Yritin eilen hakea sanoja sille, miten kuvaisin ristiriitaisia tunteitani alkavaa elokuuta kohtaan ja kuinka ollakaan, lukiessani hieman myöhemmin Kjell Westön kirjaa Isän nimeen, törmäsin seuraaviin lauseisiin:
"On kesä, on heinäkuun loppu kun kesä yhtäkkiä seisahtuu empimään, kun se on hehkeimmillään mutta samalla aavistaa syksyn olevan tuloillaan: noina päivinä kesä ikään kuin väreilee, ja me ihmisetkin aavistamme että jokin on pian peruuttamattomasti ohi."
Ja juuri tuota minä tarkoitin, juuri noin se kuuluu sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti