Nyt on sitten virallisesti kesä. Kesäloma. Se alkaa oikeasti silloin, kun peruskoulut loppuvat ja kadut täyttyvät valkoiseen lakkiin sonnustautuneista nuorista. Tosin tänä vuonna en nähnyt näitä vastavalmistuneita kuin yhden ja hänetkin hätäisesti ovenraosta, kun olin itse koiran kanssa lenkillä. Viikonloppu sujui kaikenkaikkiaan leppoisasti, vailla "täytyy" hommia. Ravasin koirien kanssa lenkillä ja söin levyllisen marianne-suklaata. Maanantait eivät sitten olekaan koti-viikonloppujen jälkeen koskaan niin mukavia. Täytyy käydä kaupassa, täytyy tehdä ruokaa, täytyy pestä pyykkiä ja täytyy siivota. Touhusin koko illan ja vasta huippiksen alkaessa maltoin levähtää.
Mutta sitten, tämä loppuviikko. Tiistai. Keskiviikko. Torstai. Sitä tulee töistä kotiin ja saa tehdä mitä haluaa. Käydä kävelyllä, istua puistonpenkille ja nuuhkia ihanaa järvi-ilmaa, saa kiivetä kallioille ja kuunnella Pariisin kevättä, saa poimia kimpun kieloja ja syöttää itsensä itikoille siinä samalla. Eilen katsoin pitkästä aikaa Gilmoren tyttöjä. Kummasti mieli alkaa kevetä sitä mukaa kun päivät kuluvat ja kevääseen kuulunut stressi alkaa pikkuhiljaa laantua. Ensimmäisten työviikkojen aikana sitä oli vielä illallakin sellainen tunne, että olisi koko ajan pakko olla tekemässä jotain.
Rutiineista on tullut myös tärkeitä. Kesärutiineista. Aamulla pitää kuunnella radiota puoli seitsemältä juuri sen verran, että kuulee aamu-juontajien toivottavan "reipasta huomenta". Töissä on tauot. Tarkasti ajallaan. Aina tietää, miten kauan täytyy vielä jaksaa työntää kärryjä tai istuttaa kukkia. Puoli neljältä, kotimatkalla, kuuntelen kun YleX:llä kisaillaan. Naureskelen kysymyksille ja vastausyrityksille, sekä juontajien sanailulle. Ja viimeinen rutiini. Nukkumaan olisi hyvä päästä jo kymmeneltä, viimeistään puoli yhdeltätoista. Ja ennen nukkumaankäyntiä pitää kuunnella yksi kappale hyvää musiikkia. Tänään se luultavasti tulee olemaan Herra Ylppöä ja Ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti