tiistai 29. tammikuuta 2013

Lontoo

 Varasin jo pari viikkoa sitten bussimatkan Lontooseen ja takaisin. Bussilla matkustaminen on täällä todella halpaa, koska meno-paluu maksoi 18 puntaa. Tosin matka kesti 5 tuntia, mutta tykkään matkustaa bussilla, eli se oli oikeastaan vain hyvä asia. Toisaalta maisemat eivät olleet kovin kummoisia, koska koko matka oli jonkinnäköistä moottoritietä ja sen ympärillä oli lähinnä peltoja. Yövyin Lontoossa ystäväni luona. Hän asuu kahden pojan ja tällä hetkellä myös yhden tytön kanssa samassa talossa. Keittiö, vessa ja olohuone oli jaettu, mutta kaikilla oli omat huoneet. Verrattuna tähän Manchesterin asuntoon heidän asuntonsa oli todella kodikas ja lämmin. Tuli jopa vähän sellainen olo kuin olisi ollut Suomessa.
 Kun saavuin Lontooseen, kello oli noin viisi ja olin todella nälkäinen. Ensimmäisenä halusinkin saada jotain ruokaa ja kävimme Burger Kingissä Victoria juna-asemalla. Sieltä otimme sitten tuben kohti ystäväni asuinaluetta. Tube oli kokemus sinänsä. Tuntui kuin olisi ollut sillipurkissa. Olimme kulkusalla pahimpaan ruuhka-aikaan ja matkalaukun rahtaaminen ihmistungoksessa oli lähes helvetillistä. Olimme vihdoin saaneet kaikki vaihdot tehtyä ja melko lähellä Brockleytä, kun Tube yhtäkkiä ei enää jatkanutkaan matkaa. Syy oli se, että joku tyyppi makasi raiteilla. En edelleenkään tiedä oliko hän jäänyt alle (toivottavasti ei) vai makasiko hän siellä tahallaan (no ei tämäkään hyvä vaihtoehto ole..). Jouduimme siis vaihtamaan vielä tupatentäyteen bussiin, jotta pääsimme loppumatkan kotiin.

Perjantaina ystäväni joutui menemään  töihin, joten vietin koko päivän museoissa. Suurimman osan ajasta kiertelin Natural History Museumia, mutta poikkesin myös Science Museumissa.

 Natural History Museum oli upea sekä sisältä että ulkoa. Vähän huvitti tuo peltotyömies museon pihamaalla. No, pitäähän ne pellot kyntää :)


 Museossa oli paljon paljon nähtävää, mutta yhden suurimmista vaikutuksista minuun teki aidon kokoinen sinivalas "patsas". En ollut koskaan tajunnut, kuinka isoja ne OIKEASTI ovat.


 Kala "osasto" oli aika pieni (tai sitten en vaan löytänyt kaikkea), mutta sitäkin hämmentävämpi. En olisi koskaan voinut uskoa, että maailmassa voi olla jotakin vastaavaa.
 Mitähän tuo syö??

 Dinosaurus "osaston" kiersin kaksi kertaa. Jotenkin tuntuu silti vaikealta uskoa, että ne luurangot ovat todella aitoja ja että ne ovat oikeasti joskus kuuluneet dinosauruksille. Dinosaurukset ovat vain jotakin, joista puhutaan tv-dokumenteissä, ei niitä luurankoja voi olla tässä todellisuudessa.

 Hahaa, olen perus bloggari ja kuvasin aivan ihanan pasta-annokseni, jonka söin museossa.
 Tämä möntti on löytynyt luonnosta tällaisena, vaikka se näyttää ihmisen tekemältä.
 Museoiden lähialuetta.

Ystäväni opiskelee Goldsmithsin yliopistossa, (mm. Brian Molkokin on käynyt tätä yliopistoa :)) ja siellä oli pakko käydä vielä perjantai-iltana pikavisiitillä.


Lauantaina lähdimme sitten yhdessä perus turistikierrokselle keskustaan. Ilma oli aivan ihana. Kaupoilla emme käyneet, paitsi minun oli pakko ostaa itselleni uusi takki. Edellinen katosi perjantai-iltana Lontoon yöhön. Täällä ei baareissa juurikaan tunneta narikoita, joten vaihtoehto on joko kantaa takkia koko ajan mukana tai jättää se jonnekin. No, me jätimme takit tosi lähelle sitä kohtaa, jossa olimme tanssilattialla, mutta ryysiksen ja yli-innokkaiden friikkilähentelijöiden takia ajauduimme muualle ja yllättäen minun takkiani ei sitten siellä enää ollutkaan kun lähdimme kotiin. Onneksi takki oli vanha enkä oikeastaan edes tykännyt siitä enää. Oxford streetiltä löysin sitten uuden takin, jota en aio jättää enää minnekään.

 Vaikka ilma oli koko päivän mitä ihanin, tykkäsin silti ehkä enemmän kulkea kaupungilla illalla. Kaikki oli jotenkin paljon taianomaisempaa. Niin, ja Big Benin luona EI satanut lunta, jotain muita hippusia on tuossa kuvassa.

 Toinen perus-bloggari ruoka-annos lauantai-illalta.

 Sunnuntai-aamu aukeni jälleen aurinkoisena. En olisi yhtään halunnut lähteä kotiin....
 Pulutkin mieluummin makoili bussiasemalla :)

1 kommentti:

  1. Good old England <3 Tulee mieletön matkakuume, kun lukee ja katselee kuvia! Lontoo on huippupaikka, tosin siitä on 13 vuotta aikaa :o (vanha olo). Tuo museo olisi hauskaa koluta läpikotaisin, jos joskus taas Englantiin pääsee!

    VastaaPoista