mitäkä

Tämän syksyn ensimmäinen yritys keittää onnistuneesti kaurapuuroa jäi haaveeksi koska ryynejä roiskahti kauhasta kuumalle levylle ja tietäähän sen mitä siitä seuraa. Hirveä käry ja mustunut pläntti hellalla. Puurosta tuli kuitenkin ihan hyvää ja koska olin ostanut jopa hunajaa teetä varten, sain kokoon varsin hyvän aterian. Puuroa, teetä, hunajaa, leipää, maksamakkaraa, kurkkua ja Big Brother ekstra. BB on muuten maailman parasta hömppää ikinä. Onko väärin myöntää olevansa utelias ja nauttivansa toisten elämän tirkistelystä? Ehkei. Eihän?

Ensimmäinen koulupäivä takana. Leikittiin. Oli aika vänkää tulla yliopiston kolmannelle luokalle ja aloittaa opiskelut tutustumisleikeillä. Äsken täyttelin kalenteriani irrallisilla post-it lapuilla, joihin merkitsin kursseja ja niille tarvittavia kirjoja. Paljon näyttäisi olevan taas tuloillaan, muutama tentti, harjoittelua, verkkokursseja ja opetusharjoittelua. Vielä kuitenkin kaikki tuntuu suurelta epämääräiseltä klöntiltä, joka on sitten vaan vähä vähältä koluttava läpi. Päivä kerrallaan, kuten hyvin kulunut sanonta tietää kertoa.

Tänä aamuna kävin läpi postikasaa, joka oli kasaantunut kuluneen kuukauden aikana kohtalaiseksi. Mainokset heittelin suorinta tietä roskiin, Opettaja-lehdet luettavien pinoon ja laskut maksuun. Sitten käteeni osui teatterin syksyn ohjelmisto. Selailin sitä hetken ja ihmettelin, miten Savonlinnassa voi olla niin samantapainen ohjelmisto kuin Kajaanin teatterissa. Hetken päästä tajusin, että esitehän on kuin onkin Kajaanin teatterin mainos. Ne ovat siis lähettäneet sen minulle tänne. Sain esitteen Savonlinnan osoitteeseen, vaikken ole enää pariin vuoteen ollut mitenkään aktiivinen Kajaanin teatterissa kävijä. Esite oli mukava muistutus paluumuutto-angstien keskellä siitä, että ei minun tänne Savonlinnaan edes tarvitse kuulua, ei tähän kaupunkiin vaan siihen pohjoisempaan. Siellä on koti ja teatteri, jonka vanhalle puutalolle tuoksuvassa katsomossa suoritin elämäni ensimmäisen työssäoppimisen ööö..neljä syksyä sitten.