Puoleentoista viikkoon on ehtinyt mahtua jos jonkinlaista puuhaa ja huomion arvoista asiaa. Ensinnäkin eilettän näin jään reunalla suuren lokkiparven. Lokit kirkuivat ja kyllä, samantien mahtava kesä-fiilis valtasi mielen. Lokit olivat palanneet ja järvikin jo sulanut. (Älköön nyt kukaan väittäkö, että lokit olivat luultavasti majailleet kaupungissa koko talven, mutta nyt vain sattuneet kerääntymään kohtaan, jossa ne näin). Toisaalta tänään kävin tunnin mittaisella iltalenkillä vasta yhdeksän maissa, vesisateessa ja tuntui aivan siltä, kuin olisi kertarysäyksellä palannut takaisin syksyyn. Että niin se vaihtuu, nopeasti ja arvaamatta. Reissusta tuli muutenkin varsin mieleenpainuva. Ajattelin käyväni vain ihan vähän kävelemässä, mutta sitten keksin lähteä yhdelle tielle, joka kulki pimeässä metsässä, kallioiden välissä. Yhtäkkiä tajusin, että en uskalla kääntyä enää takaisin, vaan minun on kuljettava rautatieasemalle asti ja palattava kotiin toista reittiä. Tälläkin reitillä päätin hieman "oikaista" ja jouduin kävelemään ladunpohjaa, joka upotti salakavalasti noin joka neljännellä askeleella. Juuri kun ehti ajatella, että kyllä tämä nyt kestää niin hump, jalka oli uponnut hankeen.
Viikonloppuna vietettiin kavereiden kanssa oikein lapsetus ilta. Ensin pelattiin tanssimatolla (sitä hytkimistä ei voi kyllä tanssiksi kutsua) ja sitten tehtiin oikein hyviä tortilloja. Kun vatsat oli täynnä, katsottiin Aristokatit vanhalta kunnon särisevältä ja tärisevältä vhs-nauhalta. Voi että en muista milloin olisin viimeksi elokuvaa katsoessani hihitellyt niin paljon :D Aristokatteja kun en muutenkaan liian usein lapsena nähnyt, ehkä kerran tai pari, joten en juuri muistanut mitä siinä edes tapahtui. Huippu elokuva. Sunnontaina jatkoin lapsetusmeininkejä kahlailemalla vesilätäköissä ja hajottamalla jäiden reunoja jalkakäytävien reunoilta. Olen aina ajatellut, että mitä enemmän niitä särkee, sitä nopeammin ne sulaa ja siten voin nopeuttaa kesän tuloa... Heh. Savonlinnan taitoluistelijat olivat järjestäneet kevätnäytöksen, jonka aiheena oli Aladdin. Disney-meinigit siis jatkui. Esitys oli hyvä ja varsinkin alussa ihmettelin, miten ihminen voikaan tulla niin hyvälle tuulelle pelkän luistelun katselusta. Ja se ei haitannut yhtään, vaikka suurin osa esiintyjistä oli aika heikkoja ja he kaatuilivatkin aika usein. Lähellä istuneen pojan kommentti oli silti jotenkin huvittava "Äiti kato, papukaija kaatui".
Launatain ja sunnuntain välisenä yönä kuuntelin yöradiota. Kun juontaja sanoi, että "studioon voi soittaa ja kertoa mielipiteensä aiheesta ilmastonmuutos" minä suorastaan kauhistuin. Eihän sinne ketkään muut soita kuin jotkut humalaiset. No, muutaman hiukan sekavan ja hyvin lyhyeksi jääneen puhelun , yksi ehti lähinnä kiroilla linjoilla, jälkeen studioon soitti suht selvästi kommunikoinut mies. Hän kertoi oman mielipiteensä ilmastonmuutoksesta. Hänen mielestään ilmastonmuutos on vain yksi suuri uskonto, johon kaikki on saatu uskomaan. Hetken aikaa minä uskoin tätä miestä. En kyseenalaistanut häntä, en ajankohtaa, en juopumusta (siis hänen, en itseni), enkä muutakaan vaan olin sitä mieltä että tämän miehen on pakko olla oikeassa. Sitten juontaja naurahti ja sanoi hieman ivalliseen sävyyn "No, tämä on sinun mielipiteesi, kiitos soitosta ja hyvää yötä". Enkä minä sitten enää uskonutkaan tähän uskontoteoriaan. En hetkeäkään, mutta kyllä tämä juopunut mies jossain ylen taajuuksilla silti onnistui herättämään mielenkiintoni keskellä keväistä yötä. Hmh.
Aamulla odottaa junamatka ystävän kanssa, eväät ja musiikki. Loma isän luona ja sitten pyhien jälkeen uusi junamatka kohti Kajaania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti