin mykkä poika sai pitää olympiastadioninsa, mutta puhuva kaveri sai huudot siitä, että oli piirtänyt jalkapallokentän.

Tulipas pitkä sepostus. Ei tätä ehkä kukaan jaksa edes lukea, mutta tulipahan kerrottua ainakin melkein kaikki.

lost in town

Tällä viikolla olen lähinnä ikävöinyt takaisin Lontooseen ja yrittänyt vakuuttaa itseäni, että Manchester on aivan yhtä hyvä ja kiinnostava ja historiallinen paikka kuin Lontookin. Lisäksi tämä on hintatasoltaan halvempi, pienempi ja siksi selkeämpi, täällä on inhimillisempi määrä ihmisiä ja niin edelleen. Mutta jokin sellainen tietty "huuru" tästä paikasta nyt jokatapauksessa ainakin vielä puuttuu. Toisaalta jos asuisin Lontoossa, sekin muuttuisi varmasti pian todella arkiseksi ja stressaavaksi paikaksi kaiken ihmispaljouden takia.

Olen nyt useampana päivänä käynyt keskustassa pyörimässä ja yrittänyt opetella kulkemaan siellä. Tänään kun pyörin kartan kanssa vähän siellä ja täällä, varmaan viisi ihmistä pysähtyi kysymään "oletko eksynyt?"

Todella vanhan näköinen seinä ja todella kapea kuja. 

 Tänäänkin lähdin tosiaan heti päivällä keskustaan ja päätin yleisen pyörimisen lisäksi käydä vierailulla kirjastossa. Eikä se ollut ihan tavallinen kirjasto, vaan 1800-luvun lopulla rakennettu valtavan upea laitos. Siellä oli parissa eri huoneessa näytillä vanhoja kirjoja ja muun muassa palanen alkuperäistä? Raamattua. Olin myös kuullut eräältä oppaalta, että kirjastossa olisi vanhoja Jane Austenin kirjeitä, joita en sitten kuumeisesta etsimisestä huolimatta löytänyt. Lopulta tiedustelin asiaa joltakin valvojalta ja hän sanoi, että kirjeitä mahdollisesti voi olla kirjastossa jossain erillisessä "siivessä", ja voisin tarkistaa asian joltakin tietokoneelta. Mutta jos niitä tietokoneen mukaan olisi, niiden näkemiseen tarvitsisi olla joku henkilökunnan edustaja mukana. Olin siinä vaiheessa pyörinyt jo ympäri kirjastoa varmaan tunnin (rakennus ei ollut kovin iso) ja kun en heti hoksannut, missä ne tietokoneet oli, päätin jättää asian toistaiseksi. Mutta ehkä vielä palaan, paremmalla ajalla.

Kirjasto ulkoapäin

Loppukevennyksenä vielä viktoriaanisen aikakauden vessa, joka oli siellä kirjastossa ja edelleen käytössä.