Hetki

Kastelin kukkia. Liian kauan ja se alkoi ärsyttää.

Päivä oli helteinen ja lähdin töitten jälkeen rannalle ottamaan aurinkoa. Miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa tuntea se lämpö iholla.

Sitten tulin umpi väsyneenä kotiin, mutta ennen päiväunia kuuntelin hetken festarilähetystä Provinssirockista. Enkä ollut katkera. Festareilla minulle iskee aina hätä siitä, jos en osaakaan nauttia riittävästi fiiliksestä ja olen maksanut kalliit liput turhaan.Mutta tulkoon kesä Törnävänsaareen.

Koska joudun viikolla menemään ajoissa nukkumaan ja muutenkin vilkuilemaan kelloa vähän väliä,  on ihanaa näin viikonloppuna vain antaa ajan kulua. Mennä nukkumaan kun tekee mieli tai jos haluaakin vielä olla vähän koneella tai lukea, senkin voi tehdä.

Enää viisi kokonaista päivää joista kolme kokonaista työpäivää. Sitten juhannus ja loma. Mökki ja itikat. Ah miten suomalaista ja niin ihanaa.

Mitä teen sitten kun kaikki muuttavat pois?

Viime viikonloppu oli todella mukava. Perjantaina lähdettiin illansuussa Olavinlinnaan katsomaan sellaista itämaisen tanssin esityssikermää. Tanssit oli ripoteltu ympäri linnaa ja jokainen niistä liittyi löyhästi isompaan tarinaan, joka sitten lopuksi koottiin yhteen pääsalissa. Vaikka tanssiosuudet eivät ehkä tasollaan hätkäyttäneet, esitys oli muuten niin upea ja eheä, ettei voinut kuin nauttia. Olavinlinna ympäristönä oli jotenkin tosi vaikuttava ja kaikkien esiintyjien asustukset oli ihan viimeisen päälle mietitty ja toteutettu. Ja vielä kun maisema linnalta yli Saimaan vesistön oli niin upea, ei voinut kuin huokailla ja olla varma, että muutti silloin aikanaan juuri oikeaan kaupunkiin opiskelemaan.

Paluumatkaa viihdytti kuin tilauksesta veden yli kantautuva musiikki Lipsasten keikalta. Eihän siinä voinut kuin vähän tanssahdella mennessään.

Lauantaina kokoonnuttiin yhden luokkalaisen luokse grillaamaan. Juotiin, mutta syötiin enemmän ja pelattiin krokettia. Muiden pelatessa pariskuntina (mailoja ei ollut kuin neljä) minä sain edustaa vain itseäni ja tajusin siinä samalla hieman hämmentyen että olen totta tosiaan meidän luokasta melkein ainoa joka ei ole tässä neljän vuoden aikana pariutunut. Yhdet on naimisissa, toiset menossa naimisiin ja kolmannet kihloissa, yhdet ei seurustele, mutta vähän jotain sellaista, yhdet asuu ainakin kesän yhdessä ja yksi lähtee aina yhdeksältä puhelimeen. Ja sitten se yksi matkustaa monien tuntien matkan vain viikonlopun takia. Plus sitten tietty vielä ne, jotka seurusteli jo koulun alkaessa. Niilläkin on nyt oma koti.

Vähän tuli orpo oli siinä mailaa heilutellessa. Mutta ehkä se joskus osuu omallekin kohdalle. Tai ainakin siihen vielä vahvasti uskon. Siihen asti tyydyn kuuntelemaan rakkauslauluja