perjantai 2. joulukuuta 2011

Linnassa

- Mikä tuolla seinässä välkkyy?
-Ai missä? En mä nää mitään...
- No tuolla, se tulee varmaan mun korviksista
- Missä? Kun ei siellä välky mikään.

-Miks te tuijotatte sitä seinää?

- Siellä näkyy neitsyt Maria
-Ai näkyy, ai missä?
-No tuolla noin, tossa on sen käsi ja tossa sen pää
- Ei ku oikeesti, kyllä te katoitte äsken sitä seinää
- No kun tuo olevinaan näki siinä jotain heijastuksia.
-Aha

Äskeinen keskustelu ei ole salakuuntelun tulos joltakin hullujen huoneelta vaan se käytiin koulumme pikkujoulujen alussa, kun odottelimme ohjelman alkamista. Opiskelukaupunkimme identiteetti rakentuu yhden linnan ympärille ja minun mielestäni on mahtavaa, että mekin köyhät opiskelijat pääsemme kerran vuodessa juhlimaan tuon kivisen linnan muurien SISÄpuolelle. Linnanjuhlat ovat täällä perinne, jollaista ei varmaan muissa kaupungeissa ole. En ainakaan usko, että kovin moni muu yliopisto viettää pikkujoulujaan historiallisessa linnassa.

Laulut kuulostivat kauniilta ja ruoka oli erikoisen hyvää. Viinikin virtasi, niin kuin kuuluu, ja yksi linnanneitokin käyskenteli juhlijoiden joukossa. Juhlan ohjelmaan oli panostettu tänä vuonna todella paljon ja näimme improteatteria, breakdancea ja tanssia. Paras osuus on tietenkin viimeiset tunnit, kun juhlat jatkuivat vapaammin bändin soittaessa ja ihmisten tanssiessa. Jalkojen väsyessä kivilattialla humpataan yleensä ilman korkkareita, mutta ihme kyllä jaksoin tänä vuonna baariinkin eivätkä jalat tuntuneet edes kipeiltä.

Kyllä näin mukavan illan jälkeen voi taas olla onnellinen siitä, että valitsi opiskelupaikaksi juuri tämän pienen kaupungin. Kaupungin, jonka sielu taitaa asua juuri tässä linnassa ja kylmässä tuulessa.

Lähtö

Ajatukset poukkoilevat hyvin levottomasti koulutehtävän ja pukuongelman välillä. Kun saan pakollisen esseen kirjoitettua, käyn suihkussa ja alan etsiä ehjiä sukkahousuja. En muistanutkaan, että ostin viime keväänä varmaan kolmet uudet ja ehjät versiot, joten ensimmäinen ongelma ratkeaa helposti.

Aikaa lähtöön on vielä runsaasti.

Alan laittaa hiuksia ja koetan muutamia erilaisia virityksiä. Lopulta päädyn ihan perinteisiin kiharoihin. Alan sovitella eri juhlamekkoja, joita minulla on siis huimat kolme kappaletta. Yhden hylkään heti, koska se on kaikkine kukkakuoseineen ihan liian kesäinen. Toisessa mekossa on tahra ja koetan liottaa sitä pois. Kun mekko kuivuu, koetan viimeistä vaihtoehtoa ja päätän laittaa sen. Otan kuitenkin hiustenkuivaajan ja koetan kuivattaa myös tahramekkoa. Jospa sittenkin laittaisin sen. Olo on jotenkin utuinen, tuntuu etten pysty tekemään edes mitään ratkaisuja mihinkään, vaikka vaihtoehtoja ei käytännössä ole kuin yksi. Haahuilen edestakaisin eteisen ja olohuoneen väliä vailla varsinaista syytä. Siirtelen asioita paikasta toiseen ihan muuten vain. Mekko kuivuu, mutta tahra on jäljellä, eli siis päädyn lopullisesti viimeiseen vaihtoehtoon.

Pukuongelma ratkaistu, aikaa on edelleen runsaasti jäljellä.

Alan miettiä, mitä kaikkia tavaroita tarvitsen välttämättä mukaan ja sen perusteella valitsen sopivan laukun. Tässä vaiheessa asuntoni on jo täynnä sinne tänne ripoteltuja vaatekappaleita ja laukkuja; kännykkä, lippu ja lompakosta otetut rahatkin jäävät lattialle puolitiehen. Kävelen edes takaisin ja vilkuilen kelloa viiden minuutin välein. Koetan soittaakin jollekin, mutta kukaan ei vastaa. Aikaa on liikaa.

Lopulta jäljellä on enää reilut puolituntia. Hätkähdän ja alan kiireesti lämmittää ruokaa ja samalla meikkaamaan. Ajatukset tuntuvat heti paljon kirkkaammilta, kun on pakko pitää kiirettä. Hotkin ruokani, meikkaan ja viimeistelen asuni juuri parahiksi. Kokoan vielä laukkuun kaiken tarpeellisen roinan lattialta ja puen ulkovaatteet päälle. Kyyti tulee juuri sopivasti.

Opetus oli: Ei kannata alkaa valmistautumaan liian aikaisin, koska paras lähtötunnelma on juuri siinä, kun syö ja pureskellessaan ruokaa juoksee vessaan meikkaamaan. Ne päätökset ja valmistelut, joihin nyt käytin varmaan kolme tuntia, olisin voinut oikeasti tehdä noin tunnissa ja lopputulos olisi ollut ihan sama.