Pikaisuus, kiire ja paljon pohdittavaa. Suunnittelua ja suunnitelmissa pitäytymistä. Miten saada lapset oppimaan kertotauluja ja samalla olla kaikki huomioon ottava, pedagogisesti rakastava ja innostava opettaja? Kuinka perehtyä kolmessa päivässä kiekon heittoon, Albert Edelfeltiin ja vivun toimintaperiaatteeseen? Paljon pohdittavaa yhteen päähän, joka on viimeiset puoli vuotta ajatellut puutarhatöitä ja lukenut hömppää. Viimeisten kahden viikon aikana olen lähinnä ihmetellyt, kuka on keksinyt opettajat. Kuka on keksinyt, että yhteiskunta tarvitsee henkilöitä, jotka osaavat kaiken. Niin siis ihan kaiken ja osaavat vielä kasvattaa lapsia ja kertoa kaiken osaamansa lapsille siten, etteivät oikeastaan itse kerro sitä vaan antavat lasten itse hoksata asiat.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että olen oikealla alalla, oikeassa koulussa. Kunhan tästä alkushokista yli pääsee, jaksan uskoa valoisaan ja mielekkääseen tulevaisuuteen.
Nyt juuri istun ja kulutan aikaa atk luokassa. Vanhemmat opiskelijat höpöttävät graduistaan ja eräs kertoo uudesta työpaikastaan. Tuntuu oudolta, että tyyppi, jonka on ensimmäisestä koulupäivästä asti nähnyt pyörivän koululla, on nyt muuttanut pääkaupunkiseudulle ja alkanut tehdä oikeita opettajan töitä. Tajusin muuten tällä viikolla, että jos suunnittelen historian sivuaineen lukemista Joensuussa, muutto sinne odottaa jo ensi syksynä. Seurauksena syntyi valtava ahdistus; en halua joutua muuttamaan pois tästä kaupungista. Koska vaikka täällä olemista aina angstaankin, on meidän oma porukka sellainen asia, josta ei ihan heti halua luopua. En halua joutua aloittamaan taas kaikkea ihan alusta varsinkin kun tiedän että kesken opintoja on vaikeampi soluttautua mihinkään porukoihin. Niimpä olen ollut valmis jo vaihtamaan ylevät suunnitelmat historian opiskelusta äidinkielen opiskeluun täällä tuttujen ympärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti