sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

menoja

 Viimeisen puolentoista viikon aikana ei ole enää tarvinnut murehtia tekemättömyyttä ja tylsyyttä. Jalka ei enää vaivaa ja ohjelmaa on riittänyt joka illalle. Hetkittäin jopa tuntui, että kotiin ehtii vain nukkumaan ja ehkä vähän syömään.

 Viime lauantaina lähdin toiselle International Societyn järjestämälle Lake District reissulle. Tämä reissu oli paljon mukavampi kuin edellinen, koska tässä päästiin oikeasti vähän luonnonhelmaankin. Ensimmäinen pysäkki oli Aira Force waterfall, jonne piti patikoida ihania mutapolkuja lehdettömien lehtipuiden keskellä. Oli silti kaunista, keväistä ja linnut lauloi. Tällä matkalla en myöskään ollut yksin, koska seuranani oli yksi toinen suomalainen vaihtari ja lisäksi tutustuimme yhteen saksalaiseen vaihtariin ja yllättäen myös erääseen suomalaiseen opiskelijaan. Näiden kolmen mukavan tyypin kanssa koluttiin sitten koko päivä ja jopa tämän uuden suomalaisen tuttavuuden suosittelemana uskaltauduin maistamaan thaimaalaista ruokaakin. Ja olihan se hyvää. Tietty. 
Erikoinen puu
 Amblesiden ihanaa kivitalokylää.

 Päivän paras hetki oli ehkä minulle se, kun oltiin käyty syömässä ja palailtiin "keskustasta" kohti järven rantaa. Kartan mukaan jossain lähettyvillä piti olla jotkut vanhan roomalaisen linnoituksen jäänteet. Ei aluksi tajuttu yhtään, missä ne oikein voi olla, koska missään ei näkyny taaskaan muuta kuin lammaslaidunta. Sitten välähti, että niin, ne jäänteet on siellä lammaslaitumella ja tossa on portti ja sinne voi mennä. Lammaslaitumella oli lämmin, siellä paistoi aurinko ja lampaat laidunsi ruohoa. Oli jotenkin tosi vapautunut ja hullu tunne, seisoa siinä lammaslaitumella ja katsella jotain vanhoja muurinjäänteitä. Järven rannalla, vuoren juurella. Vaikea kuvailla, mut ehkä se tunne johtu siitä, että en ole tottunut hengailemaan lammaslaitumella..

 Tässä lammas syö roomalaislinnoituksen jäänteissä
.
.
.

 Retken jälkeen viikkoon on mahtunut St Patrick's Day ja sen juhlistaminen baarissa toisen kämppiksen ja tämän kaverien kanssa, kaksi leffailtaa, yksi zumbatunti, yksi erittäin railakas bileilta espanjalaisten vaihtareiden seurassa ja yksi erittäin mukava mutta myös surullinen jäähyväisjuhla. Ja eilinen Afrikka ilta. Kahdella alkuruualla, kahdella pääruualla (joista tajusin kuvata vain toisen) ja jälkiruualla. Ruoka oli toki hyvää, mutta tuo perunamuusilta vaikuttanut banaanijuttu oli omaan makuuni aika makeaa. Ja se toinen pääruoka oli ehdottomasti aivan liikaa. Harmitti, koska kana oli ehkä parasta mitä olen ikinä syönyt ja nyt pystyin vain vaivoin nauttimaan siitä. Ja sitäpaitsi täällä koen vielä enemmän huonoa omaatuntoa ruuan jättämisestä, koska tiedän että kaikki menee kuitenkin vain tavalliseen roskiin, eikä biojätteeseen.  Illan aikana tutustuin myös uusiin ihmisiin. Oli mukavaa kun samaan pöytään sattui kaksi muutakin tyttöä, jotka olivat kiinnostuneita lähtemään teatteriin joku päivä. Ja eräs poika, joka näytti aivan Psy:ltä :) Eikä kuulemma oltu ensimmäisiä, jotka asiasta hänelle mainitsivat.

 Toki iltaan kuului myös afrikkalainen tanssiesitys, jonka kuvaaminen onnistui mainiosti.
.
.
.

Vaikka lunta on taas sadellut täälläkin ja toinen kämppis ei pääse lomanviettoon, koska hänen kotikonnuillaan ollaan jumissa lumen takia, silti pitää muistaa, että kyllä se kevät vaan tänäkin vuonna kovasti yrittää tulla.
.
.
.
Ps. Olen sanonut, etten koskaan itke elokuvien takia. Että haluan kovasti tietää, mikä muka voisi olla elokuva, joka saa minut itkemään. No nyt tiedän. Se oli Les Miserables. Kaiken, osin puuduttavan ja pitkäveteisenkin laulannan takana oli niin upea tarina, että m-i-n-ä-k-i-n  I-T-K-I-N!!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Hiljaisuus

Viime viikko oli tylsa. Se oli juuri sellainen viikko, jonka aikana kaytin hyvin monta minuuttia, ellen jopa tuntia sen ajattelemiseen, etta "Sina olet Manchesterissa, olet taalla enaa noin nelja kuukautta, et voi kayttaa koko viikkoa ja viikonloppua talla tavalla". Lahinna siis kotona, neljan seinan sisalla.

No, oli minulla ihan hyva syykin, tai ainakin haluan uskoa niin. Edinburghin reissun jaljilta toinen jalkani oli edelleen hyvin omituisen tuntuinen ja piti akillesjanteen kohdilta kummaa rutisevaa aanta. Ajattelin, etta sille varmaan tekisi hyvaa levata yksi viikko ilman kuntosalia tai lenkkeilya. Enka todellakaan ajatellut, etta hautautuminen neljan seinan sisaan voisi olla niin hankalaa. Totta kai kavin koulussa, mutta sitakin oli vain kolmena paivana. Muuten istuin tietokoneella ja naputtelin esseita tai facebookkasin tai katselin sarjoja. Sitten kun silmissa alkoi pyoria ja huimata ja mahassa tuntua oudolta ajattelin, etta ehka pitaisi tehda jotain muuta. Menin alas ja katsoin sitten televisiota. Jain koukkuun Big Bang Theoryyn. Vaikka sarjan norttivitsit menee edelleen vahan ohi, olen ylpea itsestani etta tajuan sentaan jo niin paljon, etta voin ylipaansa jaada koukkuun johonkin sarjaan ilman tekstityksia.

Perjantai oli ehka kaikkein pahin. Minun teki kovasti mieli lahtea johonkin ulos, baariin ja tanssimaan, mutta kukaan ei ollut menossa minnekaan. Sita paitsi ajattelin, etta baarissa heiluminen on yhtalailla kielletylla listalla talla viikolla. Silti tuntui, etta hukkaan aikaani taalla Englannissa katsomalla perjantai-iltana Forrest Gumppia.

Lauantaina oli sentana jotain viriketta tiedossa, koska International society jarjesti Suomi-illan, jossa oli tarjolla suomalaista ruokaa, salmaria ja tietoa Suomesta. Taalla ollessa olen oppinut olemaan jotenkin tosi ylpea siita, etta on juuri Suomesta. Suomalaista luontoa osaa arvostaa aivan eri tavalla, samoin suomalaista yhteiskuntaa ja sita tapaa, jolla asioita siella hoidetaan. Ja koulutusta. Yleensa meidan Human rights kurssilla Suomea pidetaan paratiisina, jossa kaikki asiat ovat oikeastaan juuri niin kuin niiden pitaisi olla. Vahan karjistetysti tietenkin, mutta onhan ero nyt aika suuri ihan vaan verrattuna jopa tahan Englantiin. Mutta siis suomi-illasta viela. Olin oman poytakuntani ainoa suomalainen ja talla omalla upealla kielitaidollani oli aika vaikeaa koettaa selvittaa muun muassa "Miten sauna lampiaa" tai "Miksi suomalainen koulutus on niin hyvaa". Enhan ma osaa vastata noihin kysymyksiin edes suomeksi...
Pari uutta tuttavuuttakin sain ja yhden kutsun Norjaan :) Kannatti siis lahtea.    

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Koti-ikävä ja se toinen Potter

 Manchesterissa toimii International Society -niminen järjestö, joka järjestää sekä yhdenpäivän matkoja lähialueille että kahden päivän retkiä vähän kauemmas. Varasin helmikuussa IS:n kautta neljä matkaa, kaksi Lake Districille ja kaksi Pohjois Walesiin. Kaikki siis kuitenkin eri kohteisiin. Eilen oli ensimmäisen Lake District matkan vuoro. Lake District on Englannin kuuluisa järvialue, joka sijaitsee Manchesterista luoteeseen. Matka sinne kesti noin kaksi tuntia. Olin esittelylippusen (ja varmaan suomalaisuuteni) ansiosta odottanut, että vierailisimme päivän aikana nimenomaan luonnon helmassa järvien rannoilla, joissa voisi sitten kävellä jotain retkeilyreittejä jos haluaisi. Kohteet olivat kuitenkin pieniä kivitalokyliä ja järven rannat veneiden ja kesyjen joutsenten kansoittamia. Se siitä retkeilystä sitten. Nautin kuitenkin olostani ja siitä raikkaasta järven tuoksusta, joka todella muistutti Suomesta. Ensimmäisen järven rannalle saavuttaessani jouduin jopa pyyhkimään salaa hiukan kyyneleitä, koska koti-ikävä tulvahti pintaan niin voimakkaana. 





Kylät olivat aika uskomattomia todellakin kivistä rakennettuine taloineen ja Beatrix Potter aiheisine kauppoineen. Vaikka ainoa tietouteni tähän Potteriin perustuu yhteen vuosia sitten nähtyy elokuvaan, saatoin hyvin kuvitella hänet maalailemassa näillä niityillä kivitalojen katveessa. Ja sen kanin juoksentelemassa milloin missäkin :)

 Myös jotain muuta kuin Peter Rabbitia oli myynnissä

 Järvien rannoilla oli paljon kesyjä kyhmyjoutsenia, joista tosin osa oli mustia. Tai no harmaita. Onks ne ees kyhmyjoutsenia?

 Yksi nukahtanut kulkija

Englannissa matkailu on avartanut nyt jo sen verran, että tajuan todella olla onnellinen suomalaisista metsistä. Täällä kun metsiä ei ole läheskään niin paljoa, kaikki ihmisten rakennukset ja muut luomukset näkyvät joka paikassa. Ennen Englantiin tuloa oletin, että täällä on kanervikkonummia tyyliin joka mutkan takana, mutta todellisuus on se, etten ole vieläkään yhden yhtä nummea nähnyt. Kaikki teiden varret ovat käytännössä yhtä lammaslaidunta tai sitten pientä vuoristoa. Koska metsiä ei ole, kaukanakin olevat rakennukset ja mastot näkyvät helposti. Se luo mielikuvan siitä, että koko maa on rakennettu täyteen. Samoin järvien rannoilla olleet kaikki jutut näkyivät melko selkeästi ja loivat kuvaa täysin "pilatusta" luonnonmaisemasta. Totuushan on kuitenkin se, että Suomessakin on rakennettu paljon ja esimerkiksi meidän mökkijärvenkin rannalla on vaikka kuinka paljon mökkejä, mutta se tuntuu niin erämaalta sen takia, ettei niitä rakannelmia näy metsän siimeksestä.