Kirjoittamisen katveessa

Blogiin kirjoittaminen on jäänyt selvästi joululomalle ja unohtunut sinne. Ensin ei viitsinyt kirjoittaa ja nyt ei sitten ehdi, jotenkin tuttua. Päivät täyttyvät erilaisista tanssi ym. liikunta harjoituksista, editoinnista, hengailusta ja siitä kandin tekemisestä, jota en oikeasti edes tee. Nytkin englanninkielinen artikkeli vilkuilee minua happamena tuossa pöydän reunalla, mutten ajatellut tarttua siihen. En, koska nyt haluan kirjoittaa tänne. Haluan löytää kirjoittamisen riemun uudelleen. Ja ei, siihen ei vaikuttanut eilinen Pasilan jakso, vaan itsetuntokriisi noin viikko sitten. Sekoiltuani jälleen useammissa kuin yksissä tanssiharjoituksissa diagnosoin itseni rytmitajuttomaksi, kömpelöksi, huonomuistiseksi ja kaikin puolin muutenkin huonoksi ihmiseksi (mikä ihastuttava loppuyhteenveto). Aloin miettimään asioita, joissa kokisin olevani hyvä. Oikeasti hyvä. Enkä keksinyt juuri mitään. Olen aina hiponut lähes täydellisen oppilaan kriteereitä koulussa, koska olen saanut hyviä numeroita ja osannut opiskella asiat hyvin kokeisiin. Nyttemmin olen tajunnut, että 80 % kaikista opituista asioista on unohtunut, enkä oikeasti osaa juuri yhtään mitään. Mutta sitten keksin, että olenhan minä osannut kirjoittaa. Ainakin jonkin mittapuun mukaan ihan hyvinkin ja joku on joitain tekstejäni joskus kehunutkin. Siltä istumalta päätin, että ryhdyn kirjoittamaan edes hiukan enemmän ja useammin. Ja myös lukemaan enemmän, koska tunnen pitkästä aikaa jonkinnäköistä inspiraatiota lukemista kohtaan. Vuoden päivät se onkin tuntunut lähinnä siltä, että luen vaan koska olen tottunut siihen, en siksi, että se olisi kovin antoisaa. Nyt minulla on kuitenkin sellainen uusi kausi, että en malttaisi laskea kirjaa kädestäni, enkä malttaisi odottaa että saan luettua edellisen kirjan loppuun ja pääsisin aloittamaan uuden. Ja vaikka tulevat romaanini jäävät luultavasti niihin Repomiehen suosimiin kolmen lauseen kyhäelmiin, on sekin luultavasti parempi kuin ei kirjoittaa ollenkaan.