Kesä on kummallista aikaa. Sitä odottaa ja odottaa, sitten lopulta elää toisten nurkissa, tutussa kaupungissa, tehden asioita joita ei ole suunnitellut. Olo on tavallaan irrallinen koko ajan, koska mikään ei ole oikeastaan omaa. Kaikki on hukassa, rinkan pohjalla tai solukämpässä parin sadan kilometrin päässä. Mutta sitten kuitenkin kaupunki on tuttu. Se on se, jossa on kokenut nuoruuden angstit ja jossa ei kai koskaan kuvitellut viihtyvänsä. Mutta kun tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia mukavia kokemuksia peittämään vanhoja muistoja, niin yhtäkkiä sitä huomaankin olevansa ihan tyytyväinen.
Yhtenä päivänä pyöräilin keskustaan ja ajattelin, että on outoa tuntea tässä maailmassa edes yksi kaupunki näin hyvin. On outoa, että on yksi kaupunki, jonka katuihin ja kadunkulmiin on tarttunut muistoja. Tuossa silloin tehtiin sitä ja tuossa kaaduin. Tuossa on teatteri, jossa oli silloin se ja se esitys. Tuolla on vanha vesilaitos, jossa oli diskoja alaikäisille. Ja niin edelleen. Tämä ei tietenkään kaikille ole mitään outoa. Monet ihmiset viettävät elämänsä samoilla kulmilla. Mutta itse olen muuttanut sen verran usein, että en ole oikein koskaan tuntenut mitään kodikseni. Kaikki mitä oli lapsena, on unohtunut ja kaupunki muuttunut. Opiskleupaikkakuntia olen rakastanut, erityisesti Savonlinnaa, mutta sinne en enää valmistumisen jälkeen halua palata. Se aikakausi kuului yliopistolle ja niille ihmisille.
Nyt on heinäkuun alku. Haaveilen monista kesäasioista, mutta en tiedä kuinka moni niistä todella toteutuu. Ehkä pitäisi lakata haaveilemasta ja tehdä tänä kesänä juuri sellaisia asioita, jotka sattuvat kohdalle. Nauttia siitä, ettei ole lyönyt lukkoon kaikkea etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti