Kesän aurinko kuumottaa vielä, ilmeisesti viimeisiä päiviä aivan täydeltä terältä. Olen nauttinut siitä toden teolla, itsekkäästi kuuntelematta niitä ihmisiä, jotka asiasta marmattavat. Mökkilaiturilla laineet ovat liplattaneet herkeämättä ja saaneet ajatukset liukumaan jonnekin lapsuusmuistoihin. Tänään oli kuitenkin uusi päivä, uusi ranta ja kaikki tuntui jotenkin vielä kesemmältä kuin aiemmin. Vesi oli lämpimämpää ja siinä oli helppo kellua. Olla vaan. Ehkä se on niin, että viihtymiseen ja nuoruuteen tarvitaan sitten kuitenkin oman ikäistä seuraa, lämmennyttä vichyä sekä raukeana ja haaveilevana kipuileva sydän joka niin kovasti haluaisi pitää kaiken juuri sellaisena kuin se on tällaisina päivinä.
Sitten vielä pitkä iltakävely, grillailua ja yksi katse johon uppoaa vaikka ei pitäisi. Yksi joka osaa pellittää kattoa tai ainakin vetää pelti kiinni jos ei muuta. Yhden kanssa yhteiset lempikarkit ja televisiosarjat. Vaikka ehkä sekin tekee kaikesta vaan vähän hankalampaa. Grillatut ranskalaiset ja ruususuola. Ilomantsin jouluviini. Venla Kokkonen ja miehet. Iholla.
Miksi oi miksi kaiken pitää loppua juuri silloin kun on löytänyt ihmisiä ja paikan jossa on hyvä olla. Vain tämä kesä, mutta silti olen ollut ihmeen tyytyväinen Kajaanissa asumiseen. Olemiseen. Ihmiset sen tekevät. Olen vihdoin tajunnut, millaisesta elämästä pidän. Mistä nautin. Ja oikeastaan olen elänyt sellaista jo Savonlinnassa. Harmitti lähteä sieltä. Ja nyt harmittaa että tämä kesä loppuu. Mutta on syksyllekin suunnitelmia. On pikkufestareita, huippuja opintoja ja kirjatapahtumaa.
Mutta vielä tänä iltana aion olla haikeana, ehkä huomennakin, kuunnella vanhaa Scandinavian music grouppia ja todeta "päivät oli kauniita niin kuin ohutta paperia tai jotain jonka me tiedettiin repeytyvän". Ja sallia itseni vaipua siihen melankoliaan, joka syntyy kun tajuaa miten vaikeaa on ajatuksissaan päästää irti ihmisestä jonka seura saa kaiken tuntumaan todella paljon paremmalta kuin se normaalisti tuntuisi. Kun ei haluaisi. Ei haluaisi taas vaan palata samaan vanhaan tasapaksuun arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti