torstai 10. joulukuuta 2009

Satunnaisia havaintoja

Joulkalenterin luukut aukeavat huolestuttavaa vauhtia, lumi tekee kaikesta kauniimpaa, yöradio-paras radio, koulujuttuja ei oikeastaan kannata tehdä ennen kuin on ihan pakko, jotkut nimeävät opiskelun harrastuksekseen, pimeys tekee olon väsyneeksi, ja väsymys voi iskeä hyvin odottamattomalla hetkellä, joulukalenterin suklaa on yleensä aina hyvää, vanhukset näyttävät hassuilta hyppiessään yhdellä jalalla koettaessaan saada vettä korvasta, joulutorttujen tekoon tarvitsee myös kananmunaa (voiteluun), joskus saa inspiraation kuunnella levyjä, jotka on jo luullut haudanneensa ikuisiksi ajoiksi levyhyllyn syvimpään nurkkaan (=Anssi Kelaa), joululoman odottaminen on ihanaa. LOMA

Tällä viikolla olen ollut jo valmis itsekin nimeämään opiskelun harrastuksekseni. Koululla on kulunut hurjan monia tunteja, mutta oikeastaan olen vain nauttinut siitä. Tai no, ironista kyllä, olen nauttinut niistä tunneista, jotka vietän siellä ns. omasta tahdostani, mutta heti jos pitäisi keskittyä johonkin oikeaan, lukujärjestykseen merkattuun toimintaan, into laantuu. Jaksan suunnitella ja toteuttaa ryhmätöitä sohvilla istuen, syödä puuroa puurojuhlassa, istua lähes puolitoista tuntia vapaaehtoisesti luennolla kuuntelemassa luentoa aiheesta "Voiko Jumalaa tutkia?" tai soittaa pianoa pianoluokassa. Mutta ehkä se onkin niin, että nämä juuri ovat niitä tärkeimpiä ja muistamisen arvoisimpia asioita, eikä niitä pitäisi vähätellä. Pitää kiittää ja kehua koulua. Hyvä koulu. Minun koulu.

Joululoman läheisyyden voi onneksi jo aistia. Tuntuu ihanan helpottavalta tietää, että ihan kohta pääsee moneksi viikoksi kotiin, pois näistä ympyröistä, saa vähän huoahtaa pitkän syksyn jälkeen.

1 kommentti: