lauantai 2. toukokuuta 2015

Sellainen vappu

Päätän leipoa kinkkupiirakkaa, vaikka ruuan laittaminen ei varsinaisesti kuulukaan suosikkiharrastuksiini. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaupassakäynnin ja tämän puuhan avulla saan tunnit kulumaan nopeammin kello kolmeen. On vappuaatto ja kolmelta lakitetaan pari kiveä. Sitten on kulkue Ilosaareen ja loppuilta päämäärätöntä ilonpitoa, kevättä, tavalla tai toisella. Joudun tekemään taikinan kahdesti, ensimmäisellä kerralla laitan kaksi desiä vettä, vaikka ohjeessa lukee puoli. Eipä ihme, että näytti epäilyttävän löysältä se taikina. Lopulta kaikki aineet on pellillä ja munamaito iloisesti valuneena paperilla. Vuokaahan en siis omista....

Myöhästyn lakituksesta. En myöskään kuule puhetta, koska koulun piha on niin täynnä jengiä, että jään suosiolla taaemmas. Pikkuhiljaa alkaa iskeä ikävä. Ikävä oikeita omia vappuja Savonlinnassa. Nyt seuraan muiden ilonpitoa sivusta. En tunne olevani ulkouolinen, vaikka olenkin yksin. Onhan minullakin ollut omat hetkeni. Aiempina vuosina. Viinassa huljutetut nallekarkit, taiteilija umbran asettamat serpentiinit, iloinen yhdessäolo Olavinlinnan edustalla, istuskelu ja vessassakäynti juuri auenneella terassilla, ylioppilaiden laulu, vesi, järvi, Saimaa ja Fresita. Mutta nyt ei ole. Katson vierestä, kun opiskelijat alkavat asettua ainejärjestöjensä mukaisesti riviin. Itse jään suosiolla viimeisten joukkoon.

Kulkue on vaikuttava. Pitkä ja värikäs ja tukkii autotien aika tyylikkäästi. Takana kulkevan linja-auton kuljettaja manaa hidastusta, mutta järjestyksenvalvojat kertovat asiasta ilmoitetun kyllä asianmukaisesti poliisille. Joku kivipatsas saa jälleen lakin päähänsä ja serpentiiniä kaulaan. Minä en näe muuta kuin pari hieman hiljaisemman kaveriseurueen edustajaa edelläni kulkueessa. Pojat pyörillä. Kaipaan Savonlinnaan koko sydämestäni.

Ilosaaressa paikannan lähinnä omaa nykyistä ainejärjestöäni edustavat sinihaalarit ja etsin sen ainoan, jonka tunnen. Saan karpalolonkeron ja puoli korkillista viinaa. Ikävä ei muistuta enää olemassaolostaan. En kuitenkaan viivy kauaa. Lähden loppuillaksi tutustumaan ihmiseen, josta haluaisin ajatella kovin kauniita ajatuksia. Vielä en kuitenkaan ajattele, koska en osaa tai ehkä en sittenkään halua.