Ottaa kiinni

Tartun hetkiin, vaikka joskus tuntuu, että ne katoavat niin kovin nopeasti. Huomaan käyttäväni väärää termiä tunnilla ja korjaan salaman nopeasti puhettani. Käytän sanoja sekaisin, vuorotellen peli-leikki-peli-leikki ja mielessäni mietin, kumpikohan olisi parempi. Kun tulee tietoiseksi omasta puheestaan, on kirjaimellisesti tarttunut kiinni hetkeen.
Hetkeen on tarttunut myös silloin, kun ulkona kävellessä tajuaa värien ja varjojen suuren vastakohtaisuuden ja jää ihailemaan sitä. Syksyn väreissä on katseltavaa jo ihan sinällään, mutta olen huomannut, että syysaurinko saa myös varjot näyttämään paljon tummemmilta. Kontrasti on kesän lempeään valoon verrattuna suuri, mutta sopii hyvin korostamaan sitä monenkirjavaa luonnon värivalikoimaa, joka tähän aikaan vuodesta ulkoa löytyy.

Raskaan havahtumisen hetkien virtaan voi kokea urheilun parissa, tanssitunnilla allekirjoittaneen tapauksessa. Sillä hetkellä, kun et enää vain yksinkertaisesti jaksa ja ainoa asia mitä haluaisit tehdä, olisi mennä lattialle makaamaan ja hengittämään. On tuskaisen turhauttavaa tuntea oman fyysisen kuntonsa rajat ja joutua taipumaan niihin. Kun ei jaksa, ei myöskään huvita eikä jaksa keskittyä. Alkaa vain ketuttamaan ja haluaisi äkkiä päästä eteenpäin, pois hetken tuomasta ärsytyksen tunteesta.

Mutta aina aikaa eikä sen kulua tajua. Joskus se yllättää ja kiiruhtaa, pitää meitä mukanaan ihan silkkaa ilkeyttään. Aiheuttaen kiirettä kun kulumisen sitten tajuaa.
Jumahdan illalla kuuntelemaan koneelle musiikkia ja pelaamaan pasianssia. Kappaleet toistuu uudestaan ja uudestaan, pasianssi menee harvemmin läpi. Yhtäkkiä kello on jo paljon, pitää mennä syömään iltapalaa ja nukkumaan. Tällaisissa tilanteissa hetket ikäänkuin karkaavat. Sitä ajattelee, että minä nyt tässä ihan vain vähän aikaa olen koneella. "Vähän ajan" kuluessa ehtiikin sitten mennä paljon aikaa. Paljon "muka tärkeitä asioita" jää tekemättä. Ihan vain siksi, että hetket kuluivat huomaamatta.

Nyt se musiikki on Jenni Vartiaisen Halvalla ja Mew:n Louise Louisa. Aika nyyhkyä, mutta onhan ilta.

kiirettä kiirettä hups

Pikaisuus, kiire ja paljon pohdittavaa. Suunnittelua ja suunnitelmissa pitäytymistä. Miten saada lapset oppimaan kertotauluja ja samalla olla kaikki huomioon ottava, pedagogisesti rakastava ja innostava opettaja? Kuinka perehtyä kolmessa päivässä kiekon heittoon, Albert Edelfeltiin ja vivun toimintaperiaatteeseen? Paljon pohdittavaa yhteen päähän, joka on viimeiset puoli vuotta ajatellut puutarhatöitä ja lukenut hömppää. Viimeisten kahden viikon aikana olen lähinnä ihmetellyt, kuka on keksinyt opettajat. Kuka on keksinyt, että yhteiskunta tarvitsee henkilöitä, jotka osaavat kaiken. Niin siis ihan kaiken ja osaavat vielä kasvattaa lapsia ja kertoa kaiken osaamansa lapsille siten, etteivät oikeastaan itse kerro sitä vaan antavat lasten itse hoksata asiat.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että olen oikealla alalla, oikeassa koulussa. Kunhan tästä alkushokista yli pääsee, jaksan uskoa valoisaan ja mielekkääseen tulevaisuuteen.

Nyt juuri istun ja kulutan aikaa atk luokassa. Vanhemmat opiskelijat höpöttävät graduistaan ja eräs kertoo uudesta työpaikastaan. Tuntuu oudolta, että tyyppi, jonka on ensimmäisestä koulupäivästä asti nähnyt pyörivän koululla, on nyt muuttanut pääkaupunkiseudulle ja alkanut tehdä oikeita opettajan töitä. Tajusin muuten tällä viikolla, että jos suunnittelen historian sivuaineen lukemista Joensuussa, muutto sinne odottaa jo ensi syksynä. Seurauksena syntyi valtava ahdistus; en halua joutua muuttamaan pois tästä kaupungista. Koska vaikka täällä olemista aina angstaankin, on meidän oma porukka sellainen asia, josta ei ihan heti halua luopua. En halua joutua aloittamaan taas kaikkea ihan alusta varsinkin kun tiedän että kesken opintoja on vaikeampi soluttautua mihinkään porukoihin. Niimpä olen ollut valmis jo vaihtamaan ylevät suunnitelmat historian opiskelusta äidinkielen opiskeluun täällä tuttujen ympärillä.

Musiikkia iltoihin

Myönnän olevani Yle X-radiokanavan ainakin jonkinasteinen fani. Voin myöntää myös että juontajien näkeminen livenä oli minulle yksi kesän kohokohdista. Ennen kuuntelin vain iltapäivän ja aamujen ohjelmia, mutta nykyisin olen ottanu haltuun myös iltojen X-ryhmän ja varmaan lähinnä siksi, etä ne osaa soittaa ihan pirun hyvää musiikkia :) Ja koska se ei ole juuri sitä tusinatavaraa, mitä radiossa joka tapauksessa kuulee, niin jokaista kappaletta jaksaa ihan oikeasti kuunnella. Uuden musiikin ohjelmaksi taitaa olla profiloitunutkin. Mutta siis ajattelin nyt jakaa tässä yhden yhtyeen, jonka löytämisestä saan X-ryhmää kiittää. Olin kesällä sutannut bändin nimen päiväkirjan sivulle ja vasta nyt sen sieltä löysin ja aloin etsiä kappaleita youtubesta. Ajattelin, että oli tuossa nyt pakko ollu olla jotain hyvää, jos kerran ihan nimen olen muistiin kirjoittanut. Ja olihan siinä:

mitäkä

Tämän syksyn ensimmäinen yritys keittää onnistuneesti kaurapuuroa jäi haaveeksi koska ryynejä roiskahti kauhasta kuumalle levylle ja tietäähän sen mitä siitä seuraa. Hirveä käry ja mustunut pläntti hellalla. Puurosta tuli kuitenkin ihan hyvää ja koska olin ostanut jopa hunajaa teetä varten, sain kokoon varsin hyvän aterian. Puuroa, teetä, hunajaa, leipää, maksamakkaraa, kurkkua ja Big Brother ekstra. BB on muuten maailman parasta hömppää ikinä. Onko väärin myöntää olevansa utelias ja nauttivansa toisten elämän tirkistelystä? Ehkei. Eihän?

Ensimmäinen koulupäivä takana. Leikittiin. Oli aika vänkää tulla yliopiston kolmannelle luokalle ja aloittaa opiskelut tutustumisleikeillä. Äsken täyttelin kalenteriani irrallisilla post-it lapuilla, joihin merkitsin kursseja ja niille tarvittavia kirjoja. Paljon näyttäisi olevan taas tuloillaan, muutama tentti, harjoittelua, verkkokursseja ja opetusharjoittelua. Vielä kuitenkin kaikki tuntuu suurelta epämääräiseltä klöntiltä, joka on sitten vaan vähä vähältä koluttava läpi. Päivä kerrallaan, kuten hyvin kulunut sanonta tietää kertoa.

Tänä aamuna kävin läpi postikasaa, joka oli kasaantunut kuluneen kuukauden aikana kohtalaiseksi. Mainokset heittelin suorinta tietä roskiin, Opettaja-lehdet luettavien pinoon ja laskut maksuun. Sitten käteeni osui teatterin syksyn ohjelmisto. Selailin sitä hetken ja ihmettelin, miten Savonlinnassa voi olla niin samantapainen ohjelmisto kuin Kajaanin teatterissa. Hetken päästä tajusin, että esitehän on kuin onkin Kajaanin teatterin mainos. Ne ovat siis lähettäneet sen minulle tänne. Sain esitteen Savonlinnan osoitteeseen, vaikken ole enää pariin vuoteen ollut mitenkään aktiivinen Kajaanin teatterissa kävijä. Esite oli mukava muistutus paluumuutto-angstien keskellä siitä, että ei minun tänne Savonlinnaan edes tarvitse kuulua, ei tähän kaupunkiin vaan siihen pohjoisempaan. Siellä on koti ja teatteri, jonka vanhalle puutalolle tuoksuvassa katsomossa suoritin elämäni ensimmäisen työssäoppimisen ööö..neljä syksyä sitten.