Lumikon jälkiä hangella. Koirat singahtelevat tohkeissaan niiden jäljessä ja upottavat jokaiseen painaumaan kuononsa. Tuntuu kummalta ajatella, että lumessa voisi vielä olla jäljellä eläimen tuoksua. Koko joulupäivän pakkanen lähentelee kolmeakymmentä astetta ja yön tunteina se käykin kahdessakymmenessäyhdeksässä. Ulkona liikutaan vain muutama tunti päivässä, silloin kun on valoisaa. Kaikista parasta on ottaa koira vapaana mukaan ulos ja potkia sille palloa jäällä. Jäällä on paljon tilaa juosta ja siellä tuulee aina. Jää myös paukkuu pelottavasti, joskus se paukkuu ihan jalkojen alla. Muistan, kun joskus pari vuotta sitten jää oli ihan sileä ja luistelin siellä pikkusiskon kanssa. Luistelin silmät kiinni ja kaaduin ja juuri silloin jää paukahti kovasti allani. Säikähdin, koska ääni muistutti tykkien ääntä.
Metsä on ihan äänetön. Tai ei ihan. Eilen kuulin lenkillä tikan hakkaavan jossain ja tänään oli tiaisten parvi lentänyt lähikuusiin piiskuttamaan. Mutta muuten on hiljaista ja valkoista. Valkoista ja hiljaista. Kynttilöitä palaa pihalla, lyhdyissä ja jäälyhdyissä, jouluvalot hohtavat sisällä. Kuu kumottaa iltaisin ja öisin jään yllä ja tekee kaikesta aavemaisen hopeaista ja sinistä. Voisin hyvin kuvitella suden juoksevan pitkin hankea. Ulvovan. Äh. Minun mielikuvituksella on parasta pysyä pimeällä sisällä. Paitsi vessassa on pakko käydä. Vessareissuihin pitää varustautua toppavaatteilla ja lyhdyllä. Ottaa hiukan rohkeutta mukaan. Tähän asti niistä on selvitty kunnialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti