Nukuin tänä aamuna pitkään ja menin vasta kymmeneksi töihin. Kuitenkin havahduin herätyskellon ääneen hokien mielessäni "ei se vielä voi soida". Tuntui, etten ollut saanut nukkua yhtään sen pidempään kuin yleensä muutenkaan.
Töihin ja töistä kotiin poljin tihkusateessa, koetin saada sormeni edes vähän lämpimään luvattoman lyhyiden takinhihojen sisään, onnistumatta siinä kuitenkaan. Työpäivä kesti tänään vain kolme ja puolituntia, jonka jälkeen Facebook koukutti. En uskaltanut kirjata työtunteja enää siitä ajasta, jonka käytin ystävän kanssa kuulumisten vaihtoon ja tuleviin kesäsuunnitelmiin. Jonakin päivänä oltava sitten tarvittava puolituntia pidempään...
Äiti lähti tänään mökille, sisko leirille. Jäin yksin, mikä ei sinälleen pitäisi olla jo 20 vuotiaalle mikään suuri haaste. Kuitenkin se on. Opiskelupaikkakunnalla, kuluneen vuoden aikana, yksinäisyyteen tottui, eikä siitä juuri joutunut edes kärsimään, kun koko ajan oli meno sinne tai tänne. Kuitenkin täällä kotikotona, missä yleensä ei saa/joudu olemaan yksin, yksinjääminen tuntuu haljulta. Sitä vain ihmettelee, kun on niin hiljaista ja haahuilee säikkynä tyhjissä huoneissa.
Iltasella torjuin yksinäisyyttä polkaisemalla kirjastoon. Pohdin pitkään, mitä luettavaa rahtaisin mukaani. Heti kun olin keksinyt jonkun mainion ajatuksen "senhän mä olen aina halunnut lukea" sain harmikseni huomata kyseisen teoksen olevan lainassa. Lopulta tiensä laukkuuni ja kotiin löysivät Anna-Leena Härkösen Sotilaan tarina sekä Kjell Westön Leijat Helsingin yllä. Levyosasoltakin tarttu mukaan sitä sun tätä. Levyjä lainatessa kirjastotäti alkoi kysellä opiskeluistani (huomasi, että osoitteeni on nykyisin toisessa kaupungissa). Oli jotenkin hämmentää koettaa jutella "virallisesti" ihmisen kanssa, jota on vuosikaudet nähnyt lähes viikoittain (olen ahkera kirjaston käyttäjä), muttei koskaan vaihtanut muuta kuin välttämättömät "hei" "kiitos" ja "heippa". Kai olen nyt sitten virallisesti aikuinen. Aikuiset juttelee minulle. Heh.
Lehtienlukusalissa lueskelen hartaasti uusinta Imagea. Tietenkin juuri silloin isä sattuu soittamaan ja puhelin huutaa kymmenien "ei kännyköitä" kylttien ympäröimänä. En edes löydä kiusankappaletta heti, vaan saan tonkia ylitäyttä laukkuani ties kuinka kauan. Kun puhelin on vihdoin hiljennetty, huokaisen ja jatkan lukemista. Sain selville ainakin sen, että Madonnaa kannattaa boikotoida. Ja että lääkkeet on nykyisin yksi vaarallisimmista huumeista. Image sai minut myös odottamaan innolla Placebon ja Mewn uusien levyjen saamista käsiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti