Olen talossa, jossa en ole ennen käynyt. Eteistä peittää ruskea matto ja mietin, mihin nurkkaan tyrkkäisin kuraisen ja arkisen reppuni. Talon emäntä esittelee huoneita, vaaleita seiniä, ylioppilaskuvia ja kirjahyllyjä. Saamme teetä ja keksejä. Tunnen itseni tervetulleeksi, tunnelma on rento ja mukava. Pian auto ajaa pihaan ja siitä purkautuu pihamaalle lisää nuoria. Sohvat ja nojatuolit täyttyvät, kääretottu kaivetaan pöytään ja musiikki laitetaan soimaan.
Hetki kiistellään siitä, mitä peliä pelataan, mutta lopulta yksimielisyyteen päästään. Peli vaatii loogisuutta ja välillä huomaan kurkkivani toisten siirtoja, vaikka se on kiellettyä. Annan kuitenkin omien nappuloideni olla paikoillaan ja saan pisteitä ihan hyvin. Oloni on hieman ulkopuolinen, tuntuu hassulta olla pelaamassa lautapelejä ihmisten kanssa, joita aiemmin on vain nähnyt teatterin lavalla, prokkisblogien kuvissa ja paikallislehden mainoksissa.
Lähdemme kotiin autokyydillä. Autossa soi musiikki, jota en voisi koskaan kuvitella omien kavereideni kuuntelevan. Sellainen hipahtava, paikoin psykedeelinen. Matkalla suunnitellaan automatkaa Jäämerelle ja sen jälkeen autokouluun menoa. Tunnen kaukaisesti kuuluvani joukkoon, vaikken kuulukaan. Kun nousen autosta, jään kaipaamaan musiikkia, ryhmää, outoa huumoria ja yhteistä naurua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti