Elokuussa näkyy jo tähtiä

Poljen kaupunkiin reittiä, joka kulkee lammen viertä. Vesi on ruskeaa, mutta maisema muuten niin kovin kaunis. Loppukesä ja aavistus syksyn keltaista on jo puissa. Laskeva aurinko värjää maisemaa kultaisin vedoin. Torille on kokoontunut jonkin uskontokunnan edustajia. He laulavat ja jakelevat ohikulkijoille esitelehtisiä. En jaksaisi pohtia elämän vakavaa puolta juuri nyt, mutta otan kiltisti esitteen ja lueskelen sitä ajankuluksi.

Pian suuntaamme illanviettoseuralaiseni kanssa kaupan kautta vedenääreen laiturille. Toisen päädyn oli jo valloittanut pari kaljaa juovaa amis-henkistä poikaa, jotka sulostuttivat iltaamme "ihanalla" musiikilla. Muttei annettu sen häiritä. :) Aurinko laski ja ilma viileni. Joku souteli joella ja silhuetti, joka piirtyi vasten auringolaskun hehkua näytti melko aavemaiselta. Eikä pimeydestä pian kuulunut kuin airojen loiske...
Tähdet syttyivät yksi kerrallaan taivaalle. Ne ovat hassuja, koska ensin näkee yleensä vain yhden, mutta pian koko taivas tuntuu olevan niitä täynnä. Makasimme selällään laiturilla ja katselimme ylös. Tuntui jotenkin niin elokuulta.

Ilta jatkui yökerhon savuisessa hämyssä, tanssien ja juomia maistellen. Kaikki oli periaatteessa ihan hyvin, mutta jotenkin ilmassa oli jo lähdön tuntu. Kesä ohi ja tiesin, että tähän baariin tuskin ainakaan talven aikana juuri tulisin. Seuraavan kerran olisin jo muualla, järvien keskellä muiden ihmisten kanssa. Olo oli aika haikea. Taas siis elokuu. Lähdön aika.

Yöilma oli raikasta, mutten palellut polkiessani kotiin. Tätä tuttua katua olin tämänkin kesän aikana polkenut jo niin monesti, että viime syksystä tuntui olevan ikuisuus. Ja silloin luulin muka jättävän hyvästejä tälle kaupungille. Ihan kuin nyt tästä eroon pääsisin, enkä oikeastaan edes halua. Tämä on yksi koti, sellainen johon palata. Oli pimeää ja tähtiä ja kaupungin humina, se yöllinen ja ystävällinen.

Erään sotilaan tarina

Jostain on päästettävä irti, jotta voi antaa tilaa jollekin uudelle. Mitään ei saa eikä saakaan saada ilmaiseksi. Mutta kuinka repiä irti itsestään ajatuksia ja muistoja, joita on kertynyt koko nuoruus vuosien ajalta? Kuinka voin ikinä kasvaa enemmän aikuiseksi, jos en osaa lakata murehtimasta tapahtumia, joilla ei enää ole mitään merkitystä. Niillä on merkitystä, koska minä annan sen olla.
Jos nuorelle syntyy huono itsetunto koulukiusaamisen tai muun vastaavan takia, kuinka itsetuntoa voi koskaan parantaa? Koska minä en silloin, yläasteella, kuulunut koulun hyviin tyyppeihin siitä jäi jäljet, jotka ovat vaivanneet rippikoulusta nykypäivään. Ja koska ne ovat synnyttäneet uusia ongelmia löytää kavereita, on noidankehä vain kasvanut ja edelleen tunnen olevani hauras ja haavoittuva ihmisten keskellä. Välillä saan "kohtauksia", en osaa sanoa mitään vaikka sitä odotetaan juuri minulta; jään mieluummin pois kiusallisista tilanteista kuin lähden hakemaan kokemuksia tietäen tulevani vain pettymään.
Mutta kai minä jo jostain olen viimeisten vuosien aikana irroittanut, koska olen myös saanut niin paljon uusia positiivisia kokemuksia ja ihania ystäviä.

Nyt soi Stella ja olo on kevyempi kuin pitkään aikaan. Juttelin ystävälle, joka on parhaillaan kaukana. Täyttämässä unelmaa, jota minä en koskaan uskaltanut kohdata. Tai no, ainakaan ole toistaiseksi ole uskaltanut kohdata :D

"Turhaa on etsiä vastausta

riittää kunhan on matkalla ja parempi niin

eihän sitä tiedä mihin se auto pysähtyy ja tuulilasi särkyy

se on niin haurasta, satasen vauhdissa." -Stella

Elämä on juhla!

Hetken mielijohteesta istahdan kirjastossa koneelle ja katson löytyykö hakusanalla "Samuli Putro" yhtään mitään. En usko silmiäni, kun kone ilmoittaa toisen "Elämä on juhla" albumin olevan vapaana ja lainattavissa. Hyökkään hyllyjen väliin ja etsin kuumeisesti P:n kohdalta. Löydän levyn ja nappaan sen kuin joku leijona viattoman kauriin. Miten joku voikaan olla näin iloinen löytäessään haluamansa levyn kirjastosta?

Illalla käperryn peiton alle ja kuuntelen levyn alusta loppuun. Jotenkin vain tuntuu, että tämä levy on kuunneltava nimenomaan alusta loppuun ja kerralla. Muuten jotain oleellista jää saavuttamatta.

--

Eilen polkiessani töistä kotiin kengät hiostivat jalkoja enemmän kuin tavallisesti. Ehkä ne yrittivät viestittää "hei, nyt on kesä, nyt voi olla avojaloin". Siispä nousin pyörän satulasta, otin kengät jalasta ja jatkoin matkaa. Vähän aikaa oli pakko kävellä, tuntea kuuma asfaltti jalkojen alla. Tänään sitten riisuin kengät jo töistä lähtiessäni. Poljin koko matkan ja tunsin viileän ilmavirran kutittelevan varpaita. Tuntui kesältä. Elokuun täyteläisen vihreyden saattoi tuntea jokaisella solullaan ja hengenvedolla. Vielä on kesä, vaikka koulut alkavatkin.

--

"Seisoin siinä hetken katveessa miettien ihmiselon haurautta" -Samuli Putro

Aamussa syksyn kuiskaus

Tuuletin hurisee jossain katolla. Iso rakennus kaikuu äänistä; nyt täällä selvästi on jo joitakin muitakin töissä minun lisäkseni. Palanneet kesälomilta. Kuuntelen sydän pamppaillen ääniä käytäviltä. Onko joku tulossa? näkeekö hän, että istun täällä bloggailemassa? Työaikani on jo ohi, eli tämä on ihan sallittua, mutta eihän se joku sitä tiedä ja olettaa minun käyttävän kallista työaikaani netissä. Eihän minun oikeastaan pitäisi välittää. Ihmiset kyttäävät toisinaan liikaa toistensa asioita, mutta jos oikea hätä jollakin on, se jätetään mieluimmin huomioimatta. Ihan kuin ongelma sillä poistuisi. Minulla on kuitenkin puhdas omatunto, kello on yli puoli kaksi ja pian jo kahtakymmentä vaille.

Tänä aamuna oli kylmä. Ilmassa aivan selvä syksyn tuntu. Ensimmäisenä sen huomaa aamuisin, mutta päivisin aurinko vielä jaksaa lämmittää ilman helteiseksi. Melko pian ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että jopa keskipäivällä varjossa palelee, vaikka auringossa hiki nousee pintaan. Silloin ei osaa päättää, ollako auringossa vai varjossa. Mutta muilta osin syksy on mukava vuodenaika. Koulun alkaessa tulee ainakin hetkellinen "uudesti syntynyt" olo, tekee mieli ostaa uusia vaatteita ja ehkä muuttaa hiusmallia. Eräs riitti ainakin minulle on myös uuden kalenterin ostaminen. Syysretkistäkin minä pidän, kanervien tuoksusta ja mustikoista. Kylmästä vedestä järvellä. Haikeudesta, kun kesä on jäämässä taakse.