tiistai 23. maaliskuuta 2010

soittelisi illat

Itken pitkästä aikaa linja-autossa. Kuuntelen tuttua laulua, jonka olen kuunnellut miljoona kertaa aiemminkin, mutten koskaan ennen itkenyt sitä kuunnellessa. Harvoin itken muutenkaan, elokuvia katsellessa tuskin koskaan. Välillä pidän itseäni tunnevammaisena, mutta eikai tuntemiseen aina tarvita kyyneleitä. Kirjoitetaanko muuten eikai yhteen vai erikseen? Ei kai, eikai, no ei kai sitten.

Liukastelin tänään jäisellä ladulla. Hiihdin kevätauringossa ja odotin huhtikuuta, vappua ja kesää. Kesän suhteen kaikki on vielä hyvin epävarmaa. Kesätöistä ei ole varmuutta, ei edes siitä, jäänkö kesäksi tänne vai menenkö kotiin. Sekin riippuu paljon siitä, mistä saan töitä, vai saanko mistään. Toisaalta ärsyttää elää tällaisessa epätietoisuudessa, mutta toisaalta olen onnellinen. Nyt olen avoin uusillekin kokemuksille ja mahdollisuuksille.

Koulussa soitin pianolla Suvivirttä. Olen harjoitellut sitä jo monta kuukautta, ja vihdoin sen soitto alkaa sujua. Opettajammekin sanoi, että virsi alkaa jo kuulostaa hyvältä. Pianon soiton opettelu on ollut muutenkin oppimisprosessi parhaasta päästä. Aluksi tuntui, ettei se luonnistu ollenkaan ja jouduin tankkaamaan samoja kappaleita uudelleen ja uudelleen, eikä sujunut siltikään. Jatkoin kuitenkin harjoittelua ja tänä keväänä sormet ovat yllättäen alkaneet löytääkin tietään oikeille koskettimille. Nuottien luku on yhä nopeampaa ja hallitumpaa, enää en joudu laskemaan jokaista pallukkaa erikseen alkaen c:stä. En enää unohtele ylennyksiä tai alennuksia samalla tavoin kuin ennen. Alkuvaiheessa kieltäydyin huomioimasta niitä ollenkaan. En haluaisi unohtaa harjoittelua pakollisen pianotentin jälkeenkään. Olisi oikeastaan aika mukavaa päästä joskus käymään oikeilla pianotunneilla. Tulla niin hyväksi, että voi soittaa Ultra Brata tai Egotrippia takeltelematta, laulattaa lapsia koulupäivien lopuksi ja lomien alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti