Jumitus

En jostain syystä saa lisättyä kuvia tänne bloggeriin, joten mennään sitten pelkällä tekstillä. Elikkäs kuluneen viikon vietin sukulaisten seurassa, koska isä, kaksi tätiä ja serkku tulivat ihmettelmään tätä keväistä englanninmaata. Ilma oli yhtä päivää lukuun ottamatta aika hyytävä, mutta ei annettu sen hidastaa menoa. Ehdittiin kierellä kaupungilla ja kaupoissa (tuntui hullulta että minä istuskelin penkillä odottamassa kun iskä shoppaili ja sovitteli vaatteita), syödä jos jonkinnäköisissä ravintoloissa ja teehuoneissa ja vähän matkaillakin. Keskiviikkona vieraani kävivät Lontoossa, mutta tälle matkalle en yksinkertaisesti jaksanut lähteä mukaan. Sikäli että olin Lontoossa juuri viikon ja nyt olisi pitänyt lähteä taas köröttämään ennen kukonlaulua viisituntia bussissa, päätin että en lähde. Ja muutenkin olen huomannut, että olen viime aikoina väsynyt paljon helpommin kuin Suomessa. Luulen sen johtuvan siitä, että vaikka eläminen täällä on ikään kuin arkea, se kuitenkin on samalla tavallaan matkailua koko ajan. Ja kun olen kuitenkin reissannut jo aika monissa paikoissa, en sitten jaksanut lähteä enään tuttuun paikkaan tarpomaan koko päiväksi. 

Mutta perjantaina matkailin sitäkin innokkaammin, koska lähdimme Lyme Parkkiin. Tästä paikasta olisin halunnut lisätä vähän kuviakin, mutta ehkä lisään ne jonain muuna päivänä. Puisto alkoi kiinnostaa minua kun luin, että siellä on kuvattu Bbc:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjaa. Aluksi ajattelin mennä sinne yksin, mutta onneksi tulin kysyneeksi serkultani olisivatko hekin kiinnostuneita paikasta. Olivathan he ja oikeastaan toinen tätini osoittautui meistä kaikista suurimmaksi Ylpeys ja ennakkoluulo-tietäjäksi. Päästiin käyskentelemään pihamaalle ja lammen rannalle ja sisäpihalle, jossa on ne portaat, joita Darcy sarjassa paahtaa alas. Tuntui ihan friikiltä kattoa sarjasta niitä Pemberley kohtauksia jälkeenpäin, kun koko ajan oli vaan silleen, että "no tossa me suunniteltiin sitä" ja "tossa me käveltiin ja tosta on se kuva". Talon ja puutarhan lisäksi Lyme Parkissa pääsi myös kävelemään nummille. Julmetusta tuulesta huolimatta kiivettiin iskän kanssa sellaiselle korkealle nummikukkulalle, josta aukeni todella kaunis ja oikein perienglantilanen nummimaisema. Kumpuilevia nummia vaan silmän kantamattomiin ja pieniä kyliä ja kiviaitoja. Itseasiassa huipulle päästäkseen piti kivuta tikkailla yhden sellaisen aidan yli. Ja sit siellä köpitti vas´taan sellainen pappa kepin kanssa ja siitä hänkin vaan yli könysi. Siellä samoillessa taas muistin, että ´'ai niin tämän takiahan mä tänne englantiin halusin'. 

Ja Manchester rakkaus kasvoi myös taas sen myötä, kun musiikista enemmän tietävä serkkuni valisti minua bändeistä, joita täältä on maailmalle lähtenyt. Tai wikipediahan meitä oikeastaan valisti, mutta yksin en olisi tullut ehkä ajatelleeksi muita kuin Hurtsia, Oasista ja The Smithsiä. Intoa lisäsi vielä se, että käytiin perjantai-iltana baarissa, jossa soi hyvin manchester-tyylinen musiikki ja siellä kirjoittelin bändien nimiä ylös. Ja nytpä olen niitä sitten Spotifystä kuunnellut (tai siis lähinnä niitä tunnetuimpia). Onhan nää nyt jotain niin paljon parempaa kui joku suomiräppi :D Mutta kyllä se The Smiths on edelleen se mun Manchester soundtrack ja Morrisseyn ääni se, joka saa nämä kadut elämään.
 

Walesin tiikeri

 Olen taas lasikotellut tämän blogin kanssa viikonpäivät, koska tämä Walesin matka oli viikko sitten sunnuntaina. Matka oli viimeinen International Societyn kautta varaamani yhden päivän reissu. Bussi starttasi Manchesterista puoli ysin maissa aamulla ja matka ensimmäiseen kohteeseen, joka oli Bodnant Gardens, kesti noin parisen tuntia. Matkan aikana tuuli todella paljon ja bussi heittelehti aina välillä niin paljon, että kuski joutui tekemään nykyviä korjausliikkeitä että pysyttiin tiellä. Vähän jänskätti. 

Puutarhaan oli varattu melkein kaksi tuntia aikaa, mikä oli aivan liikaa. Varsinkin kun taivaalta tuli kaatamalla vettä!! Kuvista sitä ei juuri huomaa, mutta sateenvarjosta huolimatta kastuin osittain aivan läpimäräksi. Kiersin puutarhan ympäri ja olihan se upea paikka sateesta huolimatta. Toki myöhäinen kevät näkyi täälläkin ja monet puut ja kukkakasvit olivat vielä paljaina. Tunnin istuinkin sitten tearoomissa jäystämässä todella hyvää porkkanakakkua :) Ja kirjoittamassa Wales aiheisia runoja joissa toistuivat sanat sade ja tuuli ja Wales :)

.

 Päivän toisena kohteena oli Penrhyn Castle. Sadehan tietenkin loppui sillä sekunnilla kun kipusimme takaisin bussiin ja loppupäivän paistoikin sitten kirkas aurinko. Tuuli toki tuntui yltyvän entisestään.

 Linna oli ulkoapäin ainakin melko tyypillinen englantilainen linna. Linnaa enemmän olin kuitenkin innoissani siitä, että näin meren. Autotie kulki aivan meren äärellä ja linnan ikkunoista näkyi myös sinisenä vaahtoava ulappa. Vaikka Edinburghistakin näkyi meri, täällä se teki jotenkin suuremman vaikutuksen. Olisin voinut vaan tuijotella merelle koko sen ajan joka oli varattu linnassa kiertelyyn.

 Siitä sitten palvelemaan sinne mistä kello kilahtaa...

 Jotenkin tosi loistelias tolppakoriste :) Tässä linnassa oli vaikka miten paljon ihan friikkejä kiviotuksia/ihmisiä

 Viktoriaanista keittiötä

 Uusi juttu Walesista minulle oli se, että siellä on oma kieli. Y tuntui olevan hyvin suosittu kirjain, sitä esiintyi melkein joka sanassa.

 Meri taas

 Toinen juttu mitä en varsinaisesti tiennyt oli se, miten vuoristoinen paikka Waleskin on. Skotlannista sitä osasin jotenkin olettaa, mutta Wales oli aivan yhtä karun kaunis ja maisemat bussin ikkunasta hengästytti.

You know, I see London, I see Sams Town

Lontoo oli hämmentävä paikka. Joinakin hetkinä inhosin suurkaupungin huonoja puolia ja toisinaan taas toivoin, että olisin voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi vaan kävelemään keskustan korkeiden talojen katveeseen, ihmisvilinään ja kevätauringon lämpöön.

Pikkukaupungin tytölle yksi viikko Lontoossa oli melko rankka. Nähtävää ja ihmeteltävää oli niin valtavasti, että yhtäkään päivää ei kipeistä jaloista, räntäsateesta tai väsymyksestä huolimatta halunnut jättää hyödyntämättä. Vaikka kuinka kulki ja kulki, ei olisi malttanut palata kotiin, ei ihan vielä.

Tässä vähän kuvasatoa viikon varrelta.

Brick Lanen markkinakadulla yksi mies pelasi yhtä aikaa kolmen eri vastustajan kanssa shakkia.

Jälkeenpäin ajatellen viikon paras päivä oli ehkä tiistai. Sää oli mitä parhain ja jopa lämmin ja vietimme koko päivän J:n kanssa Greenwichin puistossa. Siellä pääsi kävelemään ihan Thamesin rannalle ja nyt pyörii laukunpohjalla muutamia ihka-aitoja ja itsekerättyjä Thamesin simpukoita.

Ryhti??

Sinänsä harvinaisen kylmä kevät ärsyttää, että puut ovat vielä ilman lehtiä. Tuollakin olisi varmasti ollut vielä kauniimpaa jos ruusutarhan ruusuissa olisi ollut edes nuppuja ja puissa hiirenkorvia.

Greenwichissä oli kukkula, jonka huipulta saattoi nähdä yleisnäkymää Lontoon pilvenpiirtäjistä. 

.

.

.

Bussilla matkailua

Puhelinkopissa oli pakko käydä

Mustia joutsenia!!!

Niin miks ei muka rahoihin voi kirjoitella jotain muistijuttuja??

Camden Town

Viimeisenä kokonaisena päivänä kävin Notting Hillin alueella pyörimässä. Rakastuin sekä näihin väritaloihin että niihin ihaniin, korkeisiin, valkoisiin klassisiin kivitalohin.

 .

.

.

PELIKAANEJA!!!

Ja Big Ben auringonpaisteessa. Siihen tolppaan ei vaan meinaa kyllästyä.

Bathissa

 Pääsiäisloma alkoi toissa viikon perjantaina. Ensimmäisen viikon muhin lähinnä kotosalla puolikuntoisena ja katsoin muun muassa Leijonakuninkaan englanniksi. Jee. Lauantaina otin sitten suunnaksi Lontoon ja täällä ollaan edelleen. Eräs pitkäaikainen ystäväni asuu Lontoossa, joten majapaikka ja seura oli taattua. Sunnuntaina kävimme Brick Lanen markkinakadulla pyörimässä.

Mutta sitten, maanantaina aamulla heräsin jo puoli viideltä, koska lähdin aikaisella bussilla kohti Bathia. Suurena Jane Austen ystävänä olen pitkään haaveillut pääseväni käymään kaupungissa, joka Austenin kirjoissa usein mainitaan, ja jossa Jane itsekin on asunut.  Bussimatka sujui mutkitta ja saavuin kaupunkiin puoli yhdentoista maissa. Ensimmäisessä kuvassa on hieno kahvilan tuoli, jonka näin melkein heti.

En ollut ottanut kaupungista etkäteen juurikaan selvää, enkä oikein edes tiennyt, mitä nähtävää siellä oli. Karttaakaan en onnistunut hankkimaan, koska en jaksanut etsiä turisti-infoa. Lähdin siis lähinnä fiiliksen pohjilta harhailemaan sinne tänne ja päädyin Botanical Gardensiin, eli puutarhaan. Se vaikutti kivalta, mutta koska ilma oli todella kylmä ja lunta hituili, minua lähinnä ärsytti. Kuvittelin vaan miten mukavaa ja kaunista siellä voisi olla hyvällä ja lämpimällä säällä ja miten hyvältä siellä voisi tuoksua.

Sitten osuin puolivahingossa matkani pääkohteeseen, eli Jane Austen Centreen. Siellä oli lyhyehkö infopläjäys Jane Austenin elämästä ja suvusta, jonka jälkeen sai kierrellä ja lukea tietoutta Jane Austenin elämästä, kirjoista ja aikakaudesta yleensäkin. Museo ei ollut kovin suuri, mutta sieltä ostin pienen kartan, johon oli merkitty paikkoja, jotka liittyivät jollain tavalla Janen elämään Bathissa tai  kirjoissa mainittuihin paikkoihin. Tämän kartan avulla lähdin sitten suunnistamaan ja etsimään eri kohteita. Tuntui ihan hullulta nähdä talo, jossa Jane on oikeasti joskus asunut.

Olihan kaupungissa sitten ihan minulle omistettu paikkakin.

Hieno silta

 Kiipesin hetken mielijohteesta eräälle kukkulalle ja näin vähän yleismaisemaa kaupungista 

Iltasella alkoi paistaa vähän aurinkokin, mikä teki kiertelystä vielä mukavampaa.