Pikaisesti nyt paivittelen kuulumisia taalta Englannista. Ensimmaiset paivat ovat sisaltaneet paniikkeja paniikkien peraan isojen ja pienten asioiden tiimoilta. Ensimmainen oikea paniikki iski siina vaiheessa kun olin hakemassa asuntoni avainta kiinteistonvalitystoimistosta, joka olikin kiinni. Tai ovessa oli lappu CLOSED. Sisalla oli kuitenkin pari naista ja aikani oven takana tollotettuani toinen tuli avaamaan. Ja kun selostin haluavani avaimen siihen ja siihen osoitteeseen, asia jarjestyi muitte mutkitta. Lahdin tallustamaan asunnolleni, joka oli melko lahella. En ensin hoksannut mika niista oli oikea talo ja kavin kurkistamassa todella hamaralle sivukujallekin, missa kaksi jotain toppatakkimiekkosta poltti jotain sellasessa tynnyrissa. Kaannyin takaisin ja lopulta osuin oikealle ovelle. Halytyskoodin kanssakin tuli ongelmia, koska en tajunnut heti missa kohden nolla (0) sijaitsee. Painoin vahingossa vaaraa nappia ja laite alkoi piipata kiihtyvammin. Luultavasti viime hetkella huomasin sen nollan ja sormet tutisten nappailin oikean koodin. L;aite hiljeni. Asunto oli aika iso, mutta aika likainen (ainakin minun mielestani) ja haisikin vahan kummalta. Talla hetkella en malta odottaa etta paasen vahan siivoamaan siella. Oman huoneen siivosin jo eilen.
Eilen oli eka orientaatiopaiva koululla ja tutustuin neljaan suomalaiseen vaihtariin ja yhteen espanjalaiseen. Kampuskierroksen jalkeen lahdettiin porukalla ostamaan bussipasseja ja sen sainkin ilman mitaan ongelmia, ihme kylla. Seuraavaksi suunnattiin kannykkakauppaan ostamaan brittilaiset liittymat. Kaupassa meni varmaan puolitoista tuntia, vaikka teimme ostopaatoksen melkein heti. Ensin myyja sanoi, ettei heilla ole riittavasti sim-kortteja, mutta sitten joku toinen myyja lahtikin hakemaan niita jostain. Meita tyttoja oli siina viisi ja jokaisen kortin lataaminen kesti vaikka kuinka kauan. Yksi meista onnistui hajottamaankin oman korttinsa kun yritti irrottaa sita kuoresta. Sitten myyjaparalla ei ollut antaa meille vaihtorahoja vaan jonkun toisen myyjan piti aina antaa niita. Kaikista huvittavinta oli se, etta tama yksi myyja hikoili siina meidan kanssa ja varmaan viisi muuta seisoskeli ja pelleili siina takana ja hopottivat jotain mista en ymmartanyt mitaan.
Kun vihdoin sain oman korttini, puhelimeni ei avautunutkaan vaan ilmoitti vain jotain rajoituskoodia. Sain myyjalta upean itsepiirretyn kartan, jossa nakyi paikka johon minun piti menna murtamaan koodi. Lahdin matkaan yksin ja kun paasin sinne liikkeeseen, myyja sanoi, etta koodin murtaminen kestaa tunnin. Odotin siis tunnin ja kun palasin, uusi simkortti ei yhtakkia toiminutkaan. Tai siis talla kertaa puhelin kylla avautui, mutta kortti ei muka toiminut. Myyja kaski ostaa uuden simkortin, ja luulin etta kaikki olisi jo hyvin. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon sita, etta talle uudelle simkortille ei ltu ladattu yhtaan rahaa, joten en voinutkaan soittaa silla. Palasin kauppaan ja myyja oli etta "sori, han ei tiennyt etta olit ladannut rahaa sille edelliselle" ja mina aattelin etta "no etpa tietenkaan koska en osannut sita selittaa englanniksi". Myyja otti edellisen sim-kortin (jota onneksi ei heitetty roskiin) ja laittoi sen uudelleen puhelimeen ja sitten se yhtakkia toimikin. Testasin viela suomi-si kortinkin ja sekin toimi.
Tanaan paasin vihdoin nettiin tanne koululle, koska kotona langaton yhteys ei toiminut. Nyt vaan nayttaisi silta, etta en paase taman koulun sahkopostiin ollenkaan,vaikka Suomessa se onnistui hyvin. Uuvuttavaa. Eika tassa muuten mitaan, mutta naiden asioiden selvittaminen eglanniksi tuntuu todella hankalalta. Kun ei osaa sanoa sita mita pitaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti