maanantai 26. lokakuuta 2009

Istun, olen hyvällä tuulella ja kuuntelen The Killersiä

Tänään on pitkästä aikaa ollut mukava maanantai. Koulua oli vain muutama hassu tunti ja nekin iltapäivällä. Kerrankin sai herätä aamulla kaikessa rauhassa, mennä kouluun silloin kun sattui lähtemään ja soittaa lähes kaksi tuntia pianoa. Ja kun lähti koulusta, ei ollut mahaa raastava nälkä, vaan sellainen olo, että "kohta voisi syödäkin". Nyt on läksyt (enkun keskustelutuokion suunnitelma) tehty ja kello on vasta puoli seitsemän. Mitä autuutta. Ja tentistä, jossa hylkäysprosentti oli aikamoinen, minun arvosana ei ollut sen vähempää kuin neljä :) Tosin jo tentin jälkeen tiesin, että olin osannut vastata kumpaakin kysymykseen oikein, eli osasin odottaakin ihan hyvää numeroa, mutta silti jaksan olla iloisen yllättynyt. Pisteenä iin päälle sain vielä tänään kutsun/pyynnön/vaatimuksen lähteä helmikuussa Anna Puun keikalle ja lupauksen/oletuksen/varmistuksen eturivin paikoista. Whipii!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti