maanantai 28. helmikuuta 2011

Musiikista

Herätyskello soi tänään sänkyni vierellä 6.30 ja saman tien napsautin radion päälle. Tiesin, että tänään julkaistaan suosikkibändini uusi single ja radiofriikkinä tiesin, että aamuohjelmassa usein "ensisoitetaan" kappaleita. Hajuakaan minulla ei ollut ajasta, joten päätin aloittaa heti alusta, jolloin juontajilla on tapana kertoa aamun ohjelmasta. Kuuntelin unenpöppörössä viisitoista minuuttia puhkikuluneita kappaleita, eikä kukaan maininnut sanaakaan mistään ensisoitoista. Suljin radion ja nukuin uudelleen.

Pitkälti aamupäivän puolella tajusin, että radiossa on juuri alkamassa uuden musiikin ohjelma ja päätin varmuuden vuoksi kuunnella sitäkin. Tadaa. Juontaja sanoi juuri, että bändin uusi sinkku soitetaan ihan pian ja lisäksi muutama jäsen on haastattelussa aivan kohta. Hymyilin. Kävin äkkiä vessassa. Eihän uuden kappaleen huumaa voi pilata vessahädällä. H-hetki läheni. Makasin selälläni valkoisella matolla, katselin auringonpaistetta ja sinistä taivasta vasten piirtyviä vaahteran oksia. Kappaleen aikana alkoi räystäältä tippua vesipisaroita. Hymyilin enemmän ja tunsin kevään lähestyvän kohisten.

Nyt kuuntelen samaa kappaletta Spotifystä ja joku kysyy, miksi ylipäänsä kyttäsin kappaletta radiosta, koska paljon helpommin sen voi kuunnella netistä. Ihan milloin itse haluaa eikä tarvitse herätä puoli seitsemältä kyttäämään. Mutta kun siinä on juuri se juju. Se onnen tunne, kun sattuu olemaan juuri oikealla kanavalla oikeaan aikaan. Vastustin Spotifytä pitkään siksi, että se mielestäni jollain tapaa "pilaa" musiikista saatavaa nautintoa. Kun kaikki on liian helposti saatavilla, ei mikään tunnu enää oikein miltään. Sama nyt pätee ihan koko nykyiseen yhteiskuntaan, koska netissä on oikeastaan kaikki ja monilla on netti kännykän kautta mukana koko ajan. Kaikkea saa kuunnella ihan milloin vain, eikä enää tarvitse juosta kirjastossa hakemassa varauksia ja olla onnellinen siitä, että on vihdoin saanut levyn niiden kymmenen aiemmin varauksensa tehneen jälkeen. Lopulta taivuin Spotifyhyn vain siksi, että kaikkea haluamaani musiikkia ei yksinkertaisesti ole kirjastossa. Yhä edelleen käyn silti myös siellä lainaamassa levyjä. Ja jos huviksenne uskotte, niiden kuunteleminen tuntuu siltä oikealta musiikin kuuntelemiselta.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Työn touhussa

Pahasti Gaalakiireiden jalkoihin jäänyt, hyvin keskeneräinen kandintyö on kummitellut ajatuksissa viime keskiviikosta asti. Eilen päätin, että tänään minun on ryhdistäydyttävä, otettava itseäni niskasta kiinni ja herättävä aamulla viimeistään puoli kahdeksalta ja alettava ahkeroimaan. Oletin aamuherätyksen olevan hyvinkin tuskainen ja koetin tsepata itseäni ajattelemalla olevani Gilmoren tyttöjen Rory. Hän jos kuka on oikea ahkeruuden perikuva ja ehkäpä mielikuvaleikittely auttoikin. Aamulla nimittän torkutin vain kerran ja nousin yllättävän pirteänä ja hyväntuulisena. Nyt pidän ansaittua taukoa ja aivojen lepuutus -hetkeä. Ja kuvittelen edelleen olevani Rory jossakin Yalen asuntolan soluasunnossa. Kahvikuppi vaan puuttuu vierestä.

Tämä viikko on kulunut hurjan nopeasti ja nyt mielessä polttelee jo viikonlopun Tampereen reissu. Tampereella vietetään perinteisiä opettajiksi opiskelevien talvipäiviä, joihin nyt kuuluu lähinnä hengailua, pulkkamäkeä, baareilua, vessajonottelua ja yhteisruokailua. Niin, ja parin tunnin yöunet. Viimevuonna talvipäivät järjestettiin Jyväskylässä ja muistan parhaiten juuri lähtöjännityksen, meno-ja paluumatkat, lauantai-illan syömingit, juomingit ja baarin, jonne piti jonottaa yli 20 asteen pakkasessa varmaan puolituntia. Mutta olihan se hauska viikonloppu, jonka jälkeen tosin muistan huokaisseeni "Onneksi talvipäivät ovat vain kerran vuodessa!". Vuosi on nyt kulunut, joten Tampere calling. Ja henkilökohtaisesti olen kyllä huomattavasti enemmän innoissani Tampereesta kuin Jyväskylästä.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

pessimisti ostoksilla

Tänään olen ollut erikoisen väsynyt, vaikka jätin eilen helmikuun ensimmäiset juhlat väliin ja jäin tylsänä ihmisenä nukkumaan muiden painuessa pimeän porraskäytävän kautta baarin hämyiseen meteliin. Onkin siis varsin epäreilua, että minä olen nyt se kaikista nuutunein. Päätäkin särkee. Ja mielessä pyörii juuri alitajunnan yläpuolella huoli ja stressi koskien tulevaa liikunnanryhmämme esitystä. Vaikka kaikki on periaatteessa ihan hyvässä jamassa, en voi olla huolehtimatta ja hätäilemättä jos sittenkin jotain odottamatonta tapahtuu. Jos vaikka kaikki kuvatut videot katoaa juuri päivää ennen kuin ne pitäisi saada ihmistenilmoille. Pessimisti taitaa olla toinen nimeni.

Tänään löysin itseni koulun jälkeen vaeltamasta kohti keskustaa ja päätin hetken mielijohteesta astua sisään lähimpään kampaamoon ja varata ajan hiustenleikkuuseen. Tämän jälkeen jatkoin vaellusta kohti vaatekauppoja ja niissä hetken kierreltyäni keksin käväistä vielä kirpputorilla. Löysin yhden aivan uskomattoman houkuttelevan myyntipöydän, mutta ikävä kyllä siinä pörräsi jatkuvasti muitakin hipeltäjiä. Tein lyhyen kierroksen muilla käytävillä, vaihdoin lyhyet kuulumiset erään tutun kanssa ja autoin mustalaisrouvaa laskemaan, paljonko on 50% 3 eurosta, jonka jälkeen palasin takaisin kärkkymään omaa penkomisvuoroani. Loppujen lopuksi ostin yhden raidallisen topin ja yhden korallin värisen t-paidan. Kotona tajusin, että topissa oli aika outo selkämys, sellainen reiällinen. Ja t-paidassa oli tummentumia, jotka kyllä saattavat lähteä pesussa. Enkä nyt halua olla liian pessimistinen, koska jokatapauksessa olin hyvin tyytyväinen ostoksiini. Toppia voi vallan mainiosti käyttää jonkun pitkähihaisen paidan kanssa, jolloin selkä peittyy; ja sitä toistakin paitaa vaikka sitten vain kotioloissa.