Kulunut viikko on lentänyt kuin siivillä ja samalla kestänyt pienen iäisyyden. Valitan usein, ettei elämässäni tapahdu koskaan mitään, mutta sitten tulee tällaisia aikoja, joina iltaa ja aamua, eilistä ja huomista, ei enää osaa yhdistää samaan palapeliin sopivaksi.
Tasan viikko sitten kävelin vielä koiran kanssa Kajaanissa, kävin saunassa ja katselin Talentia. Olin kotona. Tiistaina juhlin synttäreitäni täällä, isolla porukalla, pienessä kodissani. Mustikkatahrat matossa ja pahanmakuiset karjalanpiirakat pakkasessa, englanninlakurasia nurkassa ja parhaistakin parhaat videot kamerassa muistuttavat juhlista. Juhlien jälkeen jäimme vielä niitten tärkeimpien kanssa höpöttelemään syvällisiä, loikoilemaan ja antamaan ajan kulua yön tunneille.
Arkipäivät kuluivat harmaudessa, omassa yksitoikkaoisuudessaan. Uimahalli, tanssisali ja ulkoilma huolehtivat riittävästä liikunta-annoksesta. Perjantain koittaessa raahauduin koululle huomattavan aikaisin ja tein huomattavan monta tuntia erästä koulutehtävää. Pohjapiirrosta, tilaa. Suunnittelin tilaa. Aika kului ja tila sain sisuksensa, värit ja muodot. Tila ja sisustus tuli myös ymmärretyksi. Ilta kului hyvin eri merkeissä. Ilta kului baarissa, katsellen upeaa ilotulitusta, kuunnellen englantia ja räppiä (?), tuntien ulkopuolisuuden oloa, iloa ja juuri niitä pieniä onnenhetkiä, joita syntyy jos oikea porukka on koossa, oikeassa paikassa. Ilta jatkui yön pikkutunneille, baariin ja viimeisiin hitaisiin. Grillin ja muutaman pummitun ranskalaisen jälkeen kotiin.
Aamulla lähdinkin bussiin ja Jyväskylään. Junassa äiti ja pikkusisko paimensivat perheemme kahta koiraa, joista toinen oli ensimmäistä kertaa pitkällä matkalla. Nukuimme hotellissa ja aamupäivän/päivän olimme koiranäyttelyssä. Koiranäyttelyt ovat oikeastaan aika hermoja raastavia. Hirveän paljon aikaa kulutettavaksi ja vain pieni hetki kehässä. Eikä siinä mitään, jos olisi mukana ns. helppo koira, mutta meillä molempien kanssa saa olla koko ajan varuillaan. Toinen vielä pentuuttaan hötkyilee joka suuntaan ja haukkuu, toinen saattaa maata pitkät tovit rentona maassa, mutta sitten kun ohi sattuu kävelemään joku väärä nelijalkainen, alkaa hirveä ärinä ja murina. Hyvät arvostelut me kuitenkin molemmille saatiin.
Nyt olen taas kotosalla, pyykit on koneessa ja vatsa täynnä, odotan innolla alkavaa Talentin finaalia. Oma suosikki on jo valittu, oli heti ensi-esiintymisestä asti, mutta periaatteen vuoksi en aio äänestää. En halua rahallisesti suosia tositv-formaatteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti