Ajatuksia auringonlaskussa

Uusi alku on tuntunut oudolta.Yhtäkkiä ympärillä pyörii kummia naamoja, jotka eivät ota mitään kontaktia. No, eipä silti että itsekään olisin siinä asiassa ollut kovin aktiivinen. Kynnys nousee suureksi siinä vaiheessa, kun löytää itsensä väärältä tunnilta ja heti aluksi opettaja kysyy "Minä vuonna aloitit opinnot?" Kuulen pientä naurua, kun vastaan hetken empimisen jälkeen, että no 2008. Ja sitten tosiaan tajuan olevani aivan väärässä paikassa ja tehneen tunnustukseni aivan turhaan.

Mutta en minä aiemmin ajatellut kuuden vuoden opintoja mitenkään isona tai outona asiana. Nyt se vasta konkretisoituu, fuksien ja muiden "Joo, oon opiskellu jo monta vuotta, kohta alotan kandia" -tyyppien keskellä.

Toisaalta, olen kuitenkin itsekin kuin fuksi. Uusi koulu ja täysin uusi ala. Ensimmäisenä päivänä, alle viikko sitten, en vielä edes tiennyt mitä fennistiikan peruskurssi sisältää ja nyt tiedän. Kasvatustieteen puolella tällaista ei koskaan tapahtunut. Aina tiesin, mitä oli tulossa.

Jotenkin sitten aloin antaa itselleni anteeksi. Totesin, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen siinä tilanteessa, että ei oikeasti pidä alkaa "uran" suhteen liikaa ajatella, mitä muut ajattelevat. Eikä varsinkaan tehdä pitkäksi venähtäneistä opinnoista itse itselleen ongelmaa.

Eilen poljin kirjastoon ja lainasin sieltä pinon suomalaisen kirjallisuuden klassikoita ja tunsin niin olevani oikealla alalla. Kuinka moni muu voi opiskella samalla kertaa kahta unelma-alaansa?

Ja sitten vielä kun oppisin kirjoittamaan kuin Juha Itkonen tai Riikka Pulkkinen... No, se ehkä vaatii jotain sellaista, jota minulla ei ainakaan vielä ole. Kokemusta. Ja harjoittelua, jonka suhteen olen aivan liian laiska.

Parin viikon jälkeen uskon suhtautuvani jo huomattavasti rennommin tähän kaikkeen. Osaan olla aidosti onnellinen siitä, että saan opiskella vielä pari vuotta lisää ja oppia asioita, jotka minua kiinnostavat.

Eikä tässä kaupungissa nyt ainakaan ole valittamista. Kaikki tuntuu jotenkin kauniilta ja luontoa ympärillä riittää. Ei tarvitse enää arpoa lenkille lähtiessä kahden vaihtoehdon väliltä. Vaihtoehtoja on liiankin monia.

Kesäillalta

Vaikka syksykin on mukava vuodenaika, en voi silti olla haikein mielin muistelematta niitä lämpimiä kesäiltoja, jolloin ulkona on lämmin pitkään pitkään, eikä millään malttanut mennä sisälle. Eräänä tällaisena iltana keksin jopa hyödyntää kaiken kauneutta valokuvauksen muodossa ja patistelin Merrin itselleni kuvausmalliksi.No, eipä sitä juuri tarvinnut patistella, lähinnä piti välillä muistaa antaa herkkuja, kun niin kiltisti jaksoi olla paikoillaan.

Mutta siis puitteet oli tässä


Malli tässä


Ja ultimaattisen taiteelliset otokset tässä.






Ja tässä vielä tämän hetken ehdottomasti uusin ja suosikein tuttavuus, vähän niin kuin soundtrackiksi kuvien taustalle. (Tai no, uusi ja uusi, levy näyttäis olevan julkaistu 2010, mutta minä löysin vasta nyt...)