Se oli sitten Pyhän Olavin päivä eilen. Savonlinnan kesän kohokohta, josta en vielä jokin aika sitten tiennyt mitään. Mutta toden totta, torin alue oli täynnä ihmisiä, oli musiikkia, lörtsyn syönnin MM-kisat (!!), vanhoja autoja, kauppiaita ja myös muutaman julkkiksen saattoi väen tungoksesta bongata. Lähdimme illansuussa muutaman luokkakaverin kanssa pällistelemään meininkejä ja istuksimaan terassille. Ilma oli helteistäkin helteisempi ja melko tyyni. Tapahtuman kruunasi puolen yön aikaan järjestetty ilotulitus, jota varten kävimme torikahvilasta hakemassa lörtsyt ja niiden kanssa valtasimme erään laiturin päädyn, josta olisi täydellisen esteetön näköala katsella raketteja.
Ilotulitus oli upea. Oikeastaan odotin vain, milloin taivaalle ilmestyy jotakin tekstiä tai edes numerot 2010, mutta niitä ei ilmestynyt. Sen sijaan ilmestyi sydämiä <3 Yksi ehkä hienoimmista ilotulituksista mitä olen nähnyt (saattaa johtua myös siitä, että hyvin harvoin olen käynyt katsastamassa mitään kaupunkien virallisia uudenvuoden tulituksia). Ilotulituksen jälkeen joku mainitsi taivaanrannassa välkkyvistä valoista. Taivaan rannassa todella välkkyi vähän väliä ja yhtäkkiä alkoi tuullakin enemmän. Teimme nopeasti lähtöä ja ajattelin, että kyllä minä vielä tästä äkkiä kotiin polkaisen. No, enpä polkaissut. Tai siis kyllä minä lopulta kotiin pääsin ehjin nahoin, mutta läpimärkänä ja sydän pamppaillen. Ikinä en ole sellaisessa tuulessa ajanut; pyörä ei meinannut suostua kulkemaan eteenpäin, puista lensi jatkuvasti roskaa naamalle ja tiellekin ole tipahdellut isoja karahkoita. Koitin parhaani mukaan väistellä niitä ja ihmisiä, jotka olivat liikkeellä jalan samaan aikaan lähes rukoillen, ettei yksikään puu keksisi katketa ihan vielä. Sähköt katkesivat ja kaduilla oli aivan pimeää, mitä nyt salamat välähtelivät vähän väliä. Kovat jyrähdykset saivat jalkoihini vain enemmän vauhtia, ajattelin että mitä nopeammin nyt vain poljen, sitä nopeammin pääsen kotiin ja pois tästä myrskyn silmästä.
Kotitiellä kuljin lähinnä vaiston varassa ainoana valona salamoiden kirkkaat välähdykset. Kun oletin olevani kotini kohdalla tajusin että tielle oli katkennut suuri oksa. Jotenkuten kiersin sen, jätin pyöräni ja tarvoin likomärkänä ovelle. Oli niin pimeää, että oikean avaimen löytäminen ei olisi onnistunut muuten kuin odottamalla kirkkaita välähdyksiä. Räystäs vuosi saavin lailla vettä päälleni ja kun lopulta pääsin sisään, kuoriuduin vaatteistani kylpyhuoneessa ja sytytin tuikun, koska kännykän valo sammui vähän väliä. Vaatteet taitavat olla edelleen hieman kosteita, vaikka ovat jo kuivuneet melkein vuorokauden :/
Aamulla myrskyn tuhoista on saanut kuunnella uutisista ja ne kirkastuivat myös minulle hyvin karulla tavalla. Kaatuneet puut olivat tukkineet työreittini ja kun niitä kiertelin, polkupyörän kanssa suolutakoissa ja umpimetsässä, voi vain arvata että myöhästyin töistä. Viimeisenä työpäivänä. Hautausmaalla oli kaatunut kutakuinkin 15 puuta mutta huomattavasti pahempia tuhoja oli sattunut sairaalan mäellä, missä puhutaan ehkä jopa sadoista puista. Huhhuijaa, oli todella onni, etten minä eikä kukaan muukaan illan kulkijoista jäänyt niiden alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti