perjantai 25. marraskuuta 2011

Kirja

Näin yöllä unta siitä, että lempi bloggarini muutti naapuriini ja kyttäilin sitä salaa rappusten raosta. Aamulla tajusin, että olen ollut harvinaisen pitkän aikaa poissa blogimaailmasta, enkä ole edes lukenut blogeja varmaan kuukauteen. Yleensä kirjoitan harvoin, mutta lueskelen blogeja jos en ihan päivittäin niin ainakin viikoittain. Uni yritti selvästi kertoa minulle, että olisi aika taas palata mukavan ajanvietteen pariin, silläkin uhalla, että hartioiden ja niskan särky yltyy entisestään. Eilen illalla kirjoitellessani yhtä koulujuttua yli viisi tuntia huomasin, että mitä kauemmin koneen ääressä notkuu, sitä vähemmän juilimista enää tuntee.

Koulutehtäväni liittyi erääseen maailman kirjallisuuden klassikkoon, Gabriel Garcia Marquezin teokseen Sadan vuoden yksinäisyys. Haluan tässä blogissakin nostaa kirjan esille, koska se oli kaikin tavoin kirjallisuustietämystäni avartanut opus. Kirja edustaa lajina maagista realismia ja se on juuri sellainen, mitä ei suin surminkaan osaisi odottaa. Kirjassa kerrotaan yhden suvun tarinaa seitsemän sukupolven ajalta ja samalla sen kylän tarinaa, jossa suku elää. Kirjassa tapahtuu ihan hirveästi niin outoja asioita, että se vaatii lukijalta ennakkoluulottomuutta. Jossain vaiheessa maagiseen todellisuuteen alkaa tottua, eikä enää hämmästy, vaikka Jumalan olemassaoloa yritetään todistaa suklaan avulla tapahtuvan levitaation kautta. Pitipä kirjasta tai ei, se ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Suosittelen sitä oikeasti ihan kaikille ja kehotan varaamaan aimo annoksen ennakkoluulottomuutta ennen lukemisen aloittamista.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Harmaasta valkeaksi

Heräsin kolmena edellisenä viikkona joka aamu kuuden ja seitsemän välillä. Tällä viikolla heräsin neljänä päivänä joskus yhdeksän ja kymmenen välimaastossa. Tänään koulu alkoi kahdeksalta ja jouduin taas heräämään 6.55. Enkä voinut uskoa, miten vaikeaa se voisi olla!!! Tuntui että oli keskiyö, eivätkä unihiekat olisi millään halunneet päästää silmiä aukeamaan. On ihmeellistä, miten tuohon pitkään nukkumiseen tottuu nopeasti! Kouluun pyöräilin -yllättävää kyllä- taas kirjaimellisesti viimeminuutilla. Aamu oli vielä hämärä ja taivaalla varmaan sadan kilometrin paksuinen harmaa pilvi.

Luokka oli hukassa ja tunnilla tuntui, että luenoitsijan ääni soljui tilassa tavoittamatta omia korviani ollenkaan. Ainakaan en saanut aiheesta kiinni oikein missään vaiheessa.
Jäin kuitenkin vielä opetuksen jälkeen kouluun hengailemaan parin kaverin kanssa, kävin syömässä ja aloin taas viihtyä. Sitten jossain vaiheessa joku sanoi jotain, mikä aiheutti sisälleni suunnattoman ahdistavan olon. Jollain tapaa se taisi liittyä opintojen ja yhteisen Savonlinna-ajan loppuun. Sen tajuamiseen, että ne ystävät, joihin täällä on kiintynyt, ajautuvat vääjäämättä omille suunnilleen jo ihan pian. Nieleskelin möykkyä rintaani ja tein lähtöä keskustaan.

Pyöräilin kohti kirjastoa ja yhtäkkiä huomasin, ettei taivas ollutkaan enää harmaa. Se olikin valkoinen. Kaikki rakennukset olivat sävyttyneet jollain tapaa taivaan valkoisen kannen alla. Oloni helpottui siinä polkiessani. Tajusin, että ei asioita pidä aina ajatella niin lopullisesti. Ei mitään aikaa voi jatkaa ikuisesti, eikä siinä ehkä olekaan kyse muusta kuin elämästä. Jotain uutta saavuttaakseen pitää luopua jostain vanhasta. Möykky katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja jaksoin jopa ihan vähän hyräillä Zen Cafen kappaletta "Tämä on kuitenkin minun kaupunkini".


// Ps. Kirjoitin tämän, avasin radion ja mikäs kappale se siellä soikaan: Anssi Kelan Mikan faijan BMW. Jotenkin vaan niin sopi teemaan...

tiistai 25. lokakuuta 2011

Paluu

Ilta, ja Saimaan laineet liplattaa jälleen. Lenkillä saa hämmästellä laivan valoja telakalla ja kuunnella radiota rauhassa. Koirasta muistuttaa täällä kaupungissa vain sen tuoksu lapasissa. Melkein pari kuukautta elämäni oli jokseenkin pakattuna rinkkaan ja laukkuihin, vaikka käytännössä oli vain kodeissa. Olin iskällä, olin Kajaanissa, olin mökillä. Ja viikon Lapissa vaeltamassa. Tuntui ihanalta taas vähän aikaa asua ihmisten kanssa. Herätä aamulla toisten ääniin ja illalla toivottaa jollekulle hyvää yötä.

Uuden lukuvuoden velvollisuudet alkavat pikkuhiljaa kasautua. Tein tänään ensimmäisen to do -listan ja sain siitä paria juttua jopa aloitettua. Eilen menin kouluun vain kuullakseni tulleeni sinne turhaan, joku neropää oli siirtänyt tuntien aikatauluja kertomatta siitä opiskelijoille. Tänään päästiin vähän jo opintojen makuun. Oloni oli kuin Rorylla Yalessa, kun heti ensimmäseksi käteen lykättiin kirjalista maailmankirjallisuuden klassikoista, joista pitäisi melko nopealla tahdilla lukea kolme. Onneksi parhaillaan lukemani Juha Itkosen Seitsemäntoista on jo lopussa, joten ei tarvitse jättää sitä kesken. En ymmärrä ihmisiä, jotka voivat lukea useita kirjoja yhtä aikaa. Minulla on kai jonkinlainen pakkomielle lukea yksi kerrallaan, enkä yleensä jätä mitään kesken, vaikka kirja tuntuisi kuinka huonolta.

Ai niin. Se koulu oli kuitenkin aivan yhtä kiva kuin ennenkin. Syömistä, hengailua sohvilla, jumppaa, vähän opiskeluakin ja extempore tuutorointia viimevuoden projektin tiimoilta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Muisteloa

Kesä kului hautausmaalla työskennellessä ja aina viikonloppuisin reissatessa joko mökille, sukulaisten luo tai kavereita tapaamaan ympäri suomen. Yhden viikonlopun vietin jopa Savonlinnassakin ja yhden festareilla. Ei siis taida olla syytä ihmetellä, miten töissä ansaitut rahat hupenivat kummasti jo kesän aikana. Mutta jotenkin ajatus siitä, että joutuisin viikonloputkin kökkimään yksiössäni kaupungissa, jota en ihan vielä osaa sanoa kotikaupungikseni, oli liian ahdistava. Siis oli parempi reissata viikonloput ja nauttia perjantaisesta lähdön tunteesta ja sunnuntai-iltana ajatella, ettei uuteen perjantaihin ole kuin pari päivää.

Kesä jäi mieleen helteisistä päivistä ja kosteasta ilmasta. Hatausmaallakin saatiin muutama harmaa hius lisää, koska kukat hoitohaudoilla alkoivat homehtua jo heinäkuussa. Ja siis syyskuulle niiden kuuluisi kestää... Radiota tuli kuunneltua ja kappaleet, joista tämä kesä tulee muistumaan mieleen ovat ehdottomasti Reckless Loven Hot, Jason Derulon Don't Wanna Go Home, Studio Killersin Ode to the Bouncher, sekä uutena tuttavuutena Gypsy & the Cat nimisen yhtyeen kappale Jona Vark. Ai niin, kaikkia hauskoja muistoja tulee myös mieleen Lovexin U.S.A kappaleesta, vaikken ko. bändistä juurikaan pidä. Tämä bändi tuli myös nähtyä livenä, tosin vain ihanan The Arkin lämppärinä.

Hautausmaalla oli aikaa kuunnella musiikin lisäksi myös erinäinen määrä äänikirjoja, joita todella valitsin vähän laidasta laitaan. Jouduin muun muassa haaksirikkoon Robinson Crusoen kanssa, vaeltelin Kainuun korvissa Konsta Pylkkäsen mukana, masennuin Edward-rakkaani jätettyäni minut yksin Forksin sateiseen pikkukaupunkiin ja ratkoin rikoksia niin Komisari Palmun, Raidin kuin Hercule Poirotin kanssa. Lisäksi tutustuin paremmin Narnian Prinssi Kaspianiin ja harjoittelin taitolentoa Lokki Joonatanin kanssa. Aikamoinen kattaus siis. Sen sijaan kesällä tuli luettua aika vähän. Lähinnä olen lueskellut Twilight sarjaa.

Kesätapahtumissa kävin aika vähän, mutta kaikista parhaiten jäi mieleen juuri tuo The Arkin keikka Tammerfesteillä. Kesäteatterissa kävin kahdesti, sekä Kajaanissa että Savonlinnassa. Särkänniemessäkin kävin, samoin kuin Kuopion viinijuhlilla aidan takana kuuntelemassa Happoradiota. Loppujen lopuksi kesä oli aika tapahtumarikas, vaikka jotenkin tuntuu, ettei tehnyt muka mitään.

maanantai 29. elokuuta 2011

Edes yhdeksi päiväksi sinne käymään

Minusta tuntui, että hyvästelin kesän jo elokuun alussa ihan vain siksi, että sää muuttui niin syksyiseksi. Taivas oli harmaa ja vettä satoi. Yöt tuntuivat jäätävän kylmiltä ainakin niinä parina yönä, jotka nukuin teltassa. Tänä viikonloppuna kesä tuli sitten kuitenkin vielä takaisin. Tarvoin Riihimäen katuja pelkässä hameessa ja topissa ja hikoilin silti. Lakkasin varpaankynnet uudelleen, koska saatoin jälleen kulkea nurmella avojaloin. Ja kun yöllä piipahdin haistelemassa ulkoilmaa ja katselemassa tähtiä, siellä ei edelleenkään ollut kylmä vaan vain hiukan viileää. Aamiaista söin ulkona kuistilla, t-paidassa.

Eilen sää muuttui jälleen. Lähdimme soutelemaan joelle ja lähtiessä tuntui naurettavalta ottaa mukaan pitkähihaista paitaa. Paita tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä ennen puoltaväliä taivas vetäytyi pilveen ja ajoittain alkoi sadella vettä. Ukkonenkin kumisi jossain kauempana. Souteluretki kaikkine bongattuine haikaroineen, kurkiauroineen ja haukkoineen oli kai jonkinlainen siirtymäriitti. Tällä kertaa olin valmis hyvästelemään kesän. Kotona oli mukavaa laittaa vanha villapaita päälle, mennä grillikatokseen tartuttamaan siihen vähän savun hajua ja maistella tuoretta haukea.

Tänä aamuna lenkillä sadepisarat kasvoilla tuntuivat jopa vapauttavilta. Ajattelin, että nyt saa ainakin hyvällä omallatunnolla istua sisällä katsomassa yleisurheilua.

perjantai 19. elokuuta 2011

Hiljaista

Illalla rauhoitun television ääreen. Kaikkialla on puhdasta, siistiä ja raikasta. Tuntuu, että kesän aikana kertyneen kuran mukana lähti pois myös ahdistus ja stressi. Olen lomalla ja saan tehdä mitä haluan. En halua tehdä mitään. Avoimesta ikkunasta lentää sisään valtava räpsä. Nimitys jonka opin radiosta isolle lukille, jolla on siivet ja joka räpsyttää pitkin seiniä ja kattoa. Heitän sitä vihkolla ja osun toisella yrittämällä. Räpsä tuntuu lähtevän vihaisena perääni ja juoksen vessaan karkuun. Sitten en löydäkään sitä enää mistään. Käyn nukkumaan ja mietin mihin eliö katosi. Nyt se jää vaivaamaan mieltäni, koska ihan milloin tahansa se saattaa taas alkaa räpsytellä ja pörrätä ympäri asuntoani.

maanantai 8. elokuuta 2011

Suopursu kukkii elokuussa

Jokin aika sitten vaihtui elokuuksi. Kuuntelin jälleen Smg:n kappaleen Tällaisena kesäyönä, jonka lyriikoissa mainitaan kuukauden vaihtuminen. Kävin rannalla kaksi kertaa uimassa, vaikka vesi oli kylmää. Yritettiin myös pelata jotakin, jota joissain piireissä kutsutaan "piitsiksi" eli rantalentopalloksi. Meidän piireissä sitä kutsutaan sosiaaliseksi pallon huitomiseksi. Tämän jälkeen käytiin vielä siskon kanssa iltakävelyllä hautausmaalla, jossa tuoksui elokuulle ja kynttilät haudoilla alkoivat päästä oikeuksiinsa. Näimme myös siilin, joka erittäin touhukkaana hölkkäsi meitä karkuun.

Mökillä satoi, mutta sateella järven pinta muuttui maalaukselliseksi. Koetimme käydä uimassa helmenharmaassa kesäsäässä, mutta vesi oli niin kylmää, että tyydyin käymään nopeasti kyykyssä ja sen jälkeen upottamaan pääni pinnan alle. Mökkitieltä löytyi myyrän pää ja kasa suolia. Sekä kuollut sammakko, jonka päällä oli eräänkin koiran mielestä mukavaa kieriä... Suolla etsiessämme lakkoja äiti huomasi yhden kukkivan suopursun. Yleensä ne kukkivat jo alkukesästä. Paluumatkalla bussissa näin naisen istuvan suuren matkalaukkukasan keskellä huoltoaseman pihalla, mutta kun bussi kaarsi hyväntahtahtoisesti hänen viereensä, hän huikkasi vain ettei nyt kiitos vain ole tulossa kyytiin. Minne lie matkalla. Bussissa oli myös radio, joka oli ja ei ollut päällä. Toisin sanoen kuski piti sitä aika isollaan, mutta musiikki pätki jatkuvasti. Se oli raivostuttavaa, koska en voinut kuunnella kunnolla omia levyjäni, mutta radion kuunteleminenkin kävi hermoille.

Palasin kotiin ja näin rakastavaisten jälleennäkemisen pimeällä kadulla. Kävin nukkumaan yksin ja heräsin aamulla kaatosateeseen. Sade alkoi tauota kuitenkin sitä mukaa kun päästiin työmaalla työnmakuun ja nyt illasta paistaa jo aurinko. Poljin kirjastoon ja lainasin työpaikalle kuunneltavaksi monta äänikirjaa viimeisten päivien viihdykkeeksi. Klassikoita suurin osa ja yksi tuntematon, jota nimitettiin kirjallisuuden Amelieksi. Päätin aloittaa Narnia-sarjan kirjasta Prinssi Kaspian.

Irkkupunkki kuulokkeissa, aurinko vastapäisen talon seinällä ja suklaa-banaani jäätelö. Sekä sisko joka muutti tänään pois kotoa. Miksi syksyn pitää tulla jo?