Olen pitkään haaveillut, että uskaltaisin lähteä edes vähäksi aikaa vaihtoon jonnekin päin maailmaa. Kun ystävät alkoivat kaikota Savonlinnasta ja opinnotkin alkoivat uhkaavasti loppua, päätin hetken olevan oikea juuri nyt. Vaihtokohteeksi valikoitui Iso-Britannia ja kaupungiksi Manchester. Englanti on aina kiinnostanut minua maana ja olen halunnut oppia puhumaan kieltä sujuvasti, mieluiten vielä brittiaksenttia :) Kolme kuukautta tuntui säälittävän lyhyeltä ajalta, joten päätin saman tein karaista itseäni ja hakea vaihtoa puoleksi vuodeksi. Paikka varmistui ja nyt onkin sitten enää tasan viikko lähtöön. O-ou. Jotenkin symboliselta tuntuu lähteä elämänsä seikkailuun uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Kun aurinko nousee on vaan pakko liikkua ja sitten ei auta enää perääntyä. Jos en tekisi tätä nyt, peloista huolimatta, katuisin luultavasti loppuelämäni.
Asunto järjestyi uskomattoman helposti, koska eräs tyttö on tulossa puoleksi vuodeksi vaihtoon Suomeen ja saan muuttaa hänen kämppäänsä. Kämppiksinä minulla tulee olemaan kaksi brittityttöä, joten enköhän opi sitä kieltäkin huomattavasti paremmin kuin pelkkien vaihtareiden kanssa hengatessa. Toivottavasti nyt vaan kaikki järjestyy hyvin vielä Manchesterin päässä, saan avaimet, enkä tapa itseäni kaasulla sen lämmityssysteemin kanssa sählätessäni :) Kämppikset kun tulevat kotiin vasta oman lomansa jälkeen joskus tammikuun puolenvälin paikkeilla. Mutta siitä sitten myöhemmin.
Tällä hetkellä vietän vielä joululomaani Kainuun korvessa liki 30 asteen pakkasessa ja yritän tajuta, että ihan kohta pääsen ulkomaille. Tavallaan tuntuu, että odotan lähtöä kuin lapsi jouluaattoa, mutta toisaalta pelottaa kaikki tuleva. Joulu alkoi tuntua joululta vasta aattona, koska siihen asti mielessä pyöri kaikki mahdolliset vaihtoon liittyvät asiat ja muutto pois Savonlinnasta. Vaihdon jälkeen en enää aio palata sinne paitsi korkeintaa vierailemaan ja mahdollisiin graduseminaareihin. Haikea olo tuli oikeastaan siinä vaiheessa, kun siivosin kämppää samalla pesuaineella, jolla silloin aikoinaan siivosin kun muutin Savonlinnaan. Hyvästien sanominen kaikille ihmisille tuntui jotenkin toisarvoiselta, koska tiedän varmasti vielä tapaavani ainakin kaikkia tärkeimpiä monia kertoja elämäni varrella. Ehkä lähinnä harmitti se, että sellainen yhteinen arki jäi taakse. Että enää ei kokoonnuta yhteen katsomaan leffoja tai koulun ruokalaan syömään pariksi tunniksi. Eikä vietetä peli-iltoja tai lähdetä yhdessä baariin. Mutta joka tapauksessa se elämä väheni jo viime keväänä, kun porukat alkoi valmistua tai lähteä tahoilleen muuten vain.
.
.
Tulevan puolen vuoden ajan selostan tässä blogissa lähinnä vaihtoni tapahtumia ja ajatuksiani kuningattaren valtakunnasta :)
