Hmmm??

Mustarastas laulaa aamuyöllä neljältä. Neljältä myös joku yksinäinen juhlija itkee ja nyyhkytykset sekoittuvat heräilevään mieleeni. Kello soi. Bussipysäkillä näen ihmisten saapuvan baareistaan pikkumekoissaan ja jonkun nousevan paljain jaloin taksiin. Minua palelee villapaidassa ja takissa. Aurinko paistaa jo heräilevän Manchesterin taivaalla. Bussin ikkunasta näen meren. Pitkästä aikaa taas, sinisenä ja siintävänä. Ja tänä yhtenä päivänä Newcastlessa näen myös aika paljon muuta.

Kuten

1. Pari hevosta tai ponia laiduntamassa liikenneympyrässä. Luulen tai ainakin toivon, että ne olivat vaan karanneet....

2. Jouduin keskelle mielenosoitusta ja näin enemmän poliiseja samassa paikassa kuin varmaan koskaan ennen, (tässä vain pari hassua)



3. Jouduin myös keskelle lehmälaidunta. Ne eivät olleet karanneet, siinä vaan sattui olla niiden laidun. Ja julkinen kävelytie.


 


4. Näin aidan katolla (?) ja se oli vielä ihan tosi hyvässä kunnossa.


5. Näin eläimiä kävelemässä kahdella jalalla. Ilmeisesti Nooan perässä, mutta Nooa ei näy tässä.


6. Katselin katutaiteilijan (tuo valkopaitainen) esitystä. Katutaiteilija oli kotoisin Tampereelta.
 



7. Ja sitten oli tietysti vielä ankoista/sorsista varoittava liikennemerkki. Tosin tätä kuvaa en ole ottanut itse vaan kopioin netistä, koska siitä bussinikkunasta ei ehtinyt näpätä mitään.

Puutarha ja metsä

Tässä näyttää nyt taas tulevan tuplapäivitys, koska jalkapalloaiheisia lätinöitä oli kaksi ja nyt lenkkiaiheisiakin tulee kaksi peräkkäin. Mutta eipä se kai haittaa, ainakin tiiette et on penkkiurheiltu ja lenkkeilty. Jouduin tänään pyörähtämään yliopistolla, koska huomasin keskiviikkona, että kappas, mun opiskelijakortti on vanhentunut jo maaliskuussa. Enkä oikeestaan edes huomannut tätä itse, vaan asiasta huomautti baarin lipunmyyjä joka ei sitten päästänytkään minua halvemmalla sisään. Periaatteessa kortilla ei kai ole mitään merkitystä ja oon ihan hyvin selvinnyt melkein kaksi kuukautta edes huomaamatta vanhentumista, mutta sen kerran kun tarkastajat pölähtävät bussiin, niin se voi olla bussikortin menoa. Mun bussikortti on nimittäin ostettu opiskelijahintaan ja aina kortin yhteydessä pitää esittää myös tuo opiskelijakortti. Kuskit sitä eivät koskaan syynää, hyvä kun juuri vilkaisevat, mutta ne tarkastajat onkin sit ihan eri juttu.

Päätin sitten käydä myös lenkillä eräässä puutarhassa koulun lähettyvillä, koska sinne tulee harvoin lähdettyä ilman muuta asiaa. Kävin siellä joskus alkuvuodesta, mutta olihan se nyt paljon kauniimmassa kuosissa.

Tässä hauska penkki










Etsi sorsat (2)

Puutarhakierroksen (se ei ole iso, vaikka kuvat ehkä sen vaikutelman antavat) jälkeen lähdin vielä edemmäs, koska tiesin, että siellä virtailee kiva joki. En kuitenkaan päässyt joelle asti, koska näin mielenkiintoisen tien ja käännyin sinne. Ja voitteko uskoa, löysin METSÄN!!! Olen kaivannut edes jonkinmoista metsää täällä noin viisi kuukautta ja nyt sattumalta huomasin olevani keskellä sellaista. Se ei ollut puisto, se oli metsä! Se oli ehkä pieni, en ole varma, mutta metsä. Nytpähän tiedän, minnä olen menossa useamminkin lenkille. Kävelin ihan haltioissani keskellä tätä englantilaista metsää mutta sitten kova tuuli pakotti minut pois sieltä. En tiedä olenko nykyään vainoharhainen tuulen suhteen, mutta sen verran kovia oli ne puuskat ja puut narahteli ja huojui melkoisesti niin ajattelin, että ehkä parempi tulla tyynemmällä uudelleen. Poikkesin sitten uudelle sivutielle, joka johti asuinalueelle. Asuinalue oli kaunista ja jotenkin hyvin... englantilaista. Tai siis periaatteessa ihan kuin Suomessa (se ei ollut yhtään rönttäinen tai muuta sellaista, enemmänkin idyllinen), mutta talot vaan oli ihan eglantilaisia. Kävelin sielläkin ihan huuruissani. 

Löysin yhden lenkin aikana kaksi uutta suosikkipaikkaa ja molemmat vain siksi, että poikkesin alkuperäiseltä polultani hieman sivuun. Kannatti.

Lenkillä

Minulle on täällä muodostunut yksi sellainen peruslenkki, jota varsinkin alussa jaksoin kiertää useamman kerran viikossakin. Se lenkki kulkee parinkin eri puiston halki ja tarpominen vie noin tunnin. Varsin oiva löytö siis. Nyt olen kuitenkin vähän kyllästynyt siihen lenkkiin ja halusin hyödyntää vielä näitä viimeisiä viikkoja täällä, joten hyppäsin ahkerana tänään bussiin ja lähdin tutkimaan erästä asuinaluetta, jolla en ollut ennen kävellyt. Tykkään tosi TOSI paljon näistä englantilaisista omakotitaloista, koska ne on jotenkin niin erilaisia kuin mitkään suomalaiset talot. Kaikki näyttää jotenkin tavalla tai toisella linnoilta. Tai sit joiltain ihme mökeiltä. Ja yleisesti talojen kadunpuoleiset päädyt on aina jotenkin koristeellisia tai sit niiden edessä on niin paljon kaikkia ihania kukkia, että se kauneus tulee siitä.

Tässä nyt joitakin otoksia matkan varrelta.







Nää "jalkakäytävät" jaksaa edelleen hämmentää. Yhtäkkiä kahden talon välistä aukeaa tällanen julkinen kulkuväylä, jota ei ole leveydellä pilattu. Eikä tämä ole edes kapein versio, jonka olen täältä löytänyt.








Katutaidetta :)

Kävin sit vielä lintulammellakin ja mitäs siellä odotti! Nokikanat oli saanu poikasia ja samoin sinisorsat. Voiko olla söpömpää ja pienempää ilmestystä kuin pienen pienet sorsavauvat? No ei voi! Ja niiden kuvaaminen oli yhtä mahdotonta kuin koiranpentujen, koska nämä pikkuvipeltäjät ei pysyny hetkekään paikallaan ja ne paino koostaan huolimatta hirveää vauhtia koko ajan sinne tänne. Tässä on paras perhepotretti jonka onnistuin nappaamaan :D

Vielä toinen sananen siitä jalkapallosta

Aaapuaa, jo toinen jalkapallo aiheinen päivitys parin pivän sisällä. Mutta nyt on pakko. Olin nimittäin tänään keskustassa katsomassa ManUn voittojuhlia ja olipahan melkoinen tunnelma. Oli jotenkin mahtava fiilis seisoa siellä ihmismeren keskellä ja kuunnella niitä lauluja, joista tosin vain yhden sanoista sain selvää. (No, ehkä siks että sinä hoilattiin vaan Robin van Persien nimeä...) Jotenkin tuntui, että aina joku yksi tyyppi (joka sattui vielä seisomaan meidän takana) aloitti laulun ja sitten miljoonat ihmiset yhtyi siihen.

Noissa videoissa jotenkin ehkä välittyy se tunnelma, vaikka kuvallisesti niissä nyt ei paljoa mitään näykään.Niin ja ite se pelaajarekka meni ohi niin nopeasti, että ehdin sieltä jostain ihmismeren keskeltä bongata paljon punaisia peliasuja ja yhdet kasvot, jotka sentään jopa tunnistin :) Mutta kuvia en juuri saanut, koska massaa oli niin paljon edessä ja halusin keskittyä siihen, että edes itse näkisin jotain.








Joo no tuolla ne nyt menee...

Sananen siitä jalkapallosta

Ennen kuin tulin Manchesteriin minua lähinnä (pelkästään) ärsytti kaikki jalkapalloon liittyvät asiat ja etenkin se, että kun yritin googlesta etsiä kuvia Manchesterista, sieltä tuli vain kasapäin jalkkiskuvia. Ja jotenki sekin ärsytti, että etukäteismielikuvani koko kaupungista perustui aika pitkälti siihen, että "sieltä tulee jotain bändejä ja sit siellä on niitä jalkapallojoukkueita". Ja kun sanoin mielessäni sanan "Manchester", niin ensimmäinen assosiaatio olivat punapukuiset miehet.

Mutta no, sitten tulin tänne ja kah, lähden vapaaehtoisesti pubiin katsomaan pelejä. Eihän täällä kai voi asua hurahtamatta edes vähäsen jalkapalloon, on se niin iso osa kaupunkilaisten arkea. Sitä paitsi olen huomannut, että ei minulla oikeastaan mitään ole sitä jalkapalloa vastaan, pointti on vaan ollut aina siinä, että en ole aiemmin kannattanut mitään joukkuetta. Enhän minä katso jääkiekkoakaan paitsi maailmanmestaruuskisojen aikaan, koska silloin on selkeä joukkue jota kannattaa. Täällä nyt minun suosikkijoukkueekseni on jostain syystä muodostunut United. Enkä kyllä edes tiedä miksi, siitä vaan tuli enemmän sellainen tunne, parempi fiilis. Tai ehkä se oli ne punaiset peliasut.

Perjantaina käytiin toisen suomalaisvaihtarin kanssa kierroksella Old Traffordilla, joka on siis Unitedin kotikenttä. En osannut odottaa kierrokselta mitään, mutta yllättävän hyvä se oli ja kestikin melkein puolitoista tuntia. Alla vähän kuvasatoa


Nyt tiedän kuka on Alex Ferguson.





Tästä aukosta pelaajat marssii kentälle. Meidänkin piti muodostaa kaksi riviä ja leikkiä että ollaan muka pelaajia menossa kentälle musiikin soidessa taustalla. Tämän kuvan otin -yllättäen- ennen tätä ja -yllättäen- paraatipaikalla oli joku juuri samalla hetkellä keikistelemässä.


Mulla on nyt myös oma suosikkipelaaja joukkueessa. (Ja häntähän ei ole valittu ulkonäöllisin perustein...)


Tämä oli siis jonkinlainen pukuhuone joka aina tyyliin desinfioidaan ennen kuin pelaajat sinne tulee. Opas ainakin väitti että Rooney istuu aina omalla paikallaan ja tolla Chichariton paikalla on istunut Ronaldo. Vissiin siis silloin kun pelasi ManUssa.

a
Tämä huone oli joku hengailuhuone, jonne pelaajat tulee rentoutumaan. Oppaan mukaan tässä huoneessa myös David tapasi Victorian ensimmäistä kertaa.


Kentälle ei saanu mennä eikä koskea nurmikkoon. En kyllä uskaltanut uhmatakaan näitä kieltoja, koska meille esiteltiin myös paikan oma poliisiasema :)



Jalkapalloaiheinen viikonloppu huipentui vielä tänään kun käytiin pubissa katsomassa ManUn viimeinen peli, jossa siis jouukue voitti premier leguen mestaruuden ja se taisi olla samalla viimeinen Alex Fergusonin manageroima ottelu. Onhan se tosiaan hyvä että minäkin nyt viimein tiedän kuka hän on, kun on ollut hommissa kuitenkin jo 26 vuotta...

Katukivien alla on rantahiekkaa

Onnistuminen!! Ilmeisesti tän bloggerin kuvatila mikälie oli täynnä ja siksi en onnistunut saamaan tänne enää uusia kuvia. Mutta nyt opettelin lisäämään näitä Flickrin kautta. Monimutkaisemmaksi vaan tuntuu menevän tämä bloggaaminen kun nyt joutuu tuon vanhan ystäväni html-koodin kanssakin temppuilemaan. No, eipähän pääse medialukion opit ihan kokonaan unohtumaan.

Mutta siis juu. Pari viimepäivää on olleet tosi lämpimiä ja aurinkoisia. Itse olen ollut taas vähän sairaana, joten en ole helteestä oikein päässyt nauttimaan. Kävin kuitenkin sekä eilen että tänään vähän aikaa lähipuistossa lukemassa kirjaa, koska ajattelin ettei tällaista säätä yksinkertaisesti voi hukata kokonaan sisällä makoiluun. Ja kun en nyt kuitenkaan NIIN sairas ollut. Kirjana oli oikeastaan yksi ehdottomista suosikeistani Leena Krohnin Ihmisen vaatteissa. Vaikka kirja on lastenkirja, se on täynnä niin upeaa ja ajatonta "fiosofointia", että sen jaksaa lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Sitä paitsi oli pitkästä aikaa mukavan helppoa lukea jotain suomeksi. Ja sitä paitsi, jossain määrin tunnen täällä "isossa maailmassa" samaistuvani jossain määrin tähän päähenkilöpelikaaniin, joka kovasti haluaa oppia ihmisten maailmasta ja ihmisistä.

Vappua ja vähän sotaa

No eipä sitten kuvia näköään vieläkään, mistä lie kiikastaa... No, eipähän tartte teidän katella niitä ihanan keväisiä kukkakuvia, joita äsken kävin näpsimässä lähilammella eikä myöskään muutamaa upeaa räpsyä jotka todistavat, että juhlin minäkin vappua ainakin vähän. Tiistaina oli todella upean aurinkoinen ja lämmin päivä ja kävin varmaan puolentoistatunnin lenkillä puistoissa. Sitten uurastin jonkin verran gradulitteroinnin parissa. Iltasella lähdettiin kuitenkin erään toisen suomalaisen kanssa lähikaupan kautta puistoon istuskelemaan. Täällä ei vappua juhlita todellakaan samalla tavalla kuin Suomessa, oikeastaan täkäläinen vappu"pyhä" on vasta ensi maanantaina, jolloin on bankholiday. Se on siis kuulema aina joka toukokuun ensimmäinen maanantai. No mutta me nyt juhlistettiin vappua (tai siis Maydayta) suomalaisen ajattelun mukaan tiistai-iltana. Juhlan kohokohta oli se, kun löysimme kaupasta ihan oikeita munkkeja. Molemmat oltiin ajateltu, ettei niitä muka täältä saa, mutta niinpäs vain sai! Ja kyllähän ne maistuivat myös ihan munkeilta. Jeeee! Sit juotiin pienet pullot skumppaa, joista toinen olikin jotain mehusekoitusta ja toisesta (siitä oikeasta skumpasta) kaatui vielä puolet maahan...Iltaan sisältyi myös pieni jännitysmomentti, kun yhtäkkiä puistoon ilmaantui poliisiauto, ja mietittiin onko joku nyt jo soittanut meidän perään poliisit kun julkisesti juodaan alkoholia (se ei täällä ole ilmeisesti niin yleisesti hyväksyttyä kuin Suomessa). Auto vielä lähti kaartamaan meidän suuntaan, mutta jatkoi onneksi pysähtymättä ohi. Se olisikin ollut, että olisi saanut 500 sakot 2,50 punnan juoman takia.

Keskiviikkona olin ensimmäistä päivää school placementissa uudessa koulussa. Sain siis vaihtaa koulua spring termin jälkeen. On ihan mukavaa saada nähdä toinenkin koulu ja vähän verrata siihen edelliseen. Tässä uudessa koulussa ainakin oli paljon pienemmät luokat ja enemmän oppilaita samassa luokassa (30). Kaikista suurin järkytys minulle oli kuitenkin heti aamupäivästä, kun lapsilla oli äidinkieltä ja ohjattua lukemista. Tämä siis tarkoitti sitä, että opettajalla oli pieni ryhmä lapsia, jotka lukivat kirjaa ja aina esimerkiksi sivun lukemisen jälkeen opettaja kyseli kysymyksiä. (Muut oppilaat lueskelivat omia lukukirjojaan).  Ei siinä mitään, mutta kirja oli lapsille suunnattu sota-aiheinen kirja. Rommelin nimi siinä ainakin mainittiin ja joltain päähenkilölapselta tiedusteltiin "miksi et voi pitää kaasunaamariasi niin kuin muutkin lapset?" ja jonkun isä oli ilmeisesti sotavankina. Kuvissa oli natsimerkkeihin varustautuneita sotilaita sun muita. Ja siis luokka oli 3, eli lapset oli noin 7 v. Suomessa kun opetellaan lukemaan jonkun Ella ja kumppanit -kirjasarjan avulla niin täällä alotetaan tälleen kevyemmillä aiheilla. Että silleen. Ja just yhteen esseetehtävään kirjotin, että "mielestäni sotamuseo ei ole sopiva paikka ala-aste ikäisille. Suomessa maailmansodat käsitellään yläasteella."