Tiskipöytä lainehtii vielä likaisista astioista, vaatevuoret ovat sen sijaan jo löytäneet tiensä pyykkikoneeseen. Olisi ilmeisesti aika alkaa valmistautua pakkaamiseen ja saada paikat sillä tavalla kuntoon, että olisi sitten tammikuussa mukava palata siistiin kotiin. Viimeiset pikkujoulut olivat eilen ja venyivät aamun viimeisille pikkutunneille. Tänään ei onneksi tarvinnut mennä kouluun kuin vasta kahdeksi, joten aamu oli kerrankin kaikin puolin onnistunut. Sai nukkua myöhään, herätä ja syödä rauhassa, kuunnella radiota ja kuitenkin olin koululla jo kahtakymmnetä vaille kaksi. Viimeinen musiikintunti kului hiukan levottomissa tunnelmissa. Kitaran soitto ei sujunut, mutta rytmimunan soitto sen sijaan sujui, ainakin jotenkuten. Hupia tuntiin tuotti varsin onnistunut T:n kokoama yhdenmiehenorkesteri, soittimina kitara, rytmimuna ja marakassi :)
Tottapuhuen musiikki on kyllä aihe, josta en voisi varmaan vähempää ymmärtää.
Olen havainnut itsessäni yhden aika häiritsevän piirteen. Tämä piirre on korostunut viimeaikoina ainakin teknisentyön tunneilla ja eilen, kun lähetin joululahjan postissa. Yleensä olen ajatellut olevani melko tarkka ihminen ja olen aina hoitanut esim. kouluhommat pois ajallaan sun muuta. Nyt olen kuitenkin huomannut asian olevan oikeastaan täysin päinvastoin. Tietyissä asioissa olen hyvin suurpiirteinen, enkä viitsi välittää asioista, jotka menevät "ehkä vähän väärin". Jälkeenpäin tietenkin harmittaa, kun sorvaus ei sitten onnistunutkaan ("no ei kai sen keskipisteen nyt IHAN keskellä tartte olla") tai jos jakkaraan jäi hieman epätasaisia paakkuja vahaa ("no en mä kyl enää jaksa tän kanssa nyhertää"). Eilen sitten lähetin postissa a4 kokoisia kirjekuoria (ja myös muuta pienikokoisempaa) eräälle henkilölle joululahjaksi. Ostin lähetyspaketin, joka oli kooltaan juuri A4. No, kaikki muut asiat sinne mahtui, mutta nämä kirjekuoret oli pakko taivuttaa keskeltä. Suurpiirteisyys iski jälleen "No, ei kai se nyt niin paljon haittaa, jos niissä on taitos keskellä". Tyytyväisenä lähdin postista, vaikka tietenkin asia jäi hieman harmittamaan. En kuitenkaan viitsinyt enää uuttakaan lähetyspakettia ostaa, joten annoin asian olla. Tänään kun puhelimessa äidille asiasta mainitsin, hän kutakuinkin suuttui ja sanoi, ettei lahjan saaja varmasti niitä kuoria voi enää käyttää, koska on niin tarkka. Ja siihen se puhelu sitten katkesikin.
Siispä miksi miksi minä en van osaa olla tarkka? Miksi minun pitää aina antaa periksi sille "no ei kait se nyt niin paljon haittaa" -jutulle. Kun sitten kuitenkin tietää, että haittaa jälkeenpäin. Onko se niin vaikeaa siinä tilanteessa ottaa ja hoitaa asiaa kunnolla? Mitata ne helevetin kappaleeet sata kertaa sillä millimetriviivaimella tai ostaa sitten uusi lähetyskuori jos huomaa, että edellinen onkin liian pieni. Ehkä mun pitäisi tehdä uudenvuodenlupaus tästä asiasta ja koettaa pitää siitä kiinni ainakin kevään tekstiilityön kurssin ajan. Jos vaikka kerrankin joku työ onnistuis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti