maanantai 23. elokuuta 2010

Kohti keltaista satamaa

Olen nyt kulkenut viikon kutakuinkin samoilla housuilla. Ne ovat ruskeat ja niissä on reiät molemmissa polvissa, muistona muutaman vuoden takaisista teatteriharjoituksista, lisäksi niissä on pieni poron (tai hirven?) kuva vasemman reiden päällä. Mistä tämä kertoo? Kait lähinnä kotona löhöilystä ja piittaamattomuudesta omaa ulkonäköä kohtaan. Tähän väliin olisi ehkä hyvä kysyä, missä mun meikkipussi edes on? On tässä kuitenkin jotain muutakin, jotain mikä kertoo minulle hetkellisestä pudottautumisesta yhteiskunnan oravanpyörästä, paineesta näyttää "kiireiseltä ja seksikkäältä", kuten Pariisin kevään biisissä lauletaan. Jos muutamina viikkoina vuodessa tuntuu siltä, ettei kannata pahemmin katsella peiliin tai miettiä mitä laittaisi päälleen, en jaksa uskoa että yhteiskunnan pyörät lakkaavat pyörimästä. En, vaikka eduskunnassa puidaan jälleen keinoja saada meidät nuoret aiemmin työelämään, pois ajalehtimasta ja hapuilemasta, opiskelemasta nopeasti vain tienaamaan itsellemme ja yhteiskunnalle rahaa.

Aiheesta seuraavaan. Minulla on kolme kotikaupunkia: On Kajaani, jossa olen asunut kaksitoistavuotiaasta sinne kahdenkympin korville. Sitten on Loppi (tai Riihimäki oikeastaan), missä synnyin ja missä isäni asuu edelleen. Näiden kahden paikan välissä asuimme Hyvinkäällä, mutta kontaktit tähän kaupunkiin ovat nykyään minimaaliset. Kolmas on Savonlinna, nykyinen opiskelukaupunkini.
Olen miettinyt, mitä näistä paikoista pidän eniten kotikaupunkinani ja mistä sen ylipäänsä tietää, milloin voi sanoa tuntevansa jonkin paikan niin hyvin, että voi edes kutakuinkin hyvällä omalla tunnolla sanoa sitä kotikaupungikseen. Olen keksinyt kriteereitä etsiessäni vastausta tähän probleemiin.
Kriteerit ovat:
1. Löydät sanomalehdestä tuttuja nimiä ja saatat jopa tunnistaa kuvista joitakin henkilöitä. (Ja nimenomaan paikallisuutisten kohdalta)
2. Kadulla kävellessäsi tunnistat a) kaupunginteatterin näyttelijöitä ja b) kirjastotätejä
3. Kun kävelet paikalliset valokuvausliikkeen ohi, tunnistat esille laitetuista kuvista tuttuja, parhaassa tapauksessa itsesi
4. Tiedät kaupungin eri kaupunginosat ja tiedät edes suunnilleen, missä ne ovat.
5. Tiedät tai tunnet muutamia paikallisia kuuluisuuksia (joiden nimet eivät ulkopaikkakuntalaisille sano mitään)
6. Olet tietoinen paikallisista "kuumista perunoista", eli esimerkiksi lakkautettavista kouluista, vesiliikuntakeskuksista, kirjaston purkamisista, norpista ym, joista lehdet kirjoittavat harva se päivä ja yleisönosastoilla kirjoitetaan puoleen ja toiseen
7. Viimeinen kriteeri on se, että tunnistat kaduilla kävellessäsi tuttuja. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kerro mitään, koska tuttuja saattaa tupsahdella vastaan myös hyvin odottamattomissa paikoissa.

Ja tulokset: Kotikaupunkini on selvällä etumatkalla muihin verrattuna Kajaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti