tiistai 31. heinäkuuta 2012

ZZZZzzzz... Piip piip piip piip piip....

Miten aikaiset aamuherätykset voivatkin olla niin ärsyttäviä?! En tiedä varmaan mitään ärsyttävämpää kuin sen tunteen, kun havahtuu joskus viiden jälkeen hereille ja tajuaa, ettei enää  ehdi nukahtaa ennen kellon soittoa. Olen paljon enemmän iltaihminen kuin aamuihminen. Toisaalta en tiedä, sopisiko minulle iltatyötkään. Esimerkiksi sellainen työ, jossa vuoro alkaisi kolmelta ja päättyisi puoli yhdeltätoista. Ainakin tähän saumaan se kyllä kuulostaisi  ihanalta. Tai vuorotyö; se olisi sitten ihan oma lukunsa.  Haluaisin kyllä joskus kokeilla, koska tähänastiset kesätyöni ovat kaikki olleet  säännöllisiä 7-16 tyyppisiä kidutuksia.

Toiset sanovat, että on hyvä mennä aikaisin töihin, että sitten pääsee ajoissa kotiin ja ehtii tehdä vaikka mitä. No onhan se niinkin, ja samaa sanoin itsekin vielä pari vuotta sitten. Mutta toisaalta joudun ainakin itse menemään ajoissa, joskus yhdeksän/puoli kymmenen jälkeen, nukkumaan, että jaksan herätä. Eli sellaista "vapaata" aikaa jää syönnin ja suihkussa käynnin jälkeen noin viisi tuntia. Eikä niistä illoistakaan oikein voi nauttia, kun koko ajan täytyy vilkuilla kelloa, että ehtii varmasti ajoissa nukkumaan. Iltatyössä, joka nyt hypoteettisesti alkaisi vaikkapa kolmelta, heräisin esimerkiksi yhdeksältä, jolloin "vapaata" aikaa ennen töihin lähtöä jäisi noin viisi tuntia. Onko siinä siis käytännössä mitään eroa, valvooko pidempään illalla vai nouseeko aiemmin aamulla? Ja koska itse pidän enemmän illoista -silloin yleensä olo on hyvä, vaikka takana olisi ollut kuinka kökkö päivä- olenkin vahvasti taipunut ajattelemaan, että aamutyöt eivät sovi minulle.

Syy tähän angstianalyysiin on oikeastaan hyvin looginen. Kello alkaa lähestyä puolta yhdeksää, päivän parasta aikaa, jolloin erityisesti tänään pitäisi istua ulkona ja kuunnella Scandinavian Music Groupin kappaletta "Tällaisena kesäyönä" (siinä on se kohta jossa lauletaan "Nyt on jo pimeää, huomenna vaihtuu elokuuksi", kuuntelen sen aina heinäkuun viimeisenä päivänä), eikä hätäillä sitä, että ehtiikö ajoissa nukkumaan ja saako unta jne. No, ehkä keitän teetä, istun iltapalalla ja kuuntelen sen kappaleen unimusiikkina.

Ei huomenna voi olla jo elokuu. Vähän harmittaa, että tämä viimeinen heinäkuuviikko on kulunut sängynpohjalla sairastellessa. Mutta olenhan minä sentään ehtinyt kesällä tehdäkin vaikka mitä, niistä voisin kertoa sitten erikseen. 


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Oleellista

Olen viimeaikoina huomannut oppineeni elämästä jotain olennaista. Tai ainakin luulen ja toivon niin.

Tänä keväänä ja kesänä olen aiemmasta poiketen uskaltanut tehdä pieniä spontaaneja päätöksiä ja tehnyt joitakin asioita vain siksi, että pidän niistä. Olen esimerkiksi lähtenyt illalla lenkille vaikka olen jo syönyt iltapalan - vain siksi, että ulkona näyttää niin kauniilta. Olen seissyt kaverin alaovella ja soittanut: "Olisin tulossa teelle, oletko kotona?" Ja eilen ostin kaupasta kalliimpaa oliiviöljyä siksi, että siinä oli kauniimpi purkki. Tein tonnikalakastiketta ja olen aivan varma, että siitä tuli niin täydellisen hyvää juuri siksi, että kokkaaminen oli mukavaa. Ja kokkaaminen oli mukavaa hienon öliiviöljypurkin takia.

Viikonloppuna päätin myös täysin spontaanisti, että voin aivan hyvin kuluttaa  palkallisia lomapäiväni lähtemällä Helsinkiin. Jonka jälkeen päätin, että jos olen kerran menossa Helsinkiin, voin aivan hyvin tiedustella, josko tätini olisi kotosalla ja pääsisin poikkeamaan myös Lahteen. Nyt on siis tiedossa varsin mukava reissu kauan kaipaamaani Helsinkiin ja myös Lahteen. Eikä päätösten tekemiseen tarvittu kuin pari minuuttia.

Joskus on todellakin helpompaa elää hieman suunnittelematonta elämää. Silloin tämän arjenkin keskellä muistaa, että on todellakin mitä kaunein kesä ja heinäkuu. Ja voi matkustaa sinne ja tänne ja herätä ja mennä kauppaan ja syödä aamupalaksi lihapullia.

Töissä kuuntelin Saariston lapsia ja se sopi aivan täydellisesti tämän kesäiseen tunnelmaani. "Jokainen päivä on kuin kokonainen elämä". 

Nyt voisin lähteä lenkille ja kauppaan ostamaan jäätelöä.