Ei kohta tai äsken vaan NYT

Miksi se on niin vaikeaa elää hetkessä? Miksi tuntuu aina uudelleen ja uudelleen siltä, että ihmisillä on pakonomainen tarve paeta todellisuutta. Paeta sitä miettimällä menneitä ja suunnittelemalla tulevaa. Miksi löydän yhä uudelleen itseni miettimästä seuraavan viikon tapahtumia ja räpläämästä kalenteria, vaikka kaikista tärkeintä olisi keskittyä juuri kuluvaan hetkeen, tilanteeseen, keskusteluun, ihmisiin juuri meneillään olevassa tilanteessa. Päätin nyt, juuri NYT, että yritän elää loppuvuoden joka hetken. En tarkoita sitä, että joka hetkestä tarvitsisi nauttia, vaan sitä, että jokainen hetki täytyy elää sellaisena kuin se on. Jokainen hetki on elettävä huolella Samuli Putroa lainatakseni.

Tänä viikonloppuna olen tavannut paljon sukulaisia, istunut nuotiolla, syönyt lohta ja lettuja sekä juonut paljon maitoa. Olen nauttinut pitkästä viikonlopusta isän luona, koska täällä saa olla kutakuinkin rauhassa kaikilta velvollisuuksilta. Kirjoitin ennen lähtöä itselleni listan koulujutuista, jotka pitää tehdä ja nyt kun ne on tehty, on kaikki monisteet ja paperit työnnetty hyvällä omalla tunnolla pois mielestä.

Kävimme eilen päiväkävelyllä lähimetsässä tutustumassa siellä oleviin juoksuhautoihin. Tuntuu jotenkin oudolta, että niin lähellä on joskus sodittu; joskus siellä on luultavasti pelätty ja huolehdittu toisista tavalla, jota nykyihminen ei osaa edes kuvitella. Haluaisin tutustua enemmänkin kotipaikkakuntieni historiaan, mutta yksi ihmisikä taitaa olla aivan liian lyhyt kaikkiin kiinnostaviin asioihin tutustumiseen. Voisin viettää päiväni perehtymällä avaruuden ihmeisiin, kirjaklssikoihin, maailmanhistoriaan, lähihistoriaan, taidehistoriaan, vieraisiin kulttuureihin ja niin edelleen. Ja siinä sivussa kuunnella kaiken uuden musiikin ja hankkia itselleni hyvän kunnon ja valmistua hyväksi opettajaksi. Että niin. Mutta nyt jotta informaatiokaaos ei liiaksi täytä päätäni, siirryn kuuntelemaan Antti Tuiskun Kaunista Kaaosta ja pelaamaan pasianssia.

Sellaista vaan että

Tänään olen olllut jotenkin erityisen onnellinen ja hyväntuulinen, onnellisempi ja vapautuneempi kuin pitkään pitkään aikaan. Tajusin sen johtuvan työn ja vapaa-ajan sopivasta suhteesta, sopivasta määrästä tekemättömiä töitä ja sopivasta määrästä kaikkea mukavaa muuta puuhaa. Harvoin on ihmisen elämässä tällaisia vaiheita, mutta nyt taitavat tähdet olla suotuisilla radoilla.

Sain viikonloppuna tehtyä erään vähän pidemmän koulutehtävän valmiiksi ja sain myös siivottua kotona kaikki sellaiset nurkat, joita en ole pitkään aikaan muistanut siivota (muun muassa sen kaapin keittiön lavuaarin alla). Nyt on mukavaa olla siistissä kodissa, tehdä pienempiä kouluhommia vailla piinaavaa stressiä ja välillä vain jäädä kuuntelemaan musiikkia.

Viikonloppuuni kuului toki muutakin kuin kouluraportin tekemistä ja siivoamista. Siihen kuului kävelyä tihkusateessa, löytöretkiä, punaviinin juomista, laulamista, tanssimista, haikeilua, suunnitelmia, Housen katselua ja sunnuntai-illan tv-maraton (Dance, Tanssii tähtien kanssa ja Big Brother) ystävän kanssa höpötellen ja jokaisen ohjelman häätöjä jännittäen. Varsin mukava viikonloppu siis, ja sellainen, jonka jälkeen voi mennä rauhallisena nukkumaan tietäen saaneensa tehtyä kaiken, mitä perjantaina suunnitteli.

Tähän maanantaihin, marraskuun ensimmäiseen harmaaseen päivään kuului väljähtäneen Jaffan juomista, jivea, lastenkirjaklassikon lukemista englanniksi ja erilaisten oppijoiden miettimistä. Sekä liian tulista ruokaa.