Hei hei heinäkuu!

Enkä tässä nyt viittaa Mokoman kappaleeseen, jossa jo hyvästellään heinäkuuta, vaan toivotan tuon valon ja lämmön kuukauden sen sijaan tervetulleeksi. Heinäkuu on yleensä se kesän kuukausi, johon ihmiset lataavat kaikista eniten paineita. Pitäisi nauttia lomasta ja osata rentoutua mökillä. Jos ei ole lomalla, pitäisi sentään käyttää kaikki mahdollinen vapaa-aika tehokkaasti hyväksi rentoutuen ja kesästä nauttien. Mutta voiko nauttimista ja rentoutumista suorittaa kello kaulassa? Voiko itseään pakottaa nauttimaan rannalla loikoilusta, jos koko ajan mielessä painavat jo huomisen työt tai tekemättömät askareet? Kuinka moni mökkiläinen oikeasti menee mökille rentoutumaan ja kuinka monelle se on vain paikka, jossa pitää -ehkä saunomista ja nukkumista lukuun ottamatta- koko ajan puuhailla ja pakertaa jotakin.

Olen usein kadehtinut oman isäni hienoa asennetta suhtautua maailmaan. Hän osaa asettaa asiat oikeasti oikeaan järjestykseen, eikä stressaa turhista. Vaikka joskus tuntuu, ettei hän tee koskaan mitään h-y-ö-d-y-l-l-i-s-t-ä (kuten siivoa) ja suhtautuu tulevaan toteamalla vain "kaikki omalla painollaan", minusta tuntuu hänen oivaltaneen jotakin onnellisuuden ytimestä. Onni ei tule suorittamalla, vaan periksi antamalla. On taito osata antaa periksi liiallisesta suorittamisesta ja lähteä sen sijaan koko aamuksi lintutornille juomaan teetä ja kiikaroimaan iänikuisia kurkia ja ruskosuohaukkoja.