Muisteloa

Kesä kului hautausmaalla työskennellessä ja aina viikonloppuisin reissatessa joko mökille, sukulaisten luo tai kavereita tapaamaan ympäri suomen. Yhden viikonlopun vietin jopa Savonlinnassakin ja yhden festareilla. Ei siis taida olla syytä ihmetellä, miten töissä ansaitut rahat hupenivat kummasti jo kesän aikana. Mutta jotenkin ajatus siitä, että joutuisin viikonloputkin kökkimään yksiössäni kaupungissa, jota en ihan vielä osaa sanoa kotikaupungikseni, oli liian ahdistava. Siis oli parempi reissata viikonloput ja nauttia perjantaisesta lähdön tunteesta ja sunnuntai-iltana ajatella, ettei uuteen perjantaihin ole kuin pari päivää.

Kesä jäi mieleen helteisistä päivistä ja kosteasta ilmasta. Hatausmaallakin saatiin muutama harmaa hius lisää, koska kukat hoitohaudoilla alkoivat homehtua jo heinäkuussa. Ja siis syyskuulle niiden kuuluisi kestää... Radiota tuli kuunneltua ja kappaleet, joista tämä kesä tulee muistumaan mieleen ovat ehdottomasti Reckless Loven Hot, Jason Derulon Don't Wanna Go Home, Studio Killersin Ode to the Bouncher, sekä uutena tuttavuutena Gypsy & the Cat nimisen yhtyeen kappale Jona Vark. Ai niin, kaikkia hauskoja muistoja tulee myös mieleen Lovexin U.S.A kappaleesta, vaikken ko. bändistä juurikaan pidä. Tämä bändi tuli myös nähtyä livenä, tosin vain ihanan The Arkin lämppärinä.

Hautausmaalla oli aikaa kuunnella musiikin lisäksi myös erinäinen määrä äänikirjoja, joita todella valitsin vähän laidasta laitaan. Jouduin muun muassa haaksirikkoon Robinson Crusoen kanssa, vaeltelin Kainuun korvissa Konsta Pylkkäsen mukana, masennuin Edward-rakkaani jätettyäni minut yksin Forksin sateiseen pikkukaupunkiin ja ratkoin rikoksia niin Komisari Palmun, Raidin kuin Hercule Poirotin kanssa. Lisäksi tutustuin paremmin Narnian Prinssi Kaspianiin ja harjoittelin taitolentoa Lokki Joonatanin kanssa. Aikamoinen kattaus siis. Sen sijaan kesällä tuli luettua aika vähän. Lähinnä olen lueskellut Twilight sarjaa.

Kesätapahtumissa kävin aika vähän, mutta kaikista parhaiten jäi mieleen juuri tuo The Arkin keikka Tammerfesteillä. Kesäteatterissa kävin kahdesti, sekä Kajaanissa että Savonlinnassa. Särkänniemessäkin kävin, samoin kuin Kuopion viinijuhlilla aidan takana kuuntelemassa Happoradiota. Loppujen lopuksi kesä oli aika tapahtumarikas, vaikka jotenkin tuntuu, ettei tehnyt muka mitään.

Edes yhdeksi päiväksi sinne käymään

Minusta tuntui, että hyvästelin kesän jo elokuun alussa ihan vain siksi, että sää muuttui niin syksyiseksi. Taivas oli harmaa ja vettä satoi. Yöt tuntuivat jäätävän kylmiltä ainakin niinä parina yönä, jotka nukuin teltassa. Tänä viikonloppuna kesä tuli sitten kuitenkin vielä takaisin. Tarvoin Riihimäen katuja pelkässä hameessa ja topissa ja hikoilin silti. Lakkasin varpaankynnet uudelleen, koska saatoin jälleen kulkea nurmella avojaloin. Ja kun yöllä piipahdin haistelemassa ulkoilmaa ja katselemassa tähtiä, siellä ei edelleenkään ollut kylmä vaan vain hiukan viileää. Aamiaista söin ulkona kuistilla, t-paidassa.

Eilen sää muuttui jälleen. Lähdimme soutelemaan joelle ja lähtiessä tuntui naurettavalta ottaa mukaan pitkähihaista paitaa. Paita tuli kuitenkin tarpeeseen, sillä ennen puoltaväliä taivas vetäytyi pilveen ja ajoittain alkoi sadella vettä. Ukkonenkin kumisi jossain kauempana. Souteluretki kaikkine bongattuine haikaroineen, kurkiauroineen ja haukkoineen oli kai jonkinlainen siirtymäriitti. Tällä kertaa olin valmis hyvästelemään kesän. Kotona oli mukavaa laittaa vanha villapaita päälle, mennä grillikatokseen tartuttamaan siihen vähän savun hajua ja maistella tuoretta haukea.

Tänä aamuna lenkillä sadepisarat kasvoilla tuntuivat jopa vapauttavilta. Ajattelin, että nyt saa ainakin hyvällä omallatunnolla istua sisällä katsomassa yleisurheilua.

Hiljaista

Illalla rauhoitun television ääreen. Kaikkialla on puhdasta, siistiä ja raikasta. Tuntuu, että kesän aikana kertyneen kuran mukana lähti pois myös ahdistus ja stressi. Olen lomalla ja saan tehdä mitä haluan. En halua tehdä mitään. Avoimesta ikkunasta lentää sisään valtava räpsä. Nimitys jonka opin radiosta isolle lukille, jolla on siivet ja joka räpsyttää pitkin seiniä ja kattoa. Heitän sitä vihkolla ja osun toisella yrittämällä. Räpsä tuntuu lähtevän vihaisena perääni ja juoksen vessaan karkuun. Sitten en löydäkään sitä enää mistään. Käyn nukkumaan ja mietin mihin eliö katosi. Nyt se jää vaivaamaan mieltäni, koska ihan milloin tahansa se saattaa taas alkaa räpsytellä ja pörrätä ympäri asuntoani.

Suopursu kukkii elokuussa

Jokin aika sitten vaihtui elokuuksi. Kuuntelin jälleen Smg:n kappaleen Tällaisena kesäyönä, jonka lyriikoissa mainitaan kuukauden vaihtuminen. Kävin rannalla kaksi kertaa uimassa, vaikka vesi oli kylmää. Yritettiin myös pelata jotakin, jota joissain piireissä kutsutaan "piitsiksi" eli rantalentopalloksi. Meidän piireissä sitä kutsutaan sosiaaliseksi pallon huitomiseksi. Tämän jälkeen käytiin vielä siskon kanssa iltakävelyllä hautausmaalla, jossa tuoksui elokuulle ja kynttilät haudoilla alkoivat päästä oikeuksiinsa. Näimme myös siilin, joka erittäin touhukkaana hölkkäsi meitä karkuun.

Mökillä satoi, mutta sateella järven pinta muuttui maalaukselliseksi. Koetimme käydä uimassa helmenharmaassa kesäsäässä, mutta vesi oli niin kylmää, että tyydyin käymään nopeasti kyykyssä ja sen jälkeen upottamaan pääni pinnan alle. Mökkitieltä löytyi myyrän pää ja kasa suolia. Sekä kuollut sammakko, jonka päällä oli eräänkin koiran mielestä mukavaa kieriä... Suolla etsiessämme lakkoja äiti huomasi yhden kukkivan suopursun. Yleensä ne kukkivat jo alkukesästä. Paluumatkalla bussissa näin naisen istuvan suuren matkalaukkukasan keskellä huoltoaseman pihalla, mutta kun bussi kaarsi hyväntahtahtoisesti hänen viereensä, hän huikkasi vain ettei nyt kiitos vain ole tulossa kyytiin. Minne lie matkalla. Bussissa oli myös radio, joka oli ja ei ollut päällä. Toisin sanoen kuski piti sitä aika isollaan, mutta musiikki pätki jatkuvasti. Se oli raivostuttavaa, koska en voinut kuunnella kunnolla omia levyjäni, mutta radion kuunteleminenkin kävi hermoille.

Palasin kotiin ja näin rakastavaisten jälleennäkemisen pimeällä kadulla. Kävin nukkumaan yksin ja heräsin aamulla kaatosateeseen. Sade alkoi tauota kuitenkin sitä mukaa kun päästiin työmaalla työnmakuun ja nyt illasta paistaa jo aurinko. Poljin kirjastoon ja lainasin työpaikalle kuunneltavaksi monta äänikirjaa viimeisten päivien viihdykkeeksi. Klassikoita suurin osa ja yksi tuntematon, jota nimitettiin kirjallisuuden Amelieksi. Päätin aloittaa Narnia-sarjan kirjasta Prinssi Kaspian.

Irkkupunkki kuulokkeissa, aurinko vastapäisen talon seinällä ja suklaa-banaani jäätelö. Sekä sisko joka muutti tänään pois kotoa. Miksi syksyn pitää tulla jo?

Lomaselostusta

Vietin viikon mittaisen kesäloman, jonka aikana nautin olostani niin mökillä Kainuussa, ystävän luona Tampereella kuin iskän luona Riihimäellä. Mökillä tekemiset rajoittuivat uimiseen, nukkumiseen, koirien kanssa hömpöttelyyn ja kortin pelaamiseen. Olen niitä ihmisiä, jotka ovat pienestä pitäen viettäneet kesiä mökillä ja edelleen se on yksi ainoista paikoista, jossa pystyn kunnolla rentoutumaan ja tuntemaan kesän.

Mökiltä matkustin hyvin jännittyneissä tunnelmissa Tampereelle erään ystäväni luo. Uneton yö kynttilöin valaistussa, kylmässä leikkimökissä paksunpaksun peiton alla ei lupaillut aivan parasta alkua visiitille, mutta kyllä kaikki heräsi henkiin viimeistään Tampereen torilla viinerin ja mansikoiden voimalla. Iltaa kohti jännitys tiivistyi, sillä odotettavissa oli... tittidii... The Arkin keikka Tammerfestien yhteydessä! Bändin kerran aiemminkin nähneenä osasin odottaa melkoista showta ja tykitystä. Ja sitähän se oli. Ola Salo oli juuri niin pöyhkeä lavaeläin kuin odottaa sopii, toki muutkin bändin jäsenet saivat ansaittua huomiota ja veivät osaltaan juttua eteenpäin Olan vaihtaessa toinen toistaan ...no homompia vaatteita päälleen. Ja juuri se tekee bändistä niin mahtavan. Tyypeillä on pokkaa olla lavalla mitä erikoisimmissa kuteissa, naljailla suomalaisille siitä että me tykätään meikatuista pojista ja silti teltta on täynnä porukkaa joka osaa biisit ulkoa. Ja ne biisit! Vaikka Rumban toimittaja haukkui keikka-arvostelussaan Arkin musiikkia lähinnä euroviisukuraksi, minun mielestäni se ei sitä ole. Vaikka biisit ovat helposti kuunneltavia, tanssittavia ja iloisia(=euroviisumusiikki) , jokaisessa kappaleessa kuuluu silti se, että ne on kirjoitettu kuunneltaviksi ja rohkaisuksi ihmisille, jotta olisivat omia itsejään. The Arkin biiseissä on sanomaa, joka on säilynyt muuttumattomana vuodesta toiseen eivätkä ne kulu yhdellä kuuntelulla puhki kuten euroviikappaleet, joita ei ole tarkoitettukaan soitettavaksi kuin yhdessä kilpailussa. The Arkin kappaleissa on sielukkuutta, joka on saatu syntymään vain siksi, että bändillä on sanoma. Ja he myös itse toteuttavat tätä sanomaa keikoillaan. Voisin purkautua tuosta keikka-arvostelusta ehkä lisääkin, mutta en taida viitisiä. Sen vain sanon, etten häpeä yhtään myöntää rakastavani näitä ruotsin riikinkukkoja ja heidän hyväntuulista musiikkiaan. Rauhaa nuorena kuolleelle bändille.

Keikka ilta jatkui ympäri Tampereen katuja hortoillen ja sopivaa baaria etsien. Tammerfestit olivat kuitenkin sekoittaneet ihmisten normaaleja kulkemisia sen verran, että minnekään ei lopulta päästy ja menimme kotiin nukkumaan. Hyvä niin, sillä seuraavana päivänä oli suuntana Särkänniemi. Aloitin päiväni Vauhtimadosta ja lopetin sen Tornadoon. Kasvutarina oli silmin havaittavissa :) Delfiineihin rakastuin eniten, koska ne olivat niin uskomattoman taitavia ja suloisia! Särkänniemestä suuntasin kulkuni junalle ja Riihimäkeen viikonlopun viettoon. Väsymys oli armoton, mutta hyvät muistot Tampereelta muistuttivat siitä, että aina joskus kannattaa tehdä asioita jotka ensin vähän jännittävät. Ja olla oma itsensä.

Hei hei heinäkuu!

Enkä tässä nyt viittaa Mokoman kappaleeseen, jossa jo hyvästellään heinäkuuta, vaan toivotan tuon valon ja lämmön kuukauden sen sijaan tervetulleeksi. Heinäkuu on yleensä se kesän kuukausi, johon ihmiset lataavat kaikista eniten paineita. Pitäisi nauttia lomasta ja osata rentoutua mökillä. Jos ei ole lomalla, pitäisi sentään käyttää kaikki mahdollinen vapaa-aika tehokkaasti hyväksi rentoutuen ja kesästä nauttien. Mutta voiko nauttimista ja rentoutumista suorittaa kello kaulassa? Voiko itseään pakottaa nauttimaan rannalla loikoilusta, jos koko ajan mielessä painavat jo huomisen työt tai tekemättömät askareet? Kuinka moni mökkiläinen oikeasti menee mökille rentoutumaan ja kuinka monelle se on vain paikka, jossa pitää -ehkä saunomista ja nukkumista lukuun ottamatta- koko ajan puuhailla ja pakertaa jotakin.

Olen usein kadehtinut oman isäni hienoa asennetta suhtautua maailmaan. Hän osaa asettaa asiat oikeasti oikeaan järjestykseen, eikä stressaa turhista. Vaikka joskus tuntuu, ettei hän tee koskaan mitään h-y-ö-d-y-l-l-i-s-t-ä (kuten siivoa) ja suhtautuu tulevaan toteamalla vain "kaikki omalla painollaan", minusta tuntuu hänen oivaltaneen jotakin onnellisuuden ytimestä. Onni ei tule suorittamalla, vaan periksi antamalla. On taito osata antaa periksi liiallisesta suorittamisesta ja lähteä sen sijaan koko aamuksi lintutornille juomaan teetä ja kiikaroimaan iänikuisia kurkia ja ruskosuohaukkoja.

Onnellisuudesta

Havahduin jokin aika sitten siihen, että en osaa enää olla oikeasti onnellinen. Elän tilanteissa ja ajattelen "nyt sinun pitää olla onnellinen". Näen kyllä syitä iloon ja hyvään oloon, kuten kaverit, mukava koulu ja vaikkapa hyvä ruoka. Jokin sisällä jää kuitenkin aina liikahtamatta. Tunteet ovat jääneet teorian tasolle.Pitää olla onnellinen siksi ja siksi, mutta kun ei ole. Negatiiviset tunteet sen sijaan puskivat pintaan jatkuvasti. Muistan viime kesänä yhden aamupäivän, jolloin tunsin itseni hetkellisesti täysin vapautuneeksi ja onnelliseksi, ei ollut mitään murheita tai huolia, ei yhtään mitään muuta kuin ohilipuvaa kevyttä aikaa. Mieleni hätääntyi ja kehitti hädän. Jokin päässäni sai aikaan jankuttavan äänen, että eikö sittenkin kannattaisi olla huolissaan siitä tai siitä. Ja annoin äänen jäädä. Se muuttaa päähäni asumaan aina silloin, kun ei ole mitään oikeaa murhetta.

Olen aloittanut kesätyöt vajaa kuukausi sitten. Kolme viikkoa sain olla aika ylhäisessä yksinäisyydessä lähes kaikki illat, koska tutut olivat kaupungista omilla teillään. Minulla oli aikaa ajatella. Aikaa koettaa selättää ja vaientaa omaa mieltäni ja vakuuttaa sille, että ei hätää. Voit oikeasti olla onnellinen, koska elämässä ei ole mitään pelättävää. Erilaiset laulut ja mietelauseet ovat vakuuttaneet minulle, että omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa. "Surun ja huolen linnut lentävät yli pääsi mutta voit sentään estää niitä pesimästä tukkaasi." Toistaiseksi uusi, oikeasti onnellinen olotila, on kestänyt vain lyhyitä hetkiä. Tuntuu edelleen vaikealta luottaa siihen, että onnellisuus on elämän kantava voima, eikä negatiivisia asioita suinkaan kannata pelätä. Onnea vaivaa edelleen takaraivossa jankuttava ääni siitä, että "ei nyt kannata olla oikeasti onnellinen, kohta kuitenkin olet taas onneton".

Koetin tällä viikolla kalliokiipeilyä. Reitti ylös oli alussa hyvin hankala ja jouduin useasti lepäämään valjaiden varassa, enkä päässyt vaikeimpia kohtia ylös ilman apua. Jotain kuitenkin tästä rimpuilusta opin. Viimeisin ja tärkein asia, joka johtaa onnistumiseen on oma tahto ja usko. Jokaista vaikeaa kohtaa ennen keräsin hiukan voimia, mutta sitten vaan päätin että tästähän mennään ylös ja keräsin ponnistukseen kaikki voimani. Köysi nytkähti ja minä pääsin seuraavalle kielekkkeelle. Sain taas hetken huokaista ja katsella maisemia hiukkasen korkeammalta. Olen analysoinut omia tuntemuksianikin nyt siten, että elän nyt voimien keräys vaiheessa. Olen jo ohittanut alun vaikeudet, olen kohdannut ongelman. Nyt vaaditaan enään tahdonponnistus, jonka jälkeen pystyn vaientamaan mieleni äänen joka väittää kovasti etten muka saisi olla onnellinen.

Tänä iltana grillausta kesän tuoksussa, hyttysmyrkkyjen sauhutessa ja sadekuuron kastellessa. Rimpuilevassa onnentunteessa.