sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sunnuntain autuus

En ole kovin uskonnollinen ihminen. En lue Raamattua, ja jos lukisin, en lukisi sitä ehkä sillä tavalla kuin kuuluisi. Silti siellä on ainakin yksi sellainen ohje, jonka olen vasta ihan viime vuoden aikana ottanut käyttööni ja jonka puolesta olen valmis liputtamaan kaikille kansoille. Nimittäin "Pyhitä lepopäiväsi".

Viime syksynä olin jotenkin todella stressaantunut, gradu aiheutti päänvaivaa (ja tekee sitä yhä edelleen), samoin kaikki vaihtoon liittyvät järjestelyt, samoin viimeiset yksittäiset kasvatustieteen kurssit ja muuttohässäkkä. Murehdin iltaisin ennen nukkumaanmenoa mitä kaikkea kaikkea pitää vielä tehdä ja kirjoitin loputtomia to do -listoja. Silloin tuntui siltä, että en yksinkertaisesti ehdi koskaan tehdä mitään mukavaa. Kunnes päätin, että: "tästä hetkestä eteenpäin pyhitän sunnuntait vain mukaville asioille".

Päätös auttoi, todella auttoi. Jaksoin paljon helpommin tehdä kaikkia ikäviäkin opiskelujuttuja, kun tiesin, että ainakin yhtenä päivänä viikossa voin vain kuunnella musiikkia, katsella televisiota ja pelailla facebook -pelejä. Ja mikä tärkeintä, sain tehdä sen hyvällä omallatunnolla. Olen tänä syksynä koettanut parhaani mukaan pitää yhä edelleen kiinni tästä ohjenuorasta. Toki opintojen lisääntyminen on vaikuttanut siihen, että jotkin jutut on yksinkertaisesti ollut pakko jättää sunnuntaille, mutta ainakin olen pystynyt jättämään kaikki ikävät ja paljon päänvaivaa vaativat asiat (kuten gradun ja pitkät esseet) tämän hyvän mielen päivän ulkopuolelle. On ihanan vapauttavaa, kun joka päivä ei aamulla tarvitse ensimmäisenä miettiä, mitä sitä tänään pitkään saada aikaiseksi.

No, tänään on jälleen sunnuntai. Bon Iver on mitä parhainta sunnuntaimusiikkia ja Samuli Putro myös. En voi käsittää, miten se "Tavalliset hautajaiset" levy onkin niin hyvä. Tuntuu etten kyllästy siihen millään, vaikka yleensä kyllästyn melko pian, jos kuuntelen jotain levyä tosi usein. Ja nyt kun meillä on koulussa lyriikkaan liittyviä juttuja, voin kyllä sanoa, että Putro on yksi mun ehdoton suosikki suomalaisen rock-lyriikan saralla.

"Anteeksi en aio pyytää, uskon teihin joista laulan.
Tunnen mielen syvänteet, ja huippuvuorten lakipisteet.
Mä tunnen suurta ylpeyttä, pyyteettömästä hyvyydestä.
Itsekkyys on polttopullo, kuivat seinät leimahtavat.

Rakkaudesta ihmiseen, sen heikkouksiin ja pyrkimyksiin."