Bloggailu on hiukan jäänyt vähemmälle. Tai siis tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että olen unohdin ja lopetin sen kokonaan, koska ainahan minä kirjoitin harvoin. No, mutta nyt kuitenkin kevät, aurinko ja inspiraatio. Ja ehkä jotain kerrottavaakin. Teille nollalle lukijalle, joista viimeinenkin luultavasti unohti käydä täällä viimeisten sadan viikon aikana kun mitään ei tapahtunut. Mutta eipä se mitään. Luulin ennenkin, että tätä ei lue kukaan ja sitten huomasin, että jollain random sivulla joku oli kuin olikin maininnut yhden kirjoittamani postauksen. Eli koskaan, ei koskaan pitäisi luulla mitään.
Olen nyt opiskellut reilun puoli vuotta suomen kieltä. Siis kielioppia ja lauseoppia ja sen sellaista. Paineet alkavat kasvaa, koska pilkunviilaus ei edelleenkään ole sitä vahvinta osaamistani, yhdyssanoista puhumattakaan. Ja nyt ne pitäisi pikkuhiljaa olla hallinnassa. Tai ainakin nolottaa enemmän, kun ei ole. Lauseopin tentistä sain sentään viitosen, eli parhaan arvosanan. Se oli suuri yllätys. Eri asia toki on, kauanko nämä(kään) tiedot pysyvät päässäni. Kirjallisuutta on myös luettu ja luetaan edelleen. Viime viikolla tein pienoistutkielmaa Jose Saramagon romaanista Elefantin matka. Romaani oli mainio, aivan ehdottomasti yksi parhaista jonka olen lukenut. Mikko Rimmisen teoksille olen aiemmin nauranut ääneen, nyt nauroin taas. Se on outoa, koska en yleensä naura ääneen lukiessani. Korkeintaan hymähtelen ja virnuilen jossain pääni sisällä. No mutta se tutkielma sitten. Narratologia? Fokalisaatio? Fysikaalinen aika-paikka -koordinaatisto? Metafiktio? Metadiskurssi? Hmm.. Palaute kuului kutakuinkin näin: "olet tehnyt hyviä ja kiinnostavia löytöjä, mutta kyllähän tästä paistaa se että nämä kaikki käsitteet eivät ole vielä ihan hallussa".
Elämä Joensuussa jatkuu kuta kuinkin ennallaan. Hieman uusia ihmisiä, uusia löydettyjä radiokanavia ja opettajia, jotka saavat mielen kuohumaan sekä hyvällä, ihailevalla ja rakkaudellisella tavalla että myös kiukun ja turhautumisen säikein. Kotona hajonnut tietokone, hölmö onnellisuus Samuli Putron ehkä parhaalla keikalla ikinä ja elämän taitekohtaisuus. Siinäpä se. Hittolainen kun joskus osaisi kirjoittaa sellaista lyriikkaa kuin Putro. Tai Runeberg, sekin olisi ihan kiva.
-- edit
En tosiaan yhtään muistanu mitä olin noissa aiemmissa, syksyllä kirjoitetuissa postauksissa sanonut, ja nyt kun luin niin kappas kappas. Pitäskö mun perustaa joku Putron fan club, koska olin silloin jauhanut ihan samaa asiaa :D
