ilmiöitä

Olin "kesä"lomalla hieman reilut kaksi viikkoa ja silti tänne Savonlinnaan palaaminen tuntui jotenkin mullistavalta. Ihan kuin en olisi asunut yksin moneen kuukauteen. Toisaalta onhan se erilaista mennä aamulla kouluun ja sen jälkeen kauppaan ilman, että tarvitsee hermoilla seuraavien päivien eväiden takia (en yleensä meinaa keksiä ruokaa edes illoiksi, saati sitten että piti keksiä vielä eväät, kun ei pelkkää leipää aina jaksa jauhaa). Ja sitten se, ettei illalla koomaakaan kotosalla, vaan voi ja jaksaa taas harrastaa. Tänä syksynä meillä koulussa alkoi jooga ja ainakin ekan tunnin perusteella se tuntui kivalta.

Sitten on tietysti opiskelijaelämä. Omasta porukasta aika monet ovat jo hajautuneet ympäri Suomea, mutta aina on uusia ihmisiä, joiden bileisiin voi mennä ja huomata olevansa yhä edelleen se sama ujo ja hiljainen ihminen kuin ennenkin. Mutta jos minä en olekaan muuttunut, baari oli. Kellari-kammio fiilis oli peittynyt vaaleisiin seiniin ja hienompiin nahkasohviin. Tanssilattialta ei päässyt pakenemaan, mutta eipä ollut enää penkkejäkään joille kivuta. Tuntui jotenkin tosi hassulta, koska siihen vanhaan baariin liittyi niin paljon muistoja juurikin edellisten vuosien opiskelijabileistä, erilaisten tapahtumien jatkoista. Ja nyt kun ei sitä paikkaa enää samanlaisena ollut, tuntui että muistotkin alkoivat karkailla. Ne mielikuvat olivat jotenkin niin leijaillen liimaantuneet juuri niihin seiniin ja siihen matalaan kattoon, ettei vanhaa fiilistä saanutkaan kunnolla palautettua mieleen.

Muutakin uutta oli, nimittäin lämmin syksyinen sää. Savonlinnan yöt eivät ikinä syksyisin (eivätkä talvisin tai keväisinkään) ole lämpimiä, koska järveltä puhaltaa jäinen viima. Mutta nyt tarvottiin kotiin puoli neljän jälkeen ja ihmeteltiin sitä kun ei palele. Ja ehkä osittain siitä syystä jäätiin kerrankin jonottamaan grillille. Taisin olla myös sitä meininkiä katsellessa salaisen omahyväisen onnellinen siitä, että meidän luokalle sattui aikanaan niin mahtavia epäörveltäjäbilettäjä ihmisiä.

Tänään tein elämäni ensimmäisen oikean sijaisuuden ennalta tuntemattomassa koulussa ja huomaan olevani edelleen hengissä! Enkä ole suunnittelemassa alanvaihtoakaan! Kotimatkalla töistä (kuvitelkaa, töistä) pysähdyin kaupungilla, koska siellä oli markkinat. Ei siis mitään pientä toritapahtumaa, vaan isot markkinat, jotka eivät edes mahtuneet torille, vaan levittäytyivät rantaan asti. Mikä parasta, siellä liehuivat myös Britannian liput.

Tammikuun vaihtoonlähtö siintää jo niin kirkkaana mielessäni, etten mistään hinnasta voinut olla poikkeamatta.

Kojulla myytiin toffeita.


Ja vaikka se kuulema kuuluukin maan tapoihin, en voinut olla hymyilemättä, kun myyjämiekkonen lopuksi sanoi "You are welcome darling." Aww.

Lapissa

Kun kesätyöt hautausmaalla loppuivat, oli aika ottaa suunnaksi pohjoinen. Ensin nukuin muutaman yön kotona Kajaanissa ja sitten matka jatkui kohti Saariselkää. Reissuun lähtivät minun ja isän lisäksi myös muita sen puolen sukulaisia, mikä oli mukavaa, koska heitä en kovin usein muutoin näe.

   

Viikon aikana ehdimme samoilla tuntureilla ja kuruissa aivan riittävästi. Loppuviikosta jalat olivat jo aika kipeät, mutta yllättävän hyvin jaksoin kuitenkin tsempata. Ja niissä maisemissa ei kyllä ihan pienistä säryistä jaksa edes lannistua. Jokaisen mutkan takaa voi aueta näkymät joko kauniille joelle, syvään kiviseen rotkoon tai huikaisevan laakealle tunturille. Ja siihen lisäksi päivä päivältä komistunut ruska, joka sai kaiken hehkumaan vielä kauniimpana. (Tosin kyllä tajuttiin jossain vaiheessa, että aurinkolasien läpi ruska näytti paljon kauniimmalta, mutta sama kait se on miten sitä katselee.)

Reissun kohokohta oli ehdottomasti yö, jonka nukuimme autiotuvassa. Patikoimme ensin  painavat rinkat (no ainakin ne tottumattomista tuntuivat painavilta) selässämme tunturinhuippujen yli kohti notkelmaa, jossa oli pieni lampi. Lampea reunustivat vehreät koivut ja tuntui siltä, kuin olisi laskeutunut johonkin satumaahan. Siellä oli muitakin patikoitsijoita ja kesy kettu, joka varasteli ihmisten eväitä ja repi telttoja. Kettuun jaksoi suhtautua huumorilla näin yhden yön retkeläisenä, mutta enpä haluaisi liian pitkäksi aikaa majoittua sen kanssa samoille huudeille. Ja sitäpaitsi kun me ei edes nukuttu teltassa vaan siinä autiotuvassa, jossa olivat turvassa niin eväät kuin makuupussitkin.

Nukkuminen kovilla penkeillä oli elämys sinänsä, enkä oikeastaan kovin äkkiä saanutkaan unta. Valvoin ja kuuntelin toisten ääniä. Kaikesta huolimatta oli hyvä ja mukava olo. Aamulla nousin joskus kuuden jälkeen ja lähdin hoippumaan kohti vessaa. Aurinkokin oli juuri nousemassa ja sen kajo kultasi läheisen tunturin huipun. Ilma oli raikas mutta jollain tavalla kuitenkin todella lämmin. Tuulen värekään ei rikkonut lammen pintaa, eikä mitään ääniä kuulunut. Oli juuri niin kaunista kuin kuvitella saattaa.

Toisetkin alkoivat heräillä; tehtiin nuotio, syötiin aamupalaa, pakattiin rinkat, katseltiin poroja. Ja joskus kahdeksan aikoihin me oltiinkin valmiina päivän patikointiin. Aamuhetki oli täydellinen, eikä aikainen nouseminen harmittanut yhtään.