Kun ilmalento alkaa on hyvä antaa sen tapahtua

Huomenna se koittaa taas. Muutto. Paluu. Paluumuutto Savonlinnaan. Uusi lukukausi ja harjoittelu, uudet ykköset koulun käytävillä, uudet kurssit (joita ainakin nyt näyttäisi olevan uskomattoman vähän), pimeys ja syyssateet hakkaamassa ikkunalaseihin. Kesäloma oli pitkä ja kesä oli hyvin kuuma, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juri sen takia - en vieläkään haluaisi siitä luopua. En halua, että lämpömittari näyttää jälleen noin kymmentä lämpöastetta ja sisälläkin palelee.

Syksyssä on aina havaittavissa haikeutta ja hyppyjä tuntemattomaan. Syksy on suurten muutosten ja rohkeiden askelten ottamisen aikaa. Eräs ystävä päätti viikon sitten muuttaa ulkomaille ja aloittaa opiskelut siellä, nyt hän jo asuu yliopiston asuntolassa ja tutustuu kämppiksiin. Jotkut toiset ottavat hieman pienempiä askelia ja aloittavat opiskeluja uusissa kaupungeissa täällä kotosuomessa. Minulla ei tarvitse enää tänä vuonna ottaa suurta askelta kohti tuntematonta, koska tiedän mikä ja ketkä minua Savonlinnassa odottavat. Oma koti ja tutut rakkaat ystävät. Ja silti se jännittää, eikä perheen luota lähteminen tunnu kesän jälkeen yhtään sen helpommalta kuin aiempinakaan vuosina. Lähdön kynnyksellä sitä vain toivoisi, että voisi jäädä paikalleen. Tiedän kuitenkin, että parin vuoden takainen päätös olla hakematta Kajaanin okl:n johtui siitä, etten halunnut jymähtää paikoilleen. Olisin toki voinut hakea tänne, muuttaa keskustaan ja käydä kotona vaikka joka päivä. Mutta silloin en olisi itsenäistynyt, eikä kotona käymistä ja kotikaupunkia olisi oppinut arvostamaan. Näin silloin sieluni silmin itseni koluamassa näitä samoja katuja yhä uudestaan ja uudestaan, tylsistyneenä, kaivaten jonnekin muualle. Enkä sitä halunnut. Siis hyppään huomenna junaan ja katson kalenterista ajan, jolloin voin tulla taas tänne ja viettää viikonlopun kotona.

Kohti keltaista satamaa

Olen nyt kulkenut viikon kutakuinkin samoilla housuilla. Ne ovat ruskeat ja niissä on reiät molemmissa polvissa, muistona muutaman vuoden takaisista teatteriharjoituksista, lisäksi niissä on pieni poron (tai hirven?) kuva vasemman reiden päällä. Mistä tämä kertoo? Kait lähinnä kotona löhöilystä ja piittaamattomuudesta omaa ulkonäköä kohtaan. Tähän väliin olisi ehkä hyvä kysyä, missä mun meikkipussi edes on? On tässä kuitenkin jotain muutakin, jotain mikä kertoo minulle hetkellisestä pudottautumisesta yhteiskunnan oravanpyörästä, paineesta näyttää "kiireiseltä ja seksikkäältä", kuten Pariisin kevään biisissä lauletaan. Jos muutamina viikkoina vuodessa tuntuu siltä, ettei kannata pahemmin katsella peiliin tai miettiä mitä laittaisi päälleen, en jaksa uskoa että yhteiskunnan pyörät lakkaavat pyörimästä. En, vaikka eduskunnassa puidaan jälleen keinoja saada meidät nuoret aiemmin työelämään, pois ajalehtimasta ja hapuilemasta, opiskelemasta nopeasti vain tienaamaan itsellemme ja yhteiskunnalle rahaa.

Aiheesta seuraavaan. Minulla on kolme kotikaupunkia: On Kajaani, jossa olen asunut kaksitoistavuotiaasta sinne kahdenkympin korville. Sitten on Loppi (tai Riihimäki oikeastaan), missä synnyin ja missä isäni asuu edelleen. Näiden kahden paikan välissä asuimme Hyvinkäällä, mutta kontaktit tähän kaupunkiin ovat nykyään minimaaliset. Kolmas on Savonlinna, nykyinen opiskelukaupunkini.
Olen miettinyt, mitä näistä paikoista pidän eniten kotikaupunkinani ja mistä sen ylipäänsä tietää, milloin voi sanoa tuntevansa jonkin paikan niin hyvin, että voi edes kutakuinkin hyvällä omalla tunnolla sanoa sitä kotikaupungikseen. Olen keksinyt kriteereitä etsiessäni vastausta tähän probleemiin.
Kriteerit ovat:
1. Löydät sanomalehdestä tuttuja nimiä ja saatat jopa tunnistaa kuvista joitakin henkilöitä. (Ja nimenomaan paikallisuutisten kohdalta)
2. Kadulla kävellessäsi tunnistat a) kaupunginteatterin näyttelijöitä ja b) kirjastotätejä
3. Kun kävelet paikalliset valokuvausliikkeen ohi, tunnistat esille laitetuista kuvista tuttuja, parhaassa tapauksessa itsesi
4. Tiedät kaupungin eri kaupunginosat ja tiedät edes suunnilleen, missä ne ovat.
5. Tiedät tai tunnet muutamia paikallisia kuuluisuuksia (joiden nimet eivät ulkopaikkakuntalaisille sano mitään)
6. Olet tietoinen paikallisista "kuumista perunoista", eli esimerkiksi lakkautettavista kouluista, vesiliikuntakeskuksista, kirjaston purkamisista, norpista ym, joista lehdet kirjoittavat harva se päivä ja yleisönosastoilla kirjoitetaan puoleen ja toiseen
7. Viimeinen kriteeri on se, että tunnistat kaduilla kävellessäsi tuttuja. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kerro mitään, koska tuttuja saattaa tupsahdella vastaan myös hyvin odottamattomissa paikoissa.

Ja tulokset: Kotikaupunkini on selvällä etumatkalla muihin verrattuna Kajaani.

Paremmin sanottu

Yritin eilen hakea sanoja sille, miten kuvaisin ristiriitaisia tunteitani alkavaa elokuuta kohtaan ja kuinka ollakaan, lukiessani hieman myöhemmin Kjell Westön kirjaa Isän nimeen, törmäsin seuraaviin lauseisiin:

"On kesä, on heinäkuun loppu kun kesä yhtäkkiä seisahtuu empimään, kun se on hehkeimmillään mutta samalla aavistaa syksyn olevan tuloillaan: noina päivinä kesä ikään kuin väreilee, ja me ihmisetkin aavistamme että jokin on pian peruuttamattomasti ohi."

Ja juuri tuota minä tarkoitin, juuri noin se kuuluu sanoa.

Laiska elokuu

Havahduin aamuyöstä (lue: joskus kahdeksan aikaan) hienoiseen paleluun ja kömmin hakemaan peittoa päälleni, jonka olin helteiden tieltä kantanut kauas pois sänkyni läheltä. Nukuin sen jälkeen vielä pitkään ja aamiaista syödessäni aurinko lämmitti selkää jo oikeinkin kuumasti. Rakastan aamiaisia ulkona, pitkän kaavan mukaan, ampiaisten hyöriessä himokkaina uhkaavan lähellä. Kaiken kruunasi pihamaan puskista haetut tuoreet ja mehukkaat vadelmat.

En oikein osaa suhtautua elokuuhun. En tiedä, onko se vielä täysi kesäkuukausi, vai pitääkö elokuun alettua jo pikkuhiljaa vaihtaa syksy-vaihdetta päälle. Ja vaikka ilma olisi kuinka kesäinen, voivat aamut ja illat olla jo hyvinkin kylmiä ja varsinkin elokuun loppupuolella niissä voi jo haistaa hienoisen syksyn tuulahduksen. En taida kuitenkaan ihan vielä suostua ajattelemaan syksyn vääjäämätöntä lähestymistä, vaan nautin nyt näistä laiskoista ja helteisistä päivistä. Ja YleX:n iltapäivästä, jonne Jenny ja Ile ovat taas palanneet höpöttämään juttujaan.

Syitä pitää elokuusta:

- marjat kypsyy (ne vadelmat mmm....)
- pimenevät illat
- aurinkoa ja lämpöä riittää vielä päiviksi
- koulutarvikkeiden ostaminen (erityisesti uusi kalenteri)
- uusien vaatteiden ostaminen (elokuussa saa ostaa uusia vaatteita koulua varten ihan hyvällä omallatunnolla)
- ruskan ensi-aavistukset
-hyvä syy tehdä ja erityisesti syödä mustikkapiirakkaa